Terroristijärjestö al-Qaidan kyky toteuttaa terrori-isku Ruotsissa on vähäinen, arvioi terrorismitutkija Juha Saarinen. A-studiossa vierailleen Saarisen mukaan aseellisena ryhmänä al-Qaidalla ei todennäköisesti ole valmiina olevia rakenteita iskua varten.
– Paljon todennäköisempää on, että al-Qaida yrittää opportunistisesti inspiroida tähän liikehdintään jo kytköksissä olevia ihmisiä sekä nyt suurta vihaa ja raivoa tuntevia henkilöitä iskemään ryhmän nimissä.
Saarisen mukaan al-Qaidan päähuomio ei ole ollut Euroopassa viime vuosina, vaikka järjestö onkin uhannut Ruotsia. Uhkauksen taustalla ovat useat Koraanin polttamiset, jotka järjestö on vaatinut muslimeja kostamaan.
Terroristijärjestöjä suurempi uhka voi tulla Ruotsin sisältä, Saarinen sanoo.
– Ruotsin sisällä olevan radikaali-islamistisen kentän koko on käytännössä kymmenkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Heitä on tällä hetkellä noin 2 000.
Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on nostanut terroriuhka-arviota tasolle neljä viisiportaisella asteikolla. Se tarkoittaa, että terrori-isku Ruotsissa on hyvin todennäköinen.
– Nyt viranomaiset ovat pisteessä, missä rajatuilla resursseilla pitää katsoa, mistä potentiaaliset uhkat mahdollisesti nousevat, ja päättää, keitä on tällä hetkellä varaa seurata ja keitä ei, Saarinen toteaa.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 22.8.2023 kello 23 asti.
Katso koko lähetys Yle Areenasta.