Hyppää sisältöön

Taiteiden yö tarjosi monipuolisen kattauksen taiteeseen Hämeenlinnassa

Monitaiteinen kaupunkifestivaali Hämeenlinnan Taiteiden yö näkyi jälleen kaupungin kaduilla, gallerioissa, museoissa, puistoissa, baareissa ja muissa tiloissa. Tässä kuvakavalkadi perjantai-illalta.

Madame Rouge katuperformanssiryhmän vauhdikas esitys Verkatehtaan nurmialueella Taiteiden yönä.
Katuperformanssiryhmä Madame Rougen eloisa ja iloinen esitys Person de Spesialistique la rue nähtiin Verkatehtaan nurmikentällä ja toisen kerran Hämeenlinnan torilla. Kuva: Harri Oksanen / Yle
Harri Oksanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Hämeenlinnan Taiteiden yö kokosi jälleen eri taiteenlajien tekijöitä ja ystäviä yhteiseen festivaaliin perjantain illassa. Musiikkia, katuperformanssia, taidenäyttelyitä, yhteisötaidetta, katusoittoa, keskustelua, koristelua, maalausta, tanssia, elokuvaa ja vaikka mitä mahtui jälleen Hämeenlinnan hämärtyvään iltaan.

Respeite Capoeira ry:n eri ikäiset harrastajat esittelivät brasilialaista taistelulajia Capoeiraa Kauppakeskus Goodmanin aukiolla Taiteiden yönä.
Respeite Capoeira ry esitteli brasilialaista taistelulaji capoeiraa kauppakeskuksen aukiolla. Lajiin kuuluu myös musiikki ja akrobatia. Kuva: Harri Oksanen / Yle
Oskar Töhönen saapui pääkaupunkiseudulta pitämään Oskarin rumpujamit Hämeenlinnan Taiteiden yöhön.
Oskar Töhönen saapui pääkaupunkiseudulta soittamaan sähkörumpujaan Hämeenlinnan keskustaan. Oskarin rumpujamit jytisivät komeasti. Kuva: Harri Oksanen / Yle
Hämeenlinnan Palanderin talo täyttyi museovieraista Taiteiden yönä.
Hämeenlinnan kaupungin museotarjontaan kuuluva Palanderin talo täyttyi huolestuneistakin kävijöistä. ”Ei tätä saa lopettaa”, kuului monesta suusta. Kuva: Harri Oksanen / Yle
Glitter Banaani keltaisessa banaaniasussaan ja Rokki-Maisa rock-henkisessä asussaan markkinoivat Musiikkiteatteri Spectrin puolesta Hämeenlinnan kaduilla Taiteiden yönä.
Taiteiden yön esitykset tarvitsevat toki markkinointia. Sitä tekivät keskustan kaduilla Glitter Banaani ja Rokki-Maisa Musiikkiteatteri Spektrin puolesta. Kuva: Harri Oksanen / Yle
Hämeenlinnalainen museokehittäjä Timo Kukko toimi asiantuntijana Museo Skogsterin keskusteluillassa Taiteiden yönä.
Museo Skogsterin keskustelutilaisuudessa ollut museokehittäjä Timo Kukko sanoo, että kun ollaan kehittämässä museota, ei olla kehittämässä rakennusta. Museo on palvelu ja pitää miettiä sitä, mikä on toteuttamistapa. Kuva: Harri Oksanen / Yle
Hämeenlinnan Taiteiden yössä lapset pääsivät maalaamaan kasvihuoneen pleksiseiniä.
ARX:in lasten puutarhassa Verkatehtaalla sai maalata kasvihuoneen pleksiseiniin. Velma Haveri tekee värikkäitä kukkia. Kuva: Harri Oksanen / Yle
Hämeenlinnalainen taiteilija Markku Sarastamo piirtää tussilla paperille Hämeenlinnan Taiteiden yössä 2023.
Hämeenlinnalainen taiteilija Markku Sarastamo piirtää tussilla teostensa pohjat ja viimeistelee ne tietokoneella. Lopputuloksena on värikkäitä fantasiamaisia kuvia, joista voi tehdä vaikka kuinka ison taulun. Taiteiden yössä hän piirsi postikortteja. Kuva: Harri Oksanen / Yle
Yhteisötaideteoksen tekoa Hämeenlinnan Taiteiden yössä Pinellan puistossa.
Taide voi myös osallistaa. Tässä Hälyä Taiteiden yössä -teoksessa Pinellanpuistossa värejä ei ole säästelty. Tekijöitä kävi useita. Kuva: Harri Oksanen / Yle
Hämeenlinnan Taiteiden yössä sai opastusta katutaiteeseen ja spraymaalaukseen.
Taiteen tekemistä pääsi kokeilemaan myös spraymaaleilla keskustassa. Kuva: Harri Oksanen / Yle

Suosittelemme