Hyppää sisältöön

Kainuulaiset vanhukset kokevat eniten turvattomuutta koko maassa – hyvinvointialue ottaa asian vakavasti

Tuoreessa tutkimuksessa 15 prosenttia Kainuun ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaista kertoi, ettei koe oloaan turvalliseksi. Yksi syy turvattomuuden tunteelle voi olla yksinäisyys.

Pehmoapina istuu sairaalasängyn päädyssä. Taustalla näkyy kukalliset verhot.
Kuva: Anne Marjaana Savin / Yle
Ville Kinnunen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pyysi vanhuspalvelujen asiakkaita vastaamaan väittämään Minulla on turvallinen olo. Kainuussa ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaista 15 prosenttia oli väittämän kanssa eri mieltä. Tulos on huonoin koko maassa.

Myös kotihoidon ja tavallisen palveluasumisen asiakkaiden turvallisuuden kokemus on Kainuussa selvästi alle koko maan keskiarvon.

Tulos otetaan vakavasti, sanoo Kainuun hyvinvointialueen asiakkuusjohtaja Jaana Mäklin. Hänen mukaansa asia otetaan heti puheeksi kaikissa tavallisen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen sekä kotihoidon yksiköissä.

THL:n mukaan turvallisuuden tunteeseen vaikuttavat vahvasti olemassa olevat turvaverkostot, eli onko läheisiä, joihin ottaa yhteyttä, ja saako henkilöstöltä ja läheisiltä apua tarpeen tullen.

Yksinäisyys voi siis ilmetä turvattomuuden tunteena.

– Jotkut palveluasumisen asukkaat ovat kertoneet, että olo on yksinäinen, koska heidän omaisensa asuvat niin kaukana, kertoo Mäklin.

Mäklinin mukaan ympärivuorokautisessa palveluasumisessa on pohdittava, mistä yksinäisyyden tunteet johtuvat, koska palveluyksiköissä on lähes aina muita ihmisiä kuten naapurihuoneen asukkaita.

Kotipalvelun asiakkaiden turvattomuuden tunteet voivat syntyä myös ympäröivän yhteiskunnan asioista.

Mäklinin mukaan turvallisuuden tunteeseen vaikuttavat yksinkertaiset asiat kuten katuvalaistus ja asumisympäristön muut ominaisuudet.

Mäklin muistuttaa, että yleinen turvallisuuden tunne on kaikkien vastuulla. Vapaaehtoistyö esimerkiksi ystäväpuhelimessa on hänen mukaansa arvokasta.

Kotipalvelujen piirissä olevia Mäklin neuvoo soittamaan omahoitajalle, jos yksinäisyyden tai turvattomuuden tunteet alkavat vaivata.

Kainuu sai kyselyssä hyvät tulokset väittämään Hoitajat ovat ystävällisiä. Yli 92 prosenttia ympärivuorokautisen palveluasumisen ja yli 95 prosenttia kotihoidon ja tavallisen palveluasumisen kainuulaisista asiakkaista oli väittämän kanssa samaa mieltä.

– Tässä tuloksessa näkyy kainuulaisten hoitajien ystävällisyys ja halu tehdä oma työ mahdollisimman hyvin, sanoo Mäklin.

THL teki tutkimuksen viime vuoden keväällä, joten tulokset kuvaavat tilannetta alueilla ennen hyvinvointialueiden aloittamista.

Koko Suomessa kyselyyn vastasi lähes 42 000 henkilöä. Kainuusta kyselyyn vastasi vain 677 henkilöä eli alle kolmannes vanhuspalvelujen asiakkaista.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

Suosittelemme