Hyppää sisältöön

Nyrkkeilijä Robert Helenius on antanut positiivisen dopingnäytteen

Helenius antoi näytteen vapaaehtoisessa dopingtestissä 11. elokuuta. Hän kohtasi seuraavana päivänä Anthony Joshuan Lontoossa.

Robert Helenius iskee Anthony Joshuaa Lontoon ammattilaisillassa 13. elokuuta 2023.
Robert Helenius iskee Anthony Joshuaa Lontoon ammattilaisillassa. Kuva: Getty Images
Joska Saarinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalaisnyrkkeilijä Robert Helenius on antanut positiivisen dopingnäytteen, kertoo Matchroom Boxing. Heleniuksen ja Anthony Joshuan ottelun järjestänyt Matchroom Boxing kertoo asiasta X-palvelussa, joka tunnettiin aiemmin nimellä Twitter.

Kirjoituksen mukaan Helenius antoi positiivisen dopingnäytteen 11. elokuuta eli päivää ennen hänen otteluaan Anthony Joshuaa vastaan Lontoossa. Kyseessä oli vapaaehtoinen dopingtesti.

Matchroom Boxing on saanut tiedon Vadalta (Voluntary Anti-Doping Association). Promoottorin tiedotteessa sanotaan, että Heleniuksen näytteestä on löytynyt ”adverse analytical finding”, joka arkikielessä kääntyy positiivseksi testitulokseksi.

Asian käsittely on promoottorin mukaan siirtynyt eteenpäin.

Yle ei ole tavoittanut Heleniusta tai tämän manageria Markus Sundmania kommentoimaan asiaa.

Helenius tuli pikahälytyksellä Joshuan vastustajaksi, kun myös ottelun alkuperäinen vastustaja Dillian Whyte oli antanut positiivisen dopingnäytteen.

Joshua tyrmäsi Heleniuksen 7. erässä. Ottelun jälkeen 39-vuotias suomalaisnyrkkeilijä vakuutti haluavansa jatkaa uraansa.

Raskaansarjan ammattinyrkkeiljä Helenius on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä nyrkkeilijöistä.

Hän on urallaan saavuttanut ammattinyrkkeilyssä muun muassa Euroopan mestaruuden ja WBA- ja WBO-liittojen Inter-Continental mestaruuksia.

Suosittelemme