Raide-Jokeri saattaa alkaa liikennöidä jo pian.
Enää neljä vaunua uupuu kuudestatoista, jotta pikaraitiotie Raide-Jokerin liikenne voitaisiin aloittaa kaluston puolesta. Kaksitoista vaunua on jo toimitettu Itä-Helsingissä sijaitsevalle varikolle.
– Olemme ajatelleet, että liikenne voitaisiin käynnistää 10 minuutin vuorovälillä. Se olisi matkustajille mielekäs, vaikka periaatteessa pienemmälläkin vaunumäärällä ja harvemmalla vuorovälillä voitaisiin ajaa, sanoo liikennetulosalueen johtaja Johanna Wallin HSL:stä.
Kuusitoista vaunua takaisi matkustajille hyvän palvelun, joka kestäisi mahdolliset tekniset häiriötilanteet.
– Tämä on yksi meidän lippulaivatuotteistamme. Haluamme tarjota matkustajille hyvän matkustajakokemuksen, eikä siten, että jouduttaisiin odottamaan tai olisi esimerkiksi kauheasti peruttuja lähtöjä, Wallin sanoo.
Hänen mukaansa Raide-Jokerin tarkka aloitusaikataulu on vielä avoin asia, mutta syksyyn valmistaudutaan. Ylen tietojen mukaan asiasta valmistaudutaan tiedottamaan lähipäivinä.
Vaunutoimitusten aikataulu Skoda Transtechin tehtaalta Kajaanista on elänyt, eikä Wallinin mukaan vieläkään ole varmuutta, kuinka monta vaunua on käytettävissä tiettynä aikana. Ratikoita joudutaan odottelemaan sen vuoksi, että rata valmistui noin vuoden etuajassa.
Linjatunnus on numero 15
Ohikulkijat eivät ole voineet olla kiinnittämättä huomiota, että pikaraitiovaunu numero 15 on huristellut linjallaan Otaniemessä elokuussa. Matkustajia se ei vielä huoli kyytiin, vaikka Raide-Jokerina tunnettu linja näyttää olevan linjatunnusta myöten valmis.
HSL on liikenteen tilaaja, mutta sopimus kaluston toimituksesta on Kaupunkiliikenne Oy:n ja Skoda Transtechin välinen.
– Vaunutoimitukset etenevät toimitusaikataulun mukaisesti ja Kaupunkiliikenne seuraa toimitusten etenemistä yhdessä HSL:n kanssa, kalustopalvelupäällikkö Heidi Heikkilä Kaupunkiliikenteestä kertoo.
Liikenteen aloittamiseen tarvittava vaunumäärä riippuu linjan vuorovälistä, huoltovaraumasta ja liikenteen varmistamiseksi tarvittavan varakaluston määrästä.
Ratainfra on valmistunut etuajassa
Kaikki muu onkin melkein valmista.
Jos tiukka paikka tulisi, radan ja sen järjestelmien puolesta liikenne voitaisiin aloittaa vaikka tänään. Näin sanoo Raide-Jokeri allianssin projektipäällikkö Kari-Pekka Lumme.
– Liikennöitävyyden näkökulmasta vastaus on kyllä, mutta siellä on vielä pieniä viimeistelyhommia, jotka halutaan suorittaa pois.
HSL tosin muistuttaa, että ennen kuin matkustajia voidaan ottaa kyytiin, tarvitaan vielä radan hallinnoijalta eli Kaupunkiliikenteeltä ilmoitus siitä, että rata on hyväksytty ja käyttövalmis matkustajaliikenteelle.
Viimeistelyä vaille olevat kohdat eivät ole Lumpeen mukaan maallikon silmin havaittavia. Tekemättä on esimerkiksi kiskojen pintojen viimeistelyjä, ratasähköpylväiden muutostöitä ja ajojohdinjärjestelmää säädetään vielä hieman.
Otaniemessä tällä viikolla olleet ajot eivät enää liity ratainfran testaamiseen, vaan mahdollisesti kuljettajien kouluttamiseen. Täysin uuden ratikan ajaminen kun vaatii tyyppikoulutuksen.
Kuljettajat valmiina liikenteeseen syyskuussa
Ratiovaunu- ja metrokuljettajien koulutuksesta Kaupunkiliikenne Oy:ssä vastaa liikennemestari Marko Huupponen. Raide-Jokerin kuljettajien kurssittaminen alkoi viime huhtikuussa ja koulutusta on jatkettu läpi kesän.
Jos HSL ilmoittaa, että Raide-Jokeri aloittaa liikenteen jo esimerkiksi syyskuussa, onnistuisiko se kuljettajaresurssin puolesta jo kuun alusta?
– Voi olla, että siinä mentäisiin pikkuisen tiukalle, mutta henkilökohtainen arvioni on, että syyskuun 15. päivänä kaikki on kunnossa. Niin hyvin olemme saaneet koulutettua, että kuljettajien määrän puolesta liikennettä pystyttäisiin hoitamaan kiitettävällä tasolla, Huupponen toteaa.
Eli sekään ei ole este liikenteen aloittamiselle.
Raide-Jokerin kuljettajia on tällä hetkellä rivissä 60 ja määrä kasvaa syksyn aikana 20:llä. Samaan aikaan on koulutettu myös perinteisen kantaverkon raitiovaununkuljettajia.
Uusia kursseja alkaa syyskuussa ja marraskuussa, ja niihin osallistuu sekä Raide-Jokerin että kantaverkon kuljettajia.
Kantaverkon kuljettajat tukevat Raide-Jokerin työntekijöitä, jos tulee poissaoloja.
HSL on kertonut, että Raide-Jokerin aloituspäivää on määrä arvioida tarkemmin elokuun lopussa.
Voit keskustella aiheesta 19.8. kello 23:een saakka.