Hyppää sisältöön

Uusi Tiktok-trendi: vanhemmat satuttavat lastaan ja kuvaavat lapsen itkua

Tiktok-videotrendissä vanhemmat pyytävät lapsen mukaan ”leipomiseen”. Todellisuudessa lapsen otsaan isketään kananmuna. Asiantuntija pitää trendiä järkyttävänä.

Kuvakollaasi, jossa vanhemmat iskevät lapsen päähän kananmunia.
Suurin osa videoilla esiintyvistä lapsista on alle kouluikäisiä. Nuorimmat videoilla esiintyvät lapset ovat jopa alle päiväkoti-ikäisiä. Kuvan henkilöiden kasvot on peitetty heidän yksityisyytensä suojelemiseksi. Kuva: Rea Lemström ja Tuomo Björksten / Yle
Sanel Sivac

TikTokissa leviää ”Egg-crack” -nimeä kantava ilmiö. Videoilla pienten lasten vanhemmat rikkovat kananmunia lasten päähän taltioidakseen heidän reaktionsa.

Videoilla vanhemmat houkuttelevat lapsiaan osallistumaan ”leipomiseen”, jonka jälkeen vanhempi iskee lapsen otsaan kananmunan. Iskut ovat usein sen verran voimakkaita, että ne tuottavat lapselle kipua. Monet lapset purskahtavat videoilla itkuun. Suurin osa videoissa esiintyvistä lapsista on alle viisivuotiaita.

Mannerheimin lastensuojeluliiton mediakasvatuksen asiantuntija Rauna Rahja pitää TikTok-trendiä järkyttävänä. Rahjan mukaan erityisen huolestuttavaa on se, että kyse on pienistä lapsista.

– Ilmeistä siinä on lapsen hyvinvoinnin ja fyysisen terveyden loukkaaminen.

Suosituimmat videot ovat ulkomaisia, mutta Yle löysi ainakin yhden suomalaisen videon, jossa kananmuna rikotaan toisen aikuisen otsaan.

Videot ovat keränneet TikTokissa miljoonia näyttökertoja, mikä viittaa siihen, että ilmiö on saavuttanut huomattavaa suosiota alustalla. Lukuisat käyttäjät ovat ilmaisseet närkästystä ja huolta ilmiön vaikutuksesta lasten hyvinvointiin sekä turvallisuuteen.

Vanhempia on syytetty seuraajien ja huomion kalastelusta lasten hyvinvoinnin kustannuksella. Lukuisat yhteisön jäsenet ovat vaatineet toimenpiteitä ilmiön leviämisen rajoittamiseksi.

Pahimmassa tapauksessa lapsen luottamus petetään

Sisällöntuottaja Vesa Heimo julkaisee hauskoja videoita kolmen lapsensa kanssa Tiktokiin, mutta juuri tähän trendiin hän ei ole halunnut osallistua. Hänellä on Tiktokissa 40 000 seuraajaa.

– Näyttäisi siltä, että tässä halutaan saada hauska reaktio lapsesta, mutta monessa tapauksessa lapsi on aika pahasti säikähtänyt. Minulle ei tällainen huumori aukea.

Heimo näkee, että trendiin osallistuvat vanhemmat saattavat nakertaa lapsensa luottamusta.

Videoissa joita Heimo julkaisee, hän pääosin laulaa ja hassuttelee lastensa kanssa.

Heimo sanoo kysyvän lapsilta aina luvan videon julkaisuun.

– Monet videot on tehty lapsen omasta ehdotuksesta.

Heimo ei näe siinä ongelmaa, että lasten kanssa tehdään sisältöä Tiktokiin, kunhan sisältö on lasta kunnioittavaa, eikä siitä aiheudu haittaa lapselle.

Hän suosittelee vanhempia miettimään kahdesti, ennen kuin lapsesta julkaisee materiaalia nettiin.

– Kaikki mikä voi loukata lapsen siveellisyyttä tai satuttaa lasta, niin siihen on vedettävä raja.

– Kun satutat ja pelästytät lasta, siitä voi jäädä ikuiset arvet.

Heimo suosittelee kertomaan lapselle, että videot joita netissä julkaistaan, saattavat jäädä sinne ikiajoiksi.

Rahja muistuttaa, että jokainen vanhempi on vastuussa lapsensa yksityisyydestä.

– Näin pienillä lapsilla ei ole vielä kykyä antaa suostumusta siihen, mitä heistä saa jakaa nettiin.

Voit keskustella aiheesta 26.8. klo 23 asti.

Suosittelemme sinulle