Maanantaina 21. elokuuta alkavat Forssan Mykkäelokuvafestivaalit järjestetään nyt jo 24. kerran. Tämän vuoden teemana on ”Tuntematon Eurooppa”. Kaikki festivaalien elokuvat esitetään Suomen vanhimmassa maaseutuelokuvateatterissa, Elävien kuvien teatterissa.
Kolme tämänkertaisen festivaalin elokuvista esitetään perinteisellä filmiprojektorilla ja muut ovat digitaalisia versioita. Festivaalijohtaja Ville Koivisto toimii itsekin projektorin äärellä koneenkäyttäjänä.
Mykkäelokuvien sanansaattajat
Suomen ensimmäisten mykkäelokuvafestivaalien festivaalijohtaja arvelee forssalaisten toimineen mykkäelokuvien sanansaattajina. Koivisto on pannut merkille, että toisin kuin aikaisemmin, nykyään miltei kaikilla kotimaisilla elokuvajuhlilla on mukana myös mykkäelokuvia.
Kiinnostusta tapahtumaan on osoitettu Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Koivisto kertoo, että myös Tanskasta on otettu heihin yhteyttä ja pyydetty neuvoja, miten koko festivaali voitaisiin monistaa sinne.
”Nykyajan elokuvakerronta on tilkkutäkkimäistä”
Forssan mykkäelokuvafestivaalien taiteellinen johtaja Kari Glödstaf on viehättynyt mykkäelokuvien rauhallisuudesta.
– Nykyajan elokuvakerronta on hyvin tilkkutäkkimäistä, sanoo Glödstaf.
Netissä mykkäelokuvasivustoa pian parikymmentä vuotta ylläpitänyt Kari Glödstaf miettii, miksi elokuvat ilman puhetta ovat nyt maailmalla suosittuja.
– Ehkä niiden seurassa on helpompi hiljentyä katsomaan elokuvaa, pohtii Glödstaf.
Glödstafia itseään innostaa mykkäelokuvissa erityisesti menneen maailman kuvaus sekä elokuvan ja musiikin suhde.
– Hiljaisuus voi olla yhtä voimakas tehokeino kuin musiikki, sanoo Glödstaf.
Portugalilainen elokuvatuotanto yllätti iloisesti
Forssalaisen elokuvafestivaalin pitkästä historiasta huolimatta, järjestäjät tekevät uusia löytöjä joka vuosi. Tällä kertaa luupin alla oli erityisesti eurooppalainen elokuva.
Ville Koivisto mainitsee yllättyneensä positiivisesti portugalilaisen mykkäelokuvan tasosta. Nyt ohjelmistoon päätyi majakkasaaresta kertova tarina Os Faroleiros.
– Portugalilaiset olivat todella kiitollisia, kun ilmoitimme kiinnostuksestamme, naurahtaa Koivisto.
Uusia mykkäelokuvia ilmestyy harvakseltaan
Ilman puheääntä tehtyjen elokuvien loiston kausi sijoittuu 1920-luvulle, aikaan ennen kuin elokuviin osattiin yhdistää tahdistettu ääniraita.
Uusia mykkäelokuvia ilmestyy harvakseltaan. Ohjaaja Juho Kuosmanen on juuri saanut valmiiksi mykkäelokuvatrilogiansa viimeisen osan, joka tulee ensi-iltaan Kokkolan Kinojuhlilla syyskuun alussa.
Vuonna 2012 ranskalainen mykkäelokuva The Artist voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon, mutta se ei saanut aikaan uusien mykkäelokuvien tulvaa.
– Ne ovat kuitenkin sellainen taiteellinen erikoisuus, sanoo Glödstaf.
Forssan Mykkäelokuvafestivaalit jatkuvat 27. elokuuta saakka.
Korjattu 21.8.2023 klo 9:00: Tämän vuoden festivaalit ovat järjestyksessään 24.