Hyppää sisältöön

Miksi juuri keskikentän työmyyristä maksetaan nyt ME-summia? Näin asiantuntija avaa jalkapallon hurjia siirtoja

Tämän vuoden siirtoikkunoissa puolustavat keskikenttäpelaajat ovat olleet maksettujen siirtokorvausten kärjessä. Taustalla on pelaajien monipuolisuus, mikä tekee pelipaikkojen perinteisistä rooleista häilyviä.

Moises Caicedo, Declan Rice ja Enzo Fernandez.
Lontoon suurseurat Chelsea ja Arsenal ovat maksaneet keskikentän pohjapelaajista hurjia summia. Kuvassa vasemmalla Moises Caicedo, keskellä Declan Rice ja oikealla Enzo Fernandez. Kuva: All Over Press
Henri Kaukonen

Jalkapallomaailman tähtitieteellisissä siirtokorvauksissa ovat tänä vuonna korostuneet puolustavat keskikenttäpelaajat. Aiemmin nämä jalkapallokenttien työmyyrät ovat jääneet vähäiselle huomiolle, mutta nyt ”kutospaikan” eli keskikentän pohjalle istutetut nuoret pelaajat ovat olleet suurseurojen tarjouskilpailujen kohteina.

Trendissä on kyse aiemmin tarkkaan määriteltyjen pelipaikkojen sijaan monikäyttöisemmästä pelaajatyypistä, joka on keskeisessä roolissa joukkueensa sekä hyökkäys- että puolustuspelissä.

Samalla mielipuolisiin siirtokorvauksiin vaikuttaa myös se, että nykyisin pelaajille tehdään pohjoisamerikkalaisesta urheilusta tuttuja pitkiä sopimuksia, jolloin taloussääntelyn piirissä olevat ostohinnat on mahdollista jakaa useamman vuoden ajalle.

Chelsean Enzo Fernandez lohduttaa Moises Caicedoa.
Suuresta hintalapusta huolimatta Moises Caicedon Chelsea-debyytti meni penkin alle. Kuvassa Enzo Fernandez lohduttaa nuorukaista, joka aiheutti vastustajalle rangaistuspotkun. Kuva: Matt Impey/Shutterstock/All Over Press

Kuluvan kalenterivuoden aikana Englannin Valioliigassa puolustavista keskikenttäpelaajista maksetut summat menevät jalkapallohistorian kalleimpien pelaajien listoille.

Kauden kynnyksellä 21-vuotias puolustava keskikenttäpelaaja Moises Caicedo siirtyi Brightonista Chelseaan 135 miljoonaa eurolla aivan Liverpoolin nenän edestä. Ecuadorilaisesta nuorukaisesta maksettu summa on sarjan siirtokorvausennätys ja kaikkien aikojen kolmanneksi suurin summa pelaajasta.

Edellä ovat vain PSG:n maksamat korvaukset Neymarista (222 miljoonaa euroa vuonna 2017) sekä Kylian Mbappesta (180 miljoonaa euroa vuonna 2018).

Päättyneen siirtoikkunan aikana myös Arsenal maksoi West Hamille 24-vuotiaasta Declan Ricesta noin 123 miljoonaa euroa. Siirron myötä Ricesta tuli jalkapallohistorian kallein brittipelaaja.

Edellisessä siirtoikkunassa tammikuussa Chelsea maksoi Benficalle 22-vuotiaasta Enzo Fernandezista arviolta 125 miljoonaa euroa. Portugalilaisseura maksoi nuoresta argentiinalaisesta viisi kuukautta aikaisemmin vain 10 miljoonaa euroa.

Yhdysvaltalaismedia The Athleticin mukaan Argentiinan ja Ranskan välisessä MM-finaalissa juuri Fernandez kirjautti nimiinsä finaaliottelun suurimman pallokosketusmäärän, mikä oli omiaan lisäämään suurseurojen kiinnostusta.

Keskikenttäpelaajia kohtaan herännyttä kiinnostusta alleviivasi 2010-luvun loppupuolella N'Golo Kante, joka toimi kaudella 2015–2016 Leicesterin sensaatiomestaruuden takuumiehenä. Tämän lisäksi ranskalaispelaaja oli seuraavalla kaudella voittamassa jälleen mestaruutta Chelsea-paidassa. Kante siirtyi Chelseaan vuonna 2016 ”vain” noin 36 miljoonalla eurolla.

Perspektiiviä kasvaneisiin siirtokorvauksiin antaa se, että saudiomisteinen Newcastle maksoi kesällä AC Milanille italialaisesta Sandro Tonalista 65 miljoonaa euroa. Samaan aikaan siirtomarkkinoiden kilvoitelluin pelaaja oli paperilla huomattavasti hyökkäävämmässä roolissa pelaava brittinuorukainen, Jude Bellingham, joka siirtyi Borussia Dortmundista Real Madridiin 103 miljoonalla eurolla.

N'golo Kante kuljettaa palloa.
N'Golo Kanten työmoraali oli tärkeä palanen sekä Leicesterin 2016 että Chelsean 2017 Valioliigan mestaruuksissa. Viime kesänä Kante siirtyi monen muun pelaajan tavoin Saudi-Arabiaan. Kuva: Getty Images

Yle Urheilun jalkapalloasiantuntija Miika Nuutisen mukaan hurjistuneilla pelaajamarkkinoilla keskikenttäpelaajien siirtokorvauksiin vaikuttaa tarjolla olevien pelaajien laatu. Tällaisten keskikenttäpelaajien kohdalla seurat saavat rahalleen yksittäistä pelipaikkaa laajemman vastineen.

Nykyaikaiset keskikentän työmyyrät ovat erottamaton osa joukkueen puolustuslinjaa ja pallonriistoja. He ovat merkittävä osa joukkueensa pelinavausta, kykenevät viemään peliä aina hyökkäyspäähän saakka sekä luomaan maalipaikkoihin johtavia tilanteita ja viimeistelemään maaleja.

– Esimerkiksi Declan Rice on Arsenalin keskikentällä selvä parannus Granit Xhakaan ja Thomas Parteyhin verrattuna, Nuutinen selventää.

Nuutisen mukaan juuri Ricea, Caicedoa ja Fernandezia yhdistää kokonaisvaltaisuus.

– He ovat hyviä pelin kaikissa vaiheissa. He ovat fyysisesti sellaisia, että pystyvät olemaan pelin konehuone, mutta samalla he pystyvät esimerkiksi etenemään omilla kuljetuksillaan.

Huippuhyökkääjiä vähän tarjolla

Valmentajien odotukset pelaajista ovat muuttuneet ja samalla perinteiset pelipaikkaprofiilit ovat entistä häilyväisempiä. Juuri tällaiseen tarpeeseen alemmat keskikenttäpelaajat monipuolisuudellaan vastaavat.

Jalkapallo on maalintekopeli, ja Nuutisen mukaan kärkijoukkueet tulevat kuitenkin aina maksamaan paljon maaleja tekevistä hyökkääjistä. Joinain vuosina hyökkääjiä liikkuu enemmän ja nyt näyttää siltä, että huippuluokan hyökkääjiä on vähemmän tarjolla. Liian suuria johtopäätöksiä keskikenttäpelaajien roolista siirtomarkkinoilla ei siis kannata tehdä, vaikka seurat näyttävät korostavan pelaajahankinnoissaan monipuolisuutta.

– Esimerkiksi Liverpoolin iso ”Akilleen kantapää” on ollut puolustavan keskikenttäpelaajan paikka joukkueen peli-identiteetin kannalta. Jürgen Kloppin valmentamalla seuralla oli huutava tarve Moises Caicedolle, mikä sai aikaan Chelsean ja Liverpoolin välisen tarjouskilpailun. Sellaisia pelaajia ei ollut markkinoilla kovin montaa tarjolla, joten Brighton teki varmasti isomman tilin, mitä he viime kauden lopussa ajattelivat.

Chelsealla on käynnissä eräänlainen jälleenrakennusprojekti ja seuran uudet omistajat ovat olleet halukkaita maksamaan nuorista pelaajista suuria summia. Samalla myyvät seurat tietävät, että suuren tarjouksen jälkeen neuvottelupöydälle voi tulla vieläkin suurempi summa rahaa, kuten Caicedon tapauksessa kävi.

Keskikenttäpelaajien merkitystä on korostanut etenkin valmentaja Pep Guardiolan myötä uuden tulemisen tehnyt pallonhallintapeli, jossa keskikenttäpelaajat vaikuttavat laajalla alueella.

– Yksi merkittävä pelaaja on Sergio Busquets. Sellainen syvällä pelaava pelinrakentaja.

Nykyisin kyseisen pelipaikan vaatimukset ovat kuitenkin kehittyneet ja esimerkiksi Fernandez on Nuutisen mukaan aiempaa sukupolvea liikkuvampi.

Sergio Busquets Barcelonan ja Juventuksen välisessä Mestarien liigan ottelussa vuonna 2015.
Pep Guardiolan valmentamassa Barcelonassa pelannut Sergio Busquets on merkittävä pelaaja puolustavan keskikenttäpelaajan roolin kehityksessä. Kuva: Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press

Mitä Chelsea sitten tekee kahdella alemman keskikentän pelaajallaan, joihin seura on käyttänyt yhteensä yli 250 miljoonaa euroa?

Nuutinen näkee hankinnoissa selvän logiikan, joten sekä Fernandez että Caicedo ovat asiantuntijan mukaan länsilontoolaisille erinomaisia hankintoja.

– Enzo Fernandez rytmittää peliä ja Moises Caicedo tuo Fernandezin rinnalle tasapainoa puolustussuuntaan. Näin Fernanez voi vapaammin määrittää pelaamisen rytmiä.

Yle Urheilun asiantuntija Miika Nuutinen kommentoi Chelsean pelaajahankintoja
Miika Nuutinen kommentoi Chelsean keskikentän hankintoja.

Suosittelemme