Hyppää sisältöön

Sotkamoon valmistui esteetön retkeilysaari, joka on testaajien mielestä lähes täydellinen

Kainuussa on panostettu esteettömään retkeilyyn viime vuosina. Esimerkiksi Sotkamossa aiotaan huomioida esteettömyyttä niin paljon kuin mahdollista.

Esteettömässä saaressa pääsee makkaranpaistoon pyörätuolillakin. Video: Jarmo Nuotio / Yle.
Tanja Heikkonen,
Sanna Kähkönen

Esteettömiä retkeilymahdollisuuksia on tällä hetkellä Kainuussa sen verran, että niiden ympärille on tehty Suomen ensimmäinen esteetön valmismatkapaketti.

Esteetöntä retkeilyä on vauhdittanut Kajaanin ammattikorkeakoulun kaksi esteettömyyshanketta. Viimeisin valmistunut esteetön retkipaikka on Sotkamossa aivan kirkonkylän kupeessa oleva Eskonsaari.

Eskonsaari soveltuu esteettömään vesimatkailuun, koska se on kohtuullisen matkan päässä ja sinne pääsee matkaamaan rannan läheisyydessä. Jolloin myös liikuntarajoitteisen on helppo rantautua, jos tarve tulee kesken matkan.

– Jos liikuntarajoitteinen on liian pitkään samassa asennossa, se voi olla hankalaa. Tämä kahden kilometrin matka Eskonsaareen on sopiva, kuvailee Kajaanin ammattikorkeakoulun esteettömyyshankkeiden projektipäällikkö Arto Heikkinen.

Tiedot Kainuun esteettömistä kohteista ovat olleet ennen hanketta pirstaleina kunnissa tai järjestöissä. Nyt niiden toivotaan löytyvän paremmin Arctic Lakeland -sivuston esteettömyysosiosta.

– Sinne on tehty aika kattavasti kaikista reiteistä esteettömyyskuvailut. Matkailukeskukset ovat lähteneet tosi hyvin mukaan. Vuokatin ja Suomussalmen sivuilta löytyy myös esteettömyysosio.

Sokea nainen kävelee laiturilla, mies neuvoo.
Sirpa Myöhänen tarvitsee retkeilyyn avustajan, jotta tunne olisi turvallinen. Kuva: Tanja Heikkonen / Yle

Heikkisestä on tärkeää, että paikkojen testaamisessa on mukana eri vammaryhmien edustajia. Näin useat käyttäjät kertovat kokemuksensa omasta näkökulmastaan, sillä toiselle hyväksi koettu ei ole välttämättä sitä toiselle.

– Mittanauha ja vesivaaka kertovat tiettyjä asioita, mutta ne eivät kerro sitä, toimivatko paikat käytännössä.

Vesimatkailu alkoi kiinnostaa pandemian aikana

Yle lähti Heikkisen ja kahden kokemusasiantuntijan mukana testaamaan Eskonsaaren. Kimmo Sirviö liikkuu pyörätuolilla ja Sirpa Myöhäsellä on lähes 100-prosenttinen näkövamma.

Myöhänen kertoo itse, että hänellä on valontaju jäljellä. Esimerkiksi vesille lähtö tarkoittaa, että Myöhäsellä pitää olla turvallinen tunne. Yksin hän ei voi liikkua, hän tarvitsee vammansa vuoksi avustajan.

– Kun ei näe, niin täytyy tietää mihin laittaa jalkansa ja mihin takapuolensa, ettei putoa.

Toisaalta myös liian matalat paikat voivat yllättää niin kuin videolta näkyy.

Mies nousee nousulaudan avulla laiturille, toinen mies avustaa noususs
Kimmo Sirviö nousee kajakista laiturille siirtymäalustan ja Arto Heikkisen avulla. Kuva: Tanja Heikkonen / Yle

Kimmo Sirviölle testikäynti Eskonsaaressa oli mieluinen.

– Kyllä tämä lähes täydellinen on. Hyvin pääsi laiturilta makkaranpaistopaikalle. WC voisi olla isompi, mutta muuten paikka on aika täydellinen.

Mies istuu pyörätuolissa saaressa.
Kimmo Sirviö on vuokrannut Vuokatti-opistolta soveltavan liikunnan apuvälinelainaamosta muun muassa polkupyöriä ja hiihtokelkkoja. Omaa kajakkia hänellä ei ole, ja retkeilyyn hän tarvitsee yleensä kaverin, koska kajakin kuljettamiseen tarvitaan apua. Kuva: Tanja Heikkonen / Yle

Sotkamoon on viime vuosina rakentunut paljon laituripaikkoja ja venerantoja. Kunta on kunnostanut myös uimarantoja.

– Olemme tehokkaasti vesistön äärellä, ja matkailun vuoksi paikoille on kysyntää. Koronan pahimpina aikoina veneilyhalu suorastaan räjähti ja venepaikoille tuli tosi paljon kysyntää, ja siksi niitä on koitettu saada lisää, sanoo Sotkamon kunnan puisto- ja liikunta-alueiden päällikkö Hannu Järvinen.

Järvinen on saanut palautetta Eskonsaareen Sirpa Myöhäseltä ja Kimmo Sirviöltä. Palaute tuntuu hyvältä, sillä projekti oli ainutlaatuisuudessaan haastava. Myöskään vertailukohdetta ei ollut.

– Emme löytäneet sellaista paikkaa, jossa olisi rakennettu kalliolle terassi. Kyllä tämä oli haastava, mutta hyvällä mielin voin sen luovuttaa kaikille käyttöön.

Esteettömyys otetaan kunnassa jatkossakin huomioon kaikessa rakentamisessa niin paljon kuin mahdollista. Se koskee sekä rakennuksia että taukopaikkoja.

Miten esteettömyys mielestäsi huomioidaan retkeilyssä? Voit keskustella aiheesta 21. elokuuta klo 23 saakka.

Suosittelemme