Hyppää sisältöön

IPV jatkaa Superpesiksessä – kannattajat havahtuivat talousvaikeuksiin

Imatran Pallo-Veikkojen hallitus uskoo, että seura suoriutuu miesten Superpesis-kaudesta taloudellisesti.

Ihmisiä katsomossa
IPV:n seuraväen täytyy edelleen tehdä hartiavoimin töitä, mutta Superpesis-paikasta pystytään pitämään kiinni. Arkistokuva. Kuva: Vesa Winberg / Yle
Ilona Pesu

Imatran Pallo-Veikot jatkaa miesten Superpesiksessä ensi kaudella seuran vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. IPV:n hallitus päätti asiasta yksimielisesti torstai-iltana.

Puheenjohtaja Jukka-Pekka Leskisen mukaan tieto seuran talousvaikeuksista sai uudet ja vanhat tukijat liikkeelle, ja IPV uskoo nyt selviytyvänsä Superpesis-kaudesta taloudellisesti.

– Uudet ja jo mukana olevat vanhat sponsorit ovat aktivoituneet asiassa ja tulleet vielä isommin mukaan tähän, Leskinen sanoo.

Leskisen tuntuman mukaan myös moni yksittäinen ihminen on havahtunut entistä enemmän siihen, millainen merkitys pääsarjatason pesäpalloilulla on Imatralla ja Etelä-Karjalassa.

Onko nyt varmaa, että saatte Superpesis-kauden vedettyä kunnialla läpi?

– Kyllä on, uskon vakaasti siihen. Itsekään en ennustaja ole, mutta kyllä se näillä näkymin on varmaa, Leskinen sanoo.

Hänen mukaansa IPV:n taloustilanteesta on käyty keskustelua myös Pesäpalloliiton kanssa, ja liitto on esimerkiksi auttanut seuraa ideoimaan toimintansa kehittämistä.

– Työtä on vielä paljon tehtävänä, ja hartiavoimin pitää tehdä töitä jatkossakin. On myös tärkeää saada paikallisia ihmisiä mukaan ja tekijäporukan hartioita leveämmiksi, Leskinen summaa.

Suosittelemme