Amerikkalaisvalmisteinen Prime-juoma nousi keväällä Youtuben ja Tiktokin kautta lasten ja nuorten suureen suosioon.
Vielä alkukesästä kaupat myivät nesteytys- ja energiajuomaa kuluttajille jopa 17 euron hintaan per puolen litran pullo. Nyt pullon voi ostaa jo alle kolmella eurolla.
Lue lisää: Asiantuntija antaa karun arvion ökyhintaisen Prime-juoman sisällöstä
Suositun juoman markkinointi kohdistui sosiaalisessa mediassa nuorten lisäksi myös alakouluikäisiin lapsiin.
Yliopistotutkija Essi Pöyry Kuluttajatutkimuskeskuksesta ei kuitenkaan pidä ilmiötä itsessään huolestuttavana.
Lapsille ja nuorille Prime-juomahypeen mukaan lähteminen on ollut tapa kuulua porukkaan tai päästä mukaan ilmiöön, josta puhutaan.
– Ongelma voisi syntyä silloin, jos rahaa kuluisi tosi paljon tai jos lapsi hakisi sosiaalista hyväksyntää tällaisten tuotteiden kautta. Silloin vanhemman kuuluu asettaa rajat, Pöyry sanoo.
Maahantuonti lisääntyi
Juomaa maahantuovan Pekan Eurohintojen toimitusjohtaja Antti Taanila kertoo, että tällä hetkellä tarjontaa on jo niin paljon, että markkinat ovat täynnä.
– Tuotetta menee koko ajan, mutta ei siitä kukaan enää illalla soittele. Se on muuttunut vähän sellaiseksi jokapäiväiseksi, Taanila toteaa.
Joidenkin erikois- ja uutuusmakujen hinnat eivät ole vielä laskeneet.
– Erikoismaut vielä menevät, mutta ei niitäkään enää samalla tavalla enää kysytä, että kyllä se buumi on ohi, Antti Taanila sanoo.
S-ryhmä jakelee juomaa tällä hetkellä rajoitetusti myymälöihin ympäri Suomen. Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa Eepee myy tuotetta tällä hetkellä Prismoissa, mutta jakelua laajennetaan pian myös muihin ketjun kauppoihin.
Eepeen marketkaupan ryhmäpäällikkö Jukka Matikainen sanoo kysynnän olevan kovaa.
– Olemme rajanneet tuotteiden oston neljään pulloon per asiakas, että niitä riittäisi mahdollisimman monelle halukkaalle asiakkaalle, Matikainen kertoo.
Matikainen uskoo, että hinnan laskeminen on vaikuttanut myös kysyntään positiivisesti.
– Kyllä buumi tuntuu olevan vielä päällä, joskin alun älytön hypetys on varmasti taantunut.
Tutkija: Oiva keskustelun paikka lapsen kanssa
Primen niukka saatavuus nosti hinnat korkeiksi ja kysyntä kasvoi varmasti osin tästäkin syystä.
Pöyry kertoo, että niukkuus ja tuotteen rajallisuus ovat myyntistrategioita, jotka purevat ihmisluonteeseen.
– On ikään kuin halu varmistaa, ettei jää itse paitsi.
Sitä Pöyrykään ei kuitenkaan tiedä, oliko Primen kohdalla kyse järjestetystä niukkuustilanteesta vai vain siitä, että tuotetta ei saatu enempää maahan aluksi.
Maahantuojia oli alussa vähemmän, ja vasta nyt syksyllä avautui väylä Euroopan tehtaalle, josta Kesko ja S-ryhmäkin tuotetta tällä hetkellä tilaavat.
Ilmiöitä pulpahtelee esiin ja osa niistä häviää yhtä nopeasti kuin ne syntyivätkin.
– Kun tällainen hype nousee, on hyvin todennäköistä, että kysyntä pian laantuu. Lasten kohdalla pidän mahdollisena, että he ovat olleet tyytyväisiä saatuaan sen yhden pullon. Kyse on jatkossa yrityksen näkökulmasta siitä, löytyykö tuotteelle jalansijaa ryhmissä, joilla on enemmän ostovoimaa.
Essi Pöyryn mukaan vaikuttajien eli influenssereiden markkinointikeinoista puhuminen voisi auttaa lapsia ja nuoria ymmärtämään vielä paremmin sisältöjä, joita he somessa kuluttavat.
– Varsinkin suurten, globaalisti tunnettujen vaikuttajien sisältö on lähestulkoon aina kaupallista ja niillä on kaupalliset vaikutustavoitteet. Kaupallisen vaikuttamisen tavoitteet on hyvä tunnistaa ja nämä ovat oivallisia paikkoja keskustella lapsen kanssa kuluttamisesta, Pöyry vinkkaa.
Haaste on kuitenkin Pöyryn mukaan siinä, että aina vanhemmat eivät tiedä, mitä sisältöjä heidän lapsensa katsovat, tai mitkä aiheet ja kiinnostuksen kohteet kaveriporukoissa leviävät.
– Vanhemmilla voi olla vaikea tietää, millaisille markkinointiviesteille heidän lapsensa altistuvat, Pöyry pohtii.