Hyppää sisältöön

Kankaanpään Maila eteni Ykköspesiksen finaaliin

Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta noussut kohu houkutteli KaMan kotikentälle yli tuhat katsojaa.

Miesten pesäpallo-ottelu käynnissä Kankaanpään Mailan kotiareenalla.
KaMa voitti perjantai-iltana joukkueiden toisen kohtaamiseen jaksolukemin 2–0. Kuva: Tapio Termonen / Yle
Hannu Vähämäki

Kankaanpään Mailan paluu miesten Superpesikseen on askelta lähempänä. Joukkue selätti Ykköspesiksen välieräsarjassa kuopiolaisen Puijon Pesiksen otteluvoitoin 2–0.

KaMa voitti perjantai-iltana joukkueiden toisen kohtaamiseen jaksolukemin 2–0.

Ottelu sai yleisön liikkeelle. Peliä oli seuraamassa yli tuhat katsojaa.

Vaikutusta saattoi olla myös ottelusarjaan liittyvällä kohulla. Puijon Pesis katsoi KaMan kakkospelinjohtajan ja yhden pelaajan käyttäytyneen edellisessä ottelussa epäurheilijamaisella tavalla ja teki tutkintapyynnön Pesäpalloliitolle. Tutkintapyyntö ei johtanut toimenpiteisiin.

Finaalisarjassa Kankaanpäätä vastaan asettuu Oulun Lippo tai Haminan Palloilijat.

Suosittelemme