Hyppää sisältöön
Argentiinalainen kirjailija Hernán Casciari nousi isoon kuuluisuuteen Lionel Messistä kirjoittamallaan tarinalla joulukuussa 2022.

Kirjailija, joka sai Messin itkemään

Kirjailija Hernán Casciarista tuli odottamatta kansallissankari, kun Argentiina voitti jalkapallon MM-kultaa. Nyt hän kertoo Ylelle, miten kaikki tapahtui.

Jelena Leppänen

Ennen joulukuuta 2022 argentiinalaiset tunsivat Hernán Casciarin melko menestyneenä kirjailijana.

Jalkapallon MM-finaalin ja sitä seuranneiden kultajuhlien jälkeen hänestä tuli paljon enemmän. Nykyään hän on kirjailija, joka sai Lionel Messin itkemään.

– Se on aika hullua. Minut tunnistetaan kadulla Messin kyynelten vuoksi, Casciari sanoo Yle Urheilulle videopuhelun välityksellä.

Argentiina voitti joulukuussa Qatarin Lusail-stadionilla historiansa kolmannen maailmanmestaruuden. Jalkapallohullu maa sekosi. Miljoonat ihmiset olivat odottaneet MM-voittoa 36 vuotta. Menestys kentillä toi toivoa kansalle, joka oli väsynyt epävarmoihin elinoloihin, korruptioon ja talousongelmiin.

Monille vähintään yhtä suuri syy riemuita oli Messi. Urallaan kaiken muun saavuttanut supertähti onnistui saamaan himoitun MM-pokaalin todennäköisesti viimeisellä yrittämällään, 35-vuotiaana.

Argentiinan faneja Buenos Airesissa.
Argentiinan kolmas MM-kulta toi kansan kaduille ympäri maata. Kuva: Getty Images

Messin tarina inspiroi myös Casciaria, joka seurasi MM-finaalia kotonaan maaseudulla vaimonsa ja viisivuotiaan tyttärensä kanssa.

Kun Messi saapui pari päivää finaalin jälkeen muun maajoukkueen kanssa Buenos Airesiin, kirjailijan mieleen tulvi muistoja.

– Oli aamuyö, ja katselin joukkueen paluuta televisiosta. Kun Messi laskeutui lentokoneen portaita, koin suurta liikutusta. Sormeni alkoivat liikkua näppäimistöllä itsestään.

Casciari matkusti mielessään Barcelonaan ja 2000-luvun alkuun. Tuhannet vuoden 2001 talouskriisissä kärsineet argentiinalaiset muuttivat tuolloin Kataloniaan työn ja paremman elämän perässä. Casciari oli yksi heistä.

Hernán Casciari kertoo nuoren Messin merkityksestä Barcelonassa asuneille siirtolaisille.

Argentiinalaiset siirtolaiset pitivät yhteyttä toisiinsa suositussa internetin chat-palvelussa. Siellä puhuttiin kaikesta: espanjalaisten arjen kummallisuuksista, ruokaresepteistä ja teinipojasta, joka oli muuttanut hiljattain Barcelonaan perheensä kanssa.

Messistä tuli nopeasti yksi chat-ryhmän suosituimmista puheenaiheista. Pienikokoinen hyökkääjä loisti Barçan juniorijoukkueissa ennennäkemättömällä tavalla.

Espanjassa asuneet argentiinalaiset jakautuivat karkeasti sanottuna kahteen leiriin – heihin, jotka halusivat unohtaa juurensa ja heihin, jotka pitivät niistä kynsin ja hampain kiinni. Casciari kuului jälkimmäiseen ryhmään ja huomasi ilokseen, että niin teki myös futislahjakkuus Messi.

Ottelun jälkeisissä haastatteluissa Messi vastasi kaikkiin kysymyksiin ”kyllä”, ”ei” tai ”kiitos” ja laski katseensa. Olisimme halunneet nähdä supliikimman pelaajan. Samaan aikaan huomasimme jotain hienoa: kun Messi viimein sai sanotuksi vähän pidemmän lauseen, hän jätti s-kirjaimet lausumatta, kuten rosariolaisilla on tapana. Eikä se jäänyt siihen. Hän käytti argentiinalaisia ilmaisuja espanjalaisten sijaan. Hän sanoi ”ful” eikä ”falta” puhuessaan virheestä, ”orsai” eikä ”fuera de juego” puhuessaan paitsiosta. Hän oli yksi meistä. (Vapaasti suomennettu ote Hernán Casciarin tekstistä Lionelin matkalaukku)

Lionel Messi (vas.) ja Ronaldinho tuulettivat Barcelonan maalia liigaottelussa vuonna 2005.
Messi ja Ronaldinho tuulettivat Barcelonan osumaa liigaottelussa Villarrealia vastaan joulukuussa 2005. Kuva: Denis Doyle/Getty Images

Messin rakkaus kotimaataan kohtaan välittyi vuosien kuluessa monesta asiasta: hän siemaili mate-teetä vaihtopenkillä, piti haastatteluissa kiinni argentiinalaisesta aksentistaan ja matkusti joka vuosi synnyinkaupunkiinsa Rosarioon joulun viettoon.

Silti kotimaassaan hän joutui ajoittain rajun ryöpytyksen kohteeksi. Vaikka Kirppu oli voittanut Barcelonan kanssa kaiken mahdollisen, Argentiinan maajoukkueessa tulosta ei tullut pitkään aikaan.

Lempeimmät kriitikot syyttivät Messiä välinpitämättömyydestä maajoukkuetta ja Argentiinaa kohtaan. Pahimmillaan palaute oli paljon rajumpaa. Kun Argentiina hävisi kesällä 2016 Copa American finaalissa Chilelle, Messi ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa. Reilu viikko myöhemmin, saatuaan lukemattomia kannustavia viestejä nuorilta kannattajilta, hän pyörsi kuitenkin päätöksensä.

Lionel Messi otti raskaasti Argentiinan tappion Chilelle Copa American finaalissa 2016. Messi ilmoitti ottelun jälkeen päättävänsä maajoukkueuransa, mutta pyörsi päätöksensä myöhemmin.
Messi otti raskaasti Argentiinan tappion Copa American finaalissa 2016. Kapteeni ilmoitti ottelun jälkeen päättävänsä maajoukkueuransa, mutta muutti myöhemmin mieltään. Kuva: Chris Szagola/Getty Images

Me chatissa keskustelijat emme voineet kuvitella pahempaa painajaista kuin se, että kuulee halveksunnan ääniä eniten rakastamastaan paikasta. Emme voineet kuvitella, miten tajuttoman kipeää teki, kun Messi kuuli poikansa suusta kysymyksen: ”Isä, miksi sinut halutaan tappaa Argentiinassa?” (Vapaasti suomennettu ote Hernán Casciarin tekstistä Lionelin matkalaukku)

Messin yllättävä yhteydenotto

Casciari kirjoitti muistonsa pitkäksi tarinaksi, joka painettiin hänen toimittamaansa pienen piirin aikakauslehteen Orsaihin.

– Minulla ei ollut siitä mitään odotuksia. MM-juhlan keskellä jokainen argentiinalainen kirjoitti tunteistaan ja kokemuksistaan. Ajattelin, että oma tuotokseni olisi vain yksi osa valtavaa tekstimerta.

Casciari luki tekstistään tiivistelmän suositun juontajan Andy Kusnetzoffin radio-ohjelmassa.

Kuunnelma levisi sosiaaliseen mediaan ja TikTok-tiliään selanneen Antonella Roccuzzon korviin. Roccuzzo kuunteli Casciarin tarinan yhdessä aviomiehensä Messin kanssa samalla kun he siemailivat matea.

Lionel Messi juhli perheensä kanssa Argentiinan kolmatta maailmanmestaruutta joulukuussa 2022.
Messi on ollut yhdessä elämänkumppaninsa Antonella Roccuzzon (vas.) kanssa teiniajoista saakka. Parilla on kolme poikaa, Thiago, Mateo ja Ciro. Kuva: Ian MacNicol/Getty Images

Maailman kenties paras jalkapalloilija vaikuttui. Niin paljon, että hän lähetti Kusnetzoffille pitkän ääniviestin.

– ”Anto” näytti minulle TikTokista Hernánin tarinan. Aloimme kuunnella sitä yhdessä ja purskahdimme itkuun. Hänen kertomuksessaan oli paljon tunnetta, ja se oli täysin totta, Messi sanoi.

Casciari liikuttuu edelleen muistellessaan kyseistä hetkeä.

– Tunsin suunnatonta iloa. Hienointa oli, kun Messi vahvisti epäilykseni ja sanoi eläneensä aidosti tekstissä kuvailemani hetket.

Casciarin teksti levisi radio-ohjelman ja Messiltä saadun huomion avulla miljoonille ihmisille Argentiinassa ja maailmalla. Monet suuret mediatalot kuten The Guardian, El País ja Daily Mail julkaisivat otteita tekstistä. Casciarista tuli kotimaassaan eräänlainen kansallissankari.

– Messin viestin jälkeen menin seuraavana päivänä kotikyläni apteekkiin. Ennen minua tervehti siellä muutama ihminen, nyt kaikki tulivat juttelemaan.

Kuoleman partaalta jättisuosioon

Äärimmäisen suosittu teksti muutti tavallaan paljon ja tavallaan ei mitään.

Casciari sai vuonna 2015 sydänkohtauksen, joka oli päättää hänen elämänsä. Kirjailija joutui leikkaukseen, minkä jälkeen lääkäri kertoi ketjupolttajalle kovat uutiset. Tupakointi oli pakko lopettaa.

Kun Casciari palasi toivuttuaan työn pariin, hän huomasi dramaattisen muutoksen.

– Minulla oli koko kirjailijanurani ajan sätkä huulessa. En muista kirjoittaneeni mitään polttamatta. Kun jouduin lopettamaan tupakoinnin, kirjoittamisesta ei tullut mitään.

Hernán Casciari on suosittu kirjailija kotimaassaan Argentiinassa.
Hernán Casciari on tehnyt Argentiinan kulttuurielämässä pitkän ja monipuolisen uran. Kuva: Gaspar Kunis

Casciari alkoi tehdä muuta. Hän luki valmiita tekstejä ääneen televisiossa ja radiossa sekä tuotti elokuvia. Meni yli seitsemän vuotta ennen kuin hän sai taas kirjoitettua pidemmän tekstin – juuri sinä joulukuisena aamuyönä, kun Messi laskeutui maailmanmestarina lentokoneesta.

– Sillä hetkellä tapahtui jotain maagista. Aivoni keksivät, että voisin kirjoittaa ilman tupakkaa. Siinä mielessä Lionelin matkalaukku muutti elämäni.

Samaan aikaan arki on pysynyt samana. Casciari viettää nykyään rauhallista elämää San Antonio de Arecon pikkukaupungissa reilun sadan kilometrin päässä pääkaupunki Buenos Airesista.

– Minulla on nyt paljon enemmän lukijoita, mutta päivittäinen elämäni ei ole muuttunut mihinkään. Olen kotona vaimoni ja tyttäreni kanssa, ja katsomme yhdessä jalkapalloa. Sitä arkea en halua vaihtaa mihinkään.

Jakautunut kansa

Argentiinan maailmanmestaruus ja Messin tarina antoivat monille toivoa vuosikymmeniä kestäneen synkkyyden jälkeen.

Casciari kuvailee Argentiinaa erittäin jakautuneeksi maaksi, jossa poliittinen sekasorto, jatkuvat talouskriisit, rikollisuus ja köyhyys ovat syöneet ihmisten luottamusta toisiinsa.

– MM-kisojen aikana ihmiset katsoivat toisiaan ensimmäistä kertaa silmiin. 50 viime vuoden aikana sellaista on tapahtunut äärimmäisen harvoin.

Ulkolinjan dokumentti Argentiina – rahaton maailmanmestari (2023) kertoo maan vuosikausia jatkuneesta piinasta.

Kirjailijan mukaan maajoukkueen ja MM-tittelin vaikutus näkyy kansassa edelleen, yli puoli vuotta MM-turnauksen jälkeen.

– Parhaiten se näkyy nuorimmissa sukupolvissa. Tyttäreni Pipa aloitti maaliskuussa koulutaipaleensa. Ensimmäisenä päivänä kaikki lapset koottiin koulun pihalle laulamaan kansallislaulua, kirjailija muistelee.

– Laulu ei ole kiinnostanut lapsia vuosiin, mutta tällä kertaa lapset laittoivat kätensä sydämelleen ja heiluttelivat jalkojaan, kuten olivat nähneet maajoukkuepelaajien tekevän kisoissa. Lapset lauloivat hymniä melkein huutaen, valtavalla ylpeydellä.

”Messi ei voi tehdä samaa kuin Ronaldo”

MM-menestys teki Messistä kotimaassaan pyhimyksen. Monet pitävät häntä tervetulleena esikuvana uusille argentiinalaisille sukupolville.

Samaan aikaan ulkopuolelta on tullut kritiikkiäkin. Messin ja ihmisoikeuksia polkevan Saudi-Arabian hallinnon yhteistyösopimus tuo jalkapalloilijalle miljoonia, kun hän mainostaa sosiaalisen median kanavillaan Lähi-idän öljyvaltiota.

Saudi-Arabia myös kosiskeli Messiä tähtitieteellisillä summilla, jotta tämä olisi jatkanut uraansa maan jalkapalloliigassa. Hyökkääjä päätti kuitenkin siirtyä kesällä Pohjois-Amerikan MLS-liigan Inter Miamiin.

Lionel Messin ura Yhdysvalloissa alkoi rakettimaisesti.
Lionel Messin ura Yhdysvalloissa on alkanut rakettimaisesti. Argentiinalainen taikuri johti elokuussa Inter Miamin sen historian ensimmäiseen titteliin, kun seura voitti Liigojen cupin. Kuva: Simon Bruty/Getty Images

Euroopassa huippupelaajien siirtoja saudiseuroihin on paheksuttu, mutta toimeentulonsa kanssa kamppaileville argentiinalaisille Lähi-idän ihmisoikeusloukkaukset ovat kaukaisia ongelmia. Olisiko Messin siirto Saudi-Arabiaan siunattu kotimaassa?

– On totta, ettei moni argentiinalainen jaksa omilta ongelmiltaan ajatella, mitä muissa valtioissa tapahtuu. Samaan aikaan maassamme on suuri keskiluokka, joka keskustelee aktiivisesti maailman menosta, politiikasta ja ihmisoikeuksista, Casciari kertoo.

– Emme olisi pitäneet yhtään, jos Messi olisi siirtynyt pelaamaan maahan, jossa Antonella ei voisi elää vapaasti.

Nimenomaan perheen viihtyvyyden asettaminen etusijalle on kerännyt argentiinalaisilta suurta arvostusta. Casciarin mukaan Messi osoitti teollaan, että perhe menee kaiken edelle.

– Hienolla tarinalla on oltava hieno loppu. Messi ei saa olla outo. Hän ei voi tehdä samaa kuin Cristiano Ronaldo.