Kotitalousjätteestä koostuva iso sekajätekasa syttyi tuleen Majasaaren jätekeskuksella Kajaanissa lauantaina iltapäivällä.
Paloa on ollut sammuttamassa kuusi Kainuun pelastuslaitoksen yksikköä.
Päivystävä palomestari Kalle Kuparinen arvioi palon saaneen alkunsa itsestään.
– Kotitalousjätteessä olevien materiaalien reagoidessa toisiinsa on niiden välillä todennäköisesti tapahtunut itsesyttymiseen johtanut reaktio, sanoo Kuparinen.
Kotitalousjätteen seassa voi olla moniakin syttymisen kannalta kriittisiä esineitä ja materiaaleja.
Sammutettu jätekasa levitellään kauhakuormaajalla asfalttikentälle, jotta palon uudelleen syttyminen saadaan ehkäistyä.
Kuparinen arvioi raivaustöiden kestävän useita tunteja eli myöhään iltaan saakka.
Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Aineellisia vahinkoja sekajätteen palamisesta on vaikea arvioida.