Juvan ja Puumalan kunnaneläinlääkäri Anu Korpikallio sai viikko sitten sangen unisen potilaan, Topi-koiran. Rantasalmelaisen maatilan koiran aamu oli alkanut normaalisti: aamiaisnakki suihin hyvällä ruokahalulla ja tarpeet pihan perälle.
Sitten Topin takapää alkoi horjua ja ylösnousu muuttui vaivalloiseksi. Lopulta koira ei päässyt enää jaloilleen. Topin isäntä soitti Korpikalliolle ja epäili, että koiran vanha selkäongelma oli uusiutumassa. Topi oli aiemmin osittain halvaantunut välilevytyrän takia, mutta vaiva oli saatu hoidettua.
Koiran omistaja Jaakko Nykänen valtuutti eläinlääkäri Korpikallion julkaisemaan Topin potilaskertomuksen muun muassa sosiaalisessa mediassa, koska siihen sisältyy tärkeitä opetuksia.
– Topi tuli vastaanotolle Juvalle huonovointisena, ihan kuin nukutettuna, välillä sen silmät muljahtelivat väärinpäin, kertaa Korpikallio tapahtumien kulkua.
Pian todettiin, että nyt ei ole pelkästään välilevytyrästä kyse ja Topista otettiin röntgenkuvat. Kuvista, näkyi, että mahalaukku oli täynnä ruokaa, jossa oli paljon luunsiruja.
Jaakko Nykäsen mukaan Topi söi aamiaiseksi vain nakin eikä mitään luista lihaa.
– Kysyin, olisiko Topi voinut syödä maatilalla esimerkiksi lopetusaineilla lopetettua lehmää, eläinlääkäri Korpikallio kertoo.
Isäntä vastasi, että kaikki tilan naudat lopetetaan pulttipistoolilla eikä Topi ole voinut saada mitään lääkkeitä.
Korpikallio otti Topilta myös verinäytteet, mutta niistä ei löytynyt syytä koiran tilaan. Topi sai nestetiputuksen suoneen ja koira päätettiin viedä tehohoitoon Viikin pieneläinsairaalaan Helsinkiin. Sinne saavuttaessa Topi oli vajonnut jo koomaan.
Viikissä Topille tehtiin vatsahuuhtelu ja mahalaukusta tuli mätää, lihaa ja kanin karvaa. Tässä vaiheessa Nykänen muisti, että hän oli yli kaksi kuukautta aikaisemmin haudannut ystävänsä lääkkeillä lopetetun kanin kaivinkoneella maahan. Samalla alueella oli vastikään tehty maansiirtotöitä.
Haudasta nousi ikävä yllätys
Soitto kotiin varmisti epäilyn: kanin jäännökset löytyivät maan pinnalta ja ympärillä oli koiran tassunjälkiä.
Tehohoidossa ruokamassa saatiin pois Topin mahasta ja se sai nestettä tiputuksessa. Lisäksi koiralle annettiin aktiivihiiltä ja sen tilaa helpotettiin perähuuhtelulla. Topi ehti olla koomassa 24 tuntia.
– Myrkky saatiin Topista pois, se ei vajonnut liian syvään koomaan, joten maksa ja munuaiset eivät vaurioituneet, kertoo Korpikallio.
Tehohoito tepsi ja Topi pääsi Viikistä omin jaloin kotiin kaksi päivää myöhemmin. Jaakko Nykänen haluaa kiittää eläinlääkäri Korpikalliota ja Viikin pieneläinsairaalan henkilökuntaa.
– Topi on kuusivuotias welsh corgi cardigan, samanlaisia oli edesmenneellä kuningatar Elisabetilla. Topi on kuninkaallinen paimenkoira ja paimentaa etenkin ruokakuppia, lohkaisee Jaakko Nykänen.
Topin tapaus yllätti eläinlääkärin
Anu Korpikallio tunnustaa, että Topin tapaus yllätti hänet.
– Olin olettanut lääkkeiden hajoavan huomattavasti nopeammin. Perehdyin alan artikkeleihin ja sieltä löytyi laboratoriossa vahvistettu tapaus, jossa kaksi vuotta haudattuna olleen hevosen syönti aiheutti koiran kuoleman lopetusainemyrkytykseen.
Korpikalliolle selvisi, että aineiden häviäminen riippuu maaperän lajista ja sen bakteerikannasta. Siksi hän suositteleekin nyt ykkösvaihtoehtona pieneläinten tuhkaamista.
– Jos päädytään hautaukseen, niin lopetetut eläimet pitää haudata tarpeeksi syvälle eikä missään tapauksessa pohjavesialueelle.
Suomalaisten maatilojen, teurastamoiden ja lihanleikkaamoiden eläinperäiset sivutuotteet käsitellään keskitetysti Kankaanpäässä sijaitsevassa Honkajoki oy:ssä.
– Honkajoki oy:n raatokeräilykyytiä tilalla odottavat lopetetut naudat ja lampaat on suojattava niin, ettei mikään eläin pääse niihin käsiksi, Korpikallio sanoo.