Esitys Keski-Suomen hyvinvointialueen palveluverkoksi valmistuu vasta loppuvuodesta. Tilapalvelujohtaja Petteri Kontro arvioi, että aluehallituksen käsittelyyn asia etenee syys–marraskuussa ja -valtuustoon joulukuussa.
Esimerkiksi Pirkanmaalla työ on saatu jo valmiiksi.
Palveluverkon valmistelu aloitettiin maaliskuussa. Kontro pitää kuukausien työaikaa tarpeellisena, koska laadinnassa huomioitiin monia näkökulmia.
Suurimpana ja tärkeimpänä osa-alueena suunnittelussa on ollut palvelustrategia, jossa on tarkasteltu muun muassa väestöennusteita. Kontron mukaan sen avulla voidaan arvioida, millaisia palveluita minnekin tarvitaan.
Tekninen tarkastelu paljasti korjaustarpeita
Toinen merkittävä asia on ollut tilojen tekninen ja toiminnallinen tarkastelu. Siinä selvisi, että hyvinvointialueen vuokraamissa tiloissa muhii sadan miljoonan euron korjausvelka.
– Tulevina vuosina on ratkaistava, korvataanko tiloja uusilla rakennuksilla, peruskorjataanko vai korvataan jollain muulla palvelulla, sanoo Kontro.
Sen sijaan käyttämättä jäävien tilojen neliöt eivät vielä ole selvillä, koska asiaa tarkastellaan kokonaisuutena. Kontron mukaan se tarkoittaa, että voidaan pohtia, voisiko palvelun tuottaa jollain toisella tavalla.
Hyvinvointialue on kuntien omistamissa tiloissa vuokralaisena, ja hyvinvointialueen on ensi vuoden aikana ilmoitettava vuokranantajille, jatkuuko vuokraus vuoden 2025 jälkeen. Lisäksi vuokralla on yksityisten omistamia kiinteistöjä, joissa on määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia vuokrasopimuksia.