Hyppää sisältöön

Koko naisten alppihiihdon A-maajoukkue tulee samasta kaupungista – uusi päävalmentaja kertoo, mikä on Hyvinkään salaisuus

Viime kauden loukkaantumisen takia sivussa ollut Rosa Pohjolainen yrittää läpimurtoa pujottelun maailmancupissa.

Rosa Pohjolainen laskee Levin maailmancupissa 2021.
Rosa Pohjolainen Levin maailmancupissa 2021. Kuva: EPA-EFE/All Over Press
Paavo Forsberg

Hyvinkäältä kotoisin olevat Rosa Pohjolainen ja Erika Pykäläinen muodostavat alkavalla kaudella Suomen naisten alppihiihdon A-maajoukkueen.

Urheilijat pääsevät tekemään työtä tutun valmentajan alaisuudessa, sillä maajoukkueen uusi pääkäskijä on Mikael Kurki, joka on myös hyvinkääläinen.

Kurki kertoo, että kaupungissa on tehty paljon töitä harjoittelemisen eteen. Rinneyrittäjät ovat suhtautuneet myönteisesti alppihiihtoon ja antaneet innokkaiden laskijoiden harjoitella.

– Hyvinkäällä on lyhyet välimatkat ja helppo päästä rinteeseen. Kaikki harjoitteluolosuhteet löytyvät kolmen kilometrin sisältä, kuten urheilukentät, Pohjolaisen ja Pykäläisen kanssa jo näiden juniorivuosina työskennellyt Kurki sanoo.

– Kun nykyiset maajoukkueurheilijat ovat olleet nuoria, he ovat harjoitelleet huomattavan paljon sekä kotirinteessä että leireillä. Se tulee siitä vahvasta toiminnasta heidän junioriaikanaan.

Norjasta oppeja

Kurjen sopimus on yhden vuoden mittainen, mutta se sisältää vuoden 2026 talviolympialaisten yli ulottuvan option.

Hän on toiminut Suomessa muun muassa lajiliiton nuorisovastaavana ja viettänyt viime vuodet Norjassa, ensin akatemiavalmentajana ja sitten maajoukkuevalmentajana miesten Eurooppa-cupin ryhmässä. Eurooppa-cup on alppihiihdon toiseksi korkein kansainvälinen taso.

Kahtena peräkkäisenä vuonna Euroopan-cupin pujottelun kokonaiskisan voittaja tuli ryhmästä, jossa Kurki oli mukana valmentajana (2021–2022 Alexander Olsen, 2022–2023 Halvor Gunsleiksrud)

Uusi päävalmentaja aikoo tuoda vuonomaasta mukanaan Suomeen etenkin yhteisöllistä harjoittelukulttuuria.

– Lajikulttuuri Norjassa on äärimmäisen korkea. Siellä on hyvin vahva ymmärrys lajista ja yhteisöllistä toimintaa. On paljon ilmapiiritekijöitä, joita pystymme Suomessa parantamaan.

Kurjen mukaan Norjassa olosuhteista pyritään aina tekemään sellaiset, että ne palvelevat mahdollisimman hyvin tavoitetta.

– Siinä ei tunteja lasketa, vaan pyritään tekemään työ päätökseen ja sen jälkeen analysoimaan.

Mikael Kurki kuvassa.
Naisten alppihiihtomaajoukkueen uusi päävalmentaja Mikael Kurki. Kuva: Ski Sports Finland

Pohjolainen palaa rinteeseen

Maajoukkue kärsi viime kaudella terveysmurheista. Rosa Pohjolaisen polven ristiside meni poikki keväällä 2022, ja hän oli koko viime kauden sivussa. Nyt 20-vuotias lupaus on Kurjen mukaan toipunut erinomaisesti.

– Rosa on ollut laskemassa, olimme ensin yhdeksän harjoituspäivän leirillä ja nyt olemme Norjassa toisella leirillä, jossa tulee seitsemän harjoituspäivää.

– Kaikki näyttää erittäin hyvältä. Hän on pystynyt harjoittelemaan täysillä ja tekemään koko ohjelman läpi. Lisäksi hän on äärimmäisen motivoitunut.

Pohjolaisen tavoitteena on tehdä läpimurto pujottelun maailmancupissa. Lisäksi hän pyrkii kehittymään suurpujottelussa Eurooppa-cupissa. Pykäläinen pyrkii nostamaan suurpujottelunsa tasoa ja pääsemään maailmancupissa toiselle kierrokselle. Pujottelussa hän hakee kehitystä Eurooppa-cupissa.

Myös B-maajoukkueen Nella Korpio ja Julia Toiviainen kisaavat tulevalla kaudella kansainvälisellä tasolla. Lisäksi C-maajoukkueesta pyritään nostamaan urheilijoita Eurooppa-cupiin.

– Rakennamme laji- ja toimintakulttuuria tuleville vuosille. Tavoitteena on saada joukkuetoiminnasta sellaista, että siinä on selkeä rakenne ja urheilijoilla on ymmärrys, mitä ja miksi harjoitellaan, ja miten saamme parhaan tuloksen irti.

Alppihiihdon maailmancup alkaa 28. lokakuuta Söldenin suurpujottelulla.

Suosittelemme