Latitude 66 Cobalt -yhtiö ilmoittaa keräävänsä näytteitä Hyrynsalmella, Paltamossa, Pudasjärvellä, Puolangalla, Ristijärvellä ja Sotkamossa.
Yhtiö on jättänyt malminetsintälupahakemukset Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille toukokuussa, mutta niitä ei ole vielä käsitelty.
Tutkimuksia tekevät geologit liikkuvat alueilla, johon yhtiö on hakenut malminetsintälupia toukokuussa 2023.
Yhtiö aikoo kerätä näytteitä vajaan 13 500 hehtaarin alueelta Kainuun liuskevyöhykkeenä tunnetulla alueella jokaisenoikeuksien perusteella. Jokaisenoikeudet tunnetaan myös nimellä jokamiehenoikeudet.
Kaivoslain mukaan jokaisella on toisenkin alueella oikeus kaivosmineraalien löytämiseksi tehdä geologisia mittauksia ja havaintoja sekä ottaa vähäisiä näytteitä, jos toimenpiteistä ei aiheudu vahinkoa eikä vähäistä suurempaa haittaa tai häiriötä.
Lain tarkoittama vähäinen näyte ei ole iso, eikä sen ottamisesta saa jäädä jälkiä, sanoo ylitarkastaja Ilkka Keskitalo Tukesista.
– Geologinvasaralla saa ottaa kalliosta niin sanotun nyrkkinäytteen eli nyrkinkokoisen palan. Siitä puolet laitetaan säilöön ja puolet analysoidaan. Maa-aineksesta saa ottaa 200 gramman näytteen joko kairalla tai lapiolla.
Latitude 66 kertoo, että näytteenottoon riittää kallion paljastaminen pieneltä alalta.
– Kalliota tai lohkaretta peittävää sammalta saatetaan tarvittaessa siirtää. Sammalpeite siirretään takaisin paikalleen heti näytteenoton jälkeen, kertoo Latitude 66 Cobaltin vanhempi projektigeologi Otso Markkanen yhtiön tiedotteessa.
Yhtiön mukaan näytteenottoa ei tehdä pihapiirien lähistöllä eikä viljellyillä alueilla. Näytteenottajat kulkevat aina merkityillä ajoneuvoilla, ja geologien huomioliiveissä on yhtiön tunnus.
Yhtiö on esittänyt alueiden kartat tiedotteessaan toukokuussa.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.