Hyppää sisältöön

Kerrostalon seinään iskettiin kieltokyltti – asukkaat eivät halua Blockfest-kävijöitä virtsaamaan pihalleen

Blockfest kerää Tampereelle kymmeniä tuhansia kävijöitä. Aiempina vuosina yksittäinen taloyhtiö on kärsinyt pihaa roskaavista juhlijoista. Nyt asukkaat yrittävät pitää festarikansan poissa pihastaan.

Talon seinässä on kyltti, jonka teksti kertoo talon piha-alueen olevan varattu vain talon oman väen käyttöön.
Satamakatu 4:n asukkaat ovat kypsiä yksityisalueellaan vaeltaviin juhlijoihin. Nyt taloyhtiö yrittää pitää juhlaväen poissa alueeltaan. Kuva: Valtteri Kujansuu / Yle
Olli-Pekka Louniala

Tänä viikonloppuna Tampereella järjestettävä musiikkifestivaali Blockfest saattaa saada monen keskustassa asuvan pakenemaan hälyä mökeilleen.

Tampereen keskustassa Satamakadulla asuva Markku Nissilä tietää, miltä tuntuu asua festivaalialueen laitamilla. Hän asuu alueella, jonka läheisyydessä monet Tampereella järjestettävät suuret tapahtumat ja festarit pidetään. Nissilä on kymmenen vuoden ajan seurannut osallistujien käyttäytymistä.

Tänä syksynä Nissilän taloyhtiö asetti pihaan kyltin muistuttamaan Blockfestiin osallistuvia pihan olevan yksityisaluetta. Kyltissä on Blockfestin logon päälle vedetty punainen kieltomerkki.

Nissilästä vaikuttaa siltä, että erityisesti Blockfestin aikaan festarikansa kunnioittaa taloyhtiöiden yksityisalueita vähemmän.

– Monia festareita on tullut seurattua. Tämä Blockfest on vuosien varrella osoittautunut sellaiseksi, että rap- ja hiphop-väki poikkeaa siitä yksityisalueen kunnioittamisesta, Nissilä kertoo.

Mies istuu puisessa puutarhakeinussa. Keinuun on kiinnitetty kyltti, jonka teksti kertoo talon piha-alueen olevan varattu vain talon oman väen käyttöön. Pihalla on kauniita kukkaistutuksia.
Blockfestin taustaorgaanisaatio on Markku Nissilän mukaan tiedottanut, etteivät kerrostalojen lähialueet ole juhlakansan käytössä, vaikka ne vaikuttaisivatkin julkisilta tiloilta. Kuva: Valtteri Kujansuu / Yle

Nissilän mukaan talon asukkaiden ulkotiloista joudutaan festareiden aikaan toistuvasti häätämään sinne kuulumatonta juhlaväkeä. Pihaan virtsataan ja sitä roskataan.

– Tiedän, että jotkut naapurit ovat lähteneet pois mökille, niin ei tarvitse katsoa sitä menoa, Nissilä kertoo.

Rauhaa rikottu toistuvasti

Taloyhtiön hallituksen jäsenen Hannu Koistin mukaan osa asukkaista ovat kypsiä toistuvaan rauhan rikkomiseen ja toivoo festarikansalta nyt järkeä päähän. Itsekin festareilla käyvä Koisti ei Blockfestistä häiriinny, mutta kertoo erityisesti vanhemman väen kärsivän.

– Onhan se epämiellyttävää, kun omassa pihassa on joukko vieraita sekavia ihmisiä.

Mies seisoo kerrostalon edessä ja hymyilee kameralle. Talon seinässä on kyltti, jonka teksti kertoo talon piha-alueen olevan varattu vain talon oman väen käyttöön.
Hannu Koistia festarit eivät häiritse. Kuva: Valtteri Kujansuu / Yle

Koisti ei vielä osaa sanoa, kuinka tehokkaita kyltit ovat.

– Kokeillaan nyt tällaista lähestymistapaa, vaikka voi olla, ettei tällä mitään vaikutusta ole.

Blockfest järjestetään Tampereen Ratinassa 18.-19. elokuuta. Festareilla esiintyvät muun muassa yhdysvaltalaiset Playboi Carti, Akon, Ferg, Metro Boomin ja kotimaiset artistit Etta, Cledos ja Isac Elliot.

Suosittelemme