Hyppää sisältöön

Lukkarin loukkaantuminen uhkaa murskata Superpesiksen kestomenestyjän mestaruusunelman – vaarallinen vastustaja sai ykköstykkinsä takaisin

Naisten Superpesiksen puolivälierissä nähdään todellinen herkkupala, kun hallitseva mestari Kirittäret kohtaa Virkiän. Asiantuntija Antti Yli-Saunamäen mukaan voitto ratkotaan enemmän henkisellä kuin pelillisellä puolella.

Kirittärien lukkari Mari Mantsinen tuulettaa Superpesiksen ottelussa 2023.
Kirittärien lukkari Mari Mantsinen on ollut viime viikot sivussa loukkaantumisen takia. Kuva: Vesa Pöppönen / AOP
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Superpesiksen puolivälierät pyörähtävät käyntiin tänään keskiviikkona. Yksi mielenkiintoisimmista ottelupareista on naisten runkosarjassa neljänneksi sijoittuneen Jyväskylän Kirittärien ja viidenneksi tulleen Lapuan Virkiän kohtaaminen.

Kirittäret on 2000-luvun kestomenestyjä, joka viimeisen 22 vuoden aikana jäänyt vain kaksi kertaa mitalien ulkopuolelle, kerran ollut pronssilla ja muuten joko juhlinut mestaruutta tai ollut hopealla. Virkiä on kuulunut myös tämän vuosituhannen menestyjiin seitsemän mestaruuden, kahden hopean ja seitsemän pronssin myötä.

Yle Urheilun asiantuntija Antti Yli-Saunamäen mukaan on todella yllättävää, että joukkueet kohtaavat jo tässä vaiheessa.

– Varmastikaan kumpikaan joukkue ei olisi halunnut toistaan kohdata jo puolivälierävaiheessa. Ennen kauden kuitenkin alkua ajateltiin, että tässä voisi olla kaksi varteenotettavaa mestarikandidaattia. Kirittäret vielä hallitseva mestari ja Lapua erittäin kovassa nousukiidossa, Yli-Saunamäki totesi.

Virkiän kurssi parempi kuin vähään aikaan

Molemmilla joukkueilla on Yli-Saunamäen mukaan ollut pelissä haasteita. Virkiän Janette Lepistö oli pitkään poissa pelikentiltä ja se on vaikuttanut joukkueen kotiutuspelaamiseen. Myös alkukaudesta joukkueessa oli turbulenssia ja pelinjohtaja vaihtui kesäkuun alussa.

Virkiän viuhkan varressa on nyt kokenut Jukka Liikala, joka johti joukkuetta kausilla 2008–2017. Tuolloin Virkiä voitti viisi mestaruutta, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Yli-Saunamäki uskoo, että Liikala on nyt löytänyt sen pelisapluunan, jolla hän haluaa joukkueensa pelaavan.

Kun vielä Lepistökin palasi pelikentille tehokkaana iskemällä viimeisessä runkosarjaottelussa kunnarin ja viisi juoksua, Yli-Saunamäen mielestä Lapualla on ainekset menestymiseen.

Kirittärillä on ollut isoja poissaoloja ja viime kauteen lopettaneen Emma Körkön paikkaaminen on ollut haaste. Poissaolot ovat näkyneet ennen kaikkea kotiuttamisessa, mutta suurimman ongelman tuonee lukkari Mari Mantsisen loukkaantuminen.

– Mantsinen on kuitenkin ollut viime vuosina sarjan suvereeni lukkari ja Kirittärien ulkopelin sielu ja ruumiillistuma. Hän on nyt todennäköisesti pitkään poissa. Nämä asiat vaikuttavat Kirittärien tämän hetken iskuun.

Mantsinen loukkaantui heinäkuun lopussa.

Yli-Saunamäki uskoo, että Kirittäret on joukkueena niin kovissa liemissä keitetty, että pelaajat pystyvät käsittelemään tilanteen.

– Lapuan kurssi on kuitenkin selkeästi parempi, mitä se on vähään aikaan ollut. Siihen nähden Kirittäret lähtee tähän sarjaan mielestäni haastajana.

Lapuan Virkiän Riina Kerola lyö palloa.
Riina Kerola kuuluu Virkiän parhaimpiin kotiuttajiin. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

Voitto ratkeaa henkisellä puolella

Tämän vuosituhannen puolella Kirittäret ja Virkiä ovat kohdanneet toisensa Superpesiksen loppuottelussa kahdeksan kertaa. Näistä kuusi kertaa Virkiä on voittanut mestaruuden ja kaksi kertaa Kirittäret. Antti Yli-Saunamäki muistuttaakin, että joukkueiden välillä on ollut vuosien ajan jo tietynlaisia jännitteitä.

– Tästä tulee varmasti todella kuuma sarja. Molemmat tuntevat toisensa. He tietävät, mihin pitää hyökätä ja minkälaisia asioita pitää huomioida. Kuitenkin uskon, että joukkueet lähtevät horjuttamaan toisiaan myös henkisesti, Yli-Saunamäki sanoi.

– Lapualla tiedostetaan, että Kirittäret on vähän haavoittuvainen tällä hetkellä. Vastaavasti Lapualla on ollut pelillisiä kysymysmerkkejä paljon ilmassa. Joukkueilla on vähän eri vahvuudet ja heikkoudet.

Yli-Saunamäki uskookin, ettei joukkueiden taitotaso välttämättä ratkaise tätä sarjaa, vaan se, että kumpi pystyy olemaan henkisesti kovempi.

Pystyykö Lapua hyökkäämään Kirittärien lukkaritilanteeseen? Onko Lepistö, kokenut Iina Lehtinen tai joukkueen avainpelaajiin kuuluva Riina Kerola Virkiän sankari tässä otteluparissa? Vai nouseeko Kirittäristä ratkaisijoita? Kuten viime syksynä uransa päättänyt, mutta nyt valmennusportaasta jokeripaitaan nostettu Susanna Ojaniemi tai huikeaa kautta pelaava Tinja Töyrylä tai luottopelaaja Jutta Myllyniemi?

– Ennen kaikkea se ratkaisee, kumpi pystyy suorittamaan ratkaisujen hetkellä paremmin ja kummalta joukkueelta löytyy kuumempi kotiuttaja, joka pystyy lyömään tarvittavat juoksut, Yli-Saunamäki sanoi ja veikkasi tästä parista pitkää sarjaa.

– Uskoisin, että sarja menee viidenteen peliin, ja Lapua menee siitä jatkoon.

Oikaisu 16.8.2023 klo 17:15: Korjattu juttuun, että Mantsinen loukkaantui heinäkuussa.

Suosittelemme