Poliisin haaviin jäi useita ylinopeutta ajaneita tai päihtyneitä kuljettajia perjantai-iltapäivänä sekä perjantain ja lauantain välisenä yönä Hämeessä.
Lahdessa päihtyneet ja ylinopeutta ajaneet työllistivät poliisia kahteenkin otteeseen.
Parikymppisen miehen kuljettama auto suistui ojaan Ruukinkadulla heti puolen yön jälkeen perjantain ja lauantain välisenä yönä. Autossa oli kuljettaja ja matkustaja, mutta he eivät loukkaantuneet. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä rattijuopumukseen.
Aiemmin perjantai-iltapäivällä poliisin haaviin jäi Lahden Launeenkadulla mieshenkilö, jonka epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kovia ylinopeuksia eri puolilla Hämettä
Reippaita ylinopeuksia mitattiin perjantaina ja aikaisin lauantaina myös muualla Hämeessä.
Henkilöautoa ajanut nuori mies kaahasi perjantaina iltapäivällä Asikkalan Pulkkilantiellä 146 kilometriä tunnissa, kun nopeusrajoitus alueella on 80 kilometriä tunnissa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Ylinopeutta ajettiin myös valtatie kolmella Janakkalassa. Nuori nainen ajoi lauantaiaamuna 173 kilometriä tunnissa alueella, jossa nopeusrajoitus on 120 kilometriä tunnissa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Perjantai-iltana poliisi tavoitti myös päihtyneenä tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajavia.
Orimattilassa Lahdentiellä pakettiautoa kuljetti viisikymppinen mies, jonka epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Riihimäellä taas kolmekymppistä henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kuljettaja ajoi henkilöautoa Voimalankadulla alkoholin vaikutuksen alaisena.