Hyppää sisältöön

Alastomien ihmisten massa peitti rantakallion Kuopiossa kesällä – nyt moni etsii itseään kuuluisan valokuvataiteilijan töistä Kuopiossa

Heinäkuussa Kuopiossa kuvattuun installaatioon osallistui ihmisiä 12 eri maasta. Pisimmän matkan päästä osallistujia tuli Yhdysvalloista.

Spencer Tunick kuvasi heinäkuussa alastonta ihmisjoukkoa Kuopion keskustan puistossa ja veden äärellä.
Anna Ronkainen

VB-valokuvakeskuksessa kesäkuussa avautunut Spencer Tunickin valokuvanäyttely on houkutellut jo tuhansia kävijöitä.

Näyttelyssä on vieraillut noin 7 500 kävijää. Tämä on samalla ajanjaksolla 2 300–2 500 kävijää enemmän kuin esimerkiksi viime vuonna.

Näyttelyssä on esillä newyorkilaisen valokuvaajan Spencer Tunickin valokuvia. Tunick on tunnettu alastomien ihmisjoukkojen kuvaamisesta ja hän teki kesällä installaation myös Kuopiossa.

– Oikein hyvältä näyttää. Ovi on käynyt kivasti, VB-valokuvakeskuksen hallintojohtaja Riikka Partanen kertoo tyytyväisenä.

Poikkeuksellista on ollut se, että Tunick näyttelyssä on vierailtu kahteen kertaan. Lippukassalla on huomattu loppukesän aikana tietty ilmiö.

– Moni on kertonut, että tuli vierailemaan näyttelyssä uudelleen ja haluaa katsoa, löytääkö Kuopion teoksesta itsensä. Osa näkyy ja osa jää puun taakse piiloon, Partanen kuvailee.

Kuopiossa tehty installaatio lisättiin VB-valokuvakeskuksen näyttelyyn reilu kuukausi sen avautumisen jälkeen.

Näyttely ei Partasen mukaan ole yltänyt huippulukemiin, vaikka katsojia onkin riittänyt. Partanen muistuttaa, että pienen yhdistyksen pyörittämä valokuvakeskus ei toteuta ilmaispäiviä, jotka tekisivät kokonaiskävijämäärään isoja piikkejä.

– Lähes 90 prosenttia kävijöistä on maksavia asiakkaita.

Hän arvelee, että julkisessa tilassa kuvatut sadat, jopa tuhannet alastomat ihmiset kiinnostavat.

– Se on näky, jota harvemmin pääsee todistamaan taiteessakaan. Tunickin työt ovat ainutlaatuisia, Partanen pohtii.

Instassa Kuopio-päivitykset keränneet miljoonia näyttökertoja

Heinäkuussa kuvattuun installaatioon osallistui kaikkiaan vajaa tuhat ihmistä. Heistä puolet saapui Pohjois-Savon alueelta, eniten poseeraajia oli Kuopiosta.

Toiseksi eniten osallistujia oli Helsingistä.

Osallistujia oli 12 eri maasta, pisimmän matkan takaa jopa Yhdysvalloista. Suomalaisia oli mukana lähes kaikista maakunnista.

Tunickin Kuopion installaatiosta Instagramissa jakama videomateriaali on kerännyt jo miljoonia näyttökertoja. Esimerkiksi ensimmäinen kela on kerännyt yli 28 miljoonaa näyttökertaa.

Riikka Partanen uskoo somejulkaisujen tuovan näkyvyyttä paitsi VB-valokuvakeskukselle, niin myös koko Kuopiolle.

– Kyllä se on meidänkin instagram-seuraajissa näkynyt. Lisää se näkyvyyttä, kun ympäri maailmaa katsotaan, Partanen toteaa.

Spencer Tunickin valokuvanäyttely on esillä VB-valokuvakeskuksessa lokakuun puoliväliin saakka.

Suosittelemme