Kokkolan kaupunki antaa lisäpanostuksen isoon Urheilupuisto-hankkeeseen.
Kaupunginvaltuusto päätti, että Kokkolan Urheilupuisto Oy:n pääomittamiseen varataan enintään 27,5 miljoonalla euroa vuosien 2024–2026 aikana.
Kaupunginhallituksen alkuperäinen esitys hyväksyttiin äänin 31–11.
Pentti Haimakaisen (kok.) teki puolestaan pohjaesitykseen muutosehdotuksen, jossa pääomitus hyväksyttäisiin, mutta kaupungin omavelkaista takausta pienennettäisiin.
Valtuusto äänesti näistä kahdesta vaihtoehdosta, joista pohjaesitys sai enemmistön äänistä.
Valtuutettu Kauko Kivilehto (kok.) esitti kokouksessa asian pöydälle jättämistä, mutta esitys raukesi äänin 34–7.
Kaupungin pääomitus eli sijoitus ei vaikuta Urheilupuisto-kokonaisuuden budjettiin, joka on reilut 74 miljoonaa euroa. Kaupunki antaa lisäpanostuksen jättihankkeeseen, sillä siihen ei ole saatu ulkopuolisia sijoittajia.
Alun perin kaupungin ei pitänyt lähteä rahallisella panostuksella mukaan, mutta nyt kaupunki pääomittaa hanketta 40 prosentilla. Loput katetaan lainalla.
Viime syksynä Kokkola myönsi hankkeelle omavelkaisen takauksen. Lisäksi kaupunki on sitoutunut ostamaan yhtiöltä palveluita 3 miljoonalla eurolla.
Hybridiareenan, joka on osa Urheilupuisto-hanketta, rakennustyöt on tarkoitus aloittaa viimeistään syys–lokakuun taitteessa.
29.8.2023 kello 11.45 Juttuun korjattu, että Pentti Haimakaisen esitystä kannattu 11 valtuutettua.