Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Paula Erkkilä pitää hallitusohjelman lentoliikennettä koskevia kirjauksia tärkeänä Kokkola-Pietarsaaren kentän kannalta.
Hallitus on sitoutunut siihen, että Helsingin lentokenttä on saavutettavissa kolmessa tunnissa ja Finavian lentoasemaverkosto säilyy nykyisellään.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) sanoi eilen, että lentoliikenteen tuki ei voi jatkua nykyisellään.
Paula Erkkilä koki ministerin ulostulon hieman ristiriitaisena.
– Hallitusohjelmaan on kirjattu hieman vahvempaa lupausta kuin ministerin suusta nyt tuli. En ryhtyisi nyt kuitenkaan hötkyilemään. Toki meillekin on selvää, että markkinaehtoiseen liikenteeseen pitäisi hiljalleen päästä. Valtion tuki ei voi olla lopullinen ratkaisu, mutta meidän on pystyttävä luottamaan siihen, että poliittiset lupaukset kolmen tunnin säännöstä pitävät.
Kokkola-Pietarsaaren kentällä on ollut tänä vuonna 14,5 matkustajaa yhtä kotimaan lentoa kohden. Kotimaan matkustajia oli heinäkuun loppuun mennessä vajaat 14 800. Koronaa edeltävät matkustajamäärät ovat kaukana.
Valtio tukee liikennettä huhtikuun loppuun saakka. Uusien lentojen kilpailutus tulisi käynnistää lokakuussa, jotta lennot voisivat jatkua ilman taukoja toukokuun alusta.
– Lähiviikot ovat tärkeitä kun hallitus alkaa tehdä ensi vuoden budjettia. Nyt on pelin paikka täällä alueilla.
Budjetin lisäksi epävarmuutta tuovat Erkkilän mukaan myös se, että Finnairilla vaihtuu toimitusjohtaja ja maanantaina julkaistaan väliraportti lentoasemaverkoston tulevaisuudesta.
– Pikkuisen aistin, että ministerin puheet vähän ennakoivat maanantain väliraporttia. Jos virkakoneiston päätelmät eroavat kovin paljon hallitusohjelman kirjauksista, niin sitten ihmettelen hieman asiaa.
Erkkilän mukaan lentoliikenteen merkitys kasvaa edelleen kun Pohjalaismaakuntiin kohdistuu paljon uusia investointihankkeita.
Valtio ostaa maakuntalennot Helsingistä Kemi-Tornion, Kokkola-Pietarsaaren, Kajaanin, Jyväskylän ja Joensuun lentoasemille.
Ainoastaan Jyväskylän asemalla oli heinäkuun loppuun mennessä vähemmän kotimaan matkustajia kuin Kokkola-Pietarsaaressa. Kemi-Tornion, Kajaanin ja Joensuun matkustajamäärät kohosivat kussakin yli 20 000 matkustajan. Junamatkat Helsinkiin näiden kolmen kentän läheisyydestä ovatkin selkeästi pidempiä kuin Kokkolasta.