Kannuksessa viikonloppuna järjestetyt tapahtumat saivat yleisön liikkeelle vilkkaasti.
Ollikkala-maaseutumessut ylittivät tavoitteensa eli 10 000 kävijää, ja perjantai-illan oheistapahtuma Kannuksen Kauppojen yön veti keskustan täyteen.
Kauppojen yön jälkeen ohjelmassa oli vielä KILJU!-musiikkifestarit.
Virallinen arvio torivieraista on vajaat 800 ihmistä, kun paikalle odotettiin viittäsataa.
– Festarialueesta muodostui todellinen sukupolvien kohtaamispaikka ja elämyspuisto. Monipuolinen esiintyjäkattaus ja torialueen runsaat ruokakojut takasivat hyvän mielen, sanoo tapahtuman promoottori Jukka Oravainen tiedotteessa.
Musiikkifestivaalit myös ensi kesänä
90-luvun klassikkofestivaali KILJU! teki paluun tänä vuonna. Festareilla soittaneilta esiintyjiltä on tullut runsaasti yhteydenottoja.
Järjestäjät suunnittelevatkin jatkoa ensi vuodelle.
– Ensi vuonna on varmaan pakko järjestää kaksipäiväiset festarit, että saamme kaikki halukkaat mahtumaan mukaan, naurahtaa Oravainen.
Pääesiintyjänä nähtiin yksi Suomen eturivin rap-artisteista eli Aste.
Lisäksi kannuslaisille esiintyi muun muassa viime vuoden Voice of Finland -voittaja Sussu Erkinheimo.
– Järjestäjien mieltä lämmitti erityisesti nuorten runsas osallistuminen. Asteen esiintyessä porukka oli ihan pähkinöinä, kuvailee tapahtuman toinen pääorganisaattori Noora Pajala YritysKannuksesta.