Hyppää sisältöön

Jos kotisi on riskialueella, et välttämättä saa kotivakuutusta – tämä on jo todellisuutta Yhdysvalloissa, ja riski on olemassa Euroopassakin

Yhdysvalloissa kaikki vakuutusyhtiöt eivät enää uskalla myöntää kotivakuutuksia luonnonkatastrofialueille. Sään ääri-ilmiöt pakottavat vakuutusyhtiöt Euroopassakin laskemaan riskinsä uusiksi.

Hurrikaani Ianin tuhoja Fort Myersissä Floridassa.
Hurrikaani Ian heitti veneitä kaduille ja pihoille Fort Myersissä Floridassa syyskuussa 2022. Ian oli Floridan kaikkien aikojen tuhoisin hurrikaani, joka vaati yli 150 kuolonuhria ja aiheutti yli sadan miljardin dollarin vahingot. Kuva: EPA-EFE/All Over Press
Kaisa Uusitalo

Ilmastonmuutos on edennyt pisteeseen, jossa joistain alueista on tullut vakuutuskelvottomia.

Yhdysvalloissa maan suurimpiin kuuluvia vakuutusyhtiöitä on lopettanut uusien kotivakuutusten myymisen esimerkiksi Kaliforniassa ja Floridassa.

Syynä on se, että näillä alueilla vakuuttaminen on tullut yhtiöille liian kalliiksi: jatkuvat luonnonkatastrofit, metsäpalot ja hurrikaanit tuhoavat koteja, joiden korjauskustannukset ovat nousseet kestämättömälle tasolle. Samalla jälleenvakuutusmarkkina on kiristynyt: vakuutusyhtiöiden on siis vaikeampi saada itselleen vakuutusta – ja se nostaa riskejä entisestään.

Isojen yhtiöiden poistuminen markkinoilta on tehnyt kotivakuutusten saamisesta Yhdysvalloissa vaikeaa ja erittäin kallista.

– Vakuutus toimii, kun riskit ovat kohtuullisen harvinaisia. Liian usein toistuvaa vahinkoa ei kenenkään kannata vakuuttaa, toteaa Euroopan vakuutusaktuaarien entinen puheenjohtaja ja pitkän uran vakuutusalalla tehnyt vakuutusmatemaatikko Esko Kivisaari.

Sään ääri-ilmiöiden yleistyminen pakottaa vakuutusyhtiöt kaikkialla pohtimaan, mitä kannattaa vakuuttaa ja mihin hintaan.

Pelkästään vuoden ensimmäisellä puoliskolla luonnonkatastrofeista on maksettu 50 miljardin dollarin edestä korvauksia Yhdysvalloissa. Globaalisti luonnonkatastrofit aiheuttivat viime vuonna 275 miljardin dollarin eli yli 250 miljardin euron vahingot.

Vuodesta 1992 lähtien niistä maksetut korvaukset ovat nousseet 5–7 prosentin vuosivauhtia, laskee jälleenvakuutusyhtiö Swiss RE.

Ja äärisäät näkyvät koko ajan lähempänä.

Pari vuotta sitten Saksassa koettiin ennennäkemättömiä tulvia, joita kuvailtiin jopa “pahimmaksi katastrofiksi sitten toisen maailmansodan”.

Tänä kesänä laajoja maastopaloja on riehunut Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa. Teneriffalla ainakin kuusi prosenttia koko saaren pinta-alasta on palanut.

Metsäpalo  kukkuloilla talojen yläpuolella Guimarin laaksossa Teneriffan Kanariansaarella.
Maastopalotaiheuttivat laajaa tuhoa Teneriffan saarella elokuun puolivälissä. Kuva: Desiree Martin / AFP

Elokuussa Suomi vältti vain täpärästi Ruotsissa ja Norjassa isoja tuhoja tehneen Hans-myrskyn, joka aiheutti maanvyörymiä, tulvia ja mursi vesivoimalaitoksen padon.

Vaikka Yhdysvaltojen tietyissä osavaltioissa ongelmat ovat moninkertaisia Eurooppaan verrattuna, on ne otettava täälläkin vakavasti, toteaa vakuutusyhtiö Pohjola Vakuutuksen varatoimitusjohtaja Pekka Puustinen.

Hänen mukaansa Euroopassakin on jo paikallisesti joitain alueita, jotka lähentelevät vakuutuskelvottomuutta.

– Ilmastoriski realisoituu nyt Yhdysvalloissa vakavalla tavalla, mutta näitä samoja ilmiöitä näemme Euroopassa ja Suomessa. Ilman ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä on vaarana, että vakuutuskelvottomia alueita tulee lisää.

Maailmalla tapahtuvat isot luonnonkatastrofit heijastuvat välillisesti myös Suomeen, kun jälleenvakuutusten eli vakuuttajien vakuutusten hinnat nousevat. Se tuo painetta vakuutusten hintoihin.

Suomessa huomio kiinnittyy erityisesti tulviin ja myrskytuhoihin, joita ilmastonmuutos tuo lisää. Jo nyt vakuutusyhtiöt laskevat riskialueita jopa metrien tarkkuudella. Tulevaisuudessa vakuutusten hinta määräytyy yhä enemmän alueellisesti, uskoo Puustinen.

– Sijaitseeko koti kahden metrin vai kahdensadan metrin päässä tulvivasta joesta? Tälle tarkkuudelle vakuutuksen hinnoittelu menee tulevaisuudessa. Ei puhuta enää maakunnasta tai postinumeroalueesta, vaan huomattavasti pienemmistä alueista.

Pekka Puustinen ja Esko Kivisaari.
Vakuutusalalla ilmastoriskien laskeminen on ollut arkipäivää jo pitkään, sanovat Pohjola Vakuutuksen varatoimitusjohtaja Pekka Puustinen ja vakuutusmatemaatikko Esko Kivisaari. Kuva: Markku Rantala / Yle

Äärisäihin on varauduttava Suomessakin

Vakuutusmatemaatikko Esko Kivisaari katsoo, että vakuuttamisessa on pohjimmiltaan kysymys riskien jakamisesta yhteiskunnan, yksilön ja vakuuttajan välillä.

Kaavoituksella ja hyvällä kaupunkisuunnittelulla voidaan vaikuttaa siihen, että alueet säilyvät vakuutuskelpoisina. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi hulevesien ohjaamista niin, että rankkasateiden aiheuttamat tuhot eivät kasva liian isoiksi.

– Yhteiskunta ja vakuutuksen ottajat huolehtivat omalta osaltaan näin siitä, että riskiä hallitaan ja hillitään. Sen jälkeen vakuutusyhtiö pystyy täyttämään roolinsa ja vakuuttamaan sen riskin, joka on jäljellä.

Tämä tasapaino on Kivisaaren mukaan horjunut esimerkiksi Isossa-Britanniassa, missä tulvariski on suuri.

Siellä vakuutusyhtiöt ovat toistaiseksi sitoutuneet vakuutusturvan tarjoamiseen, kunhan yhteiskunta sitoutuu parempaan tulvahallintaan. Jos tämä ei onnistu, vakuutusala voi vetäytyä turvan tarjoamisesta, mikäli valtio ei kanna osaa vakuutusriskistä, Kivisaari kertoo. Juuri tulvasuojelu on Kivisaaren mukaan myös Pohjoismaissa yksi suurimmista huolenaiheista.

Vakuutuskelvoton maailma olisi iso ongelma

Mutta miltä näyttäisi maailma, jota vakuutusyhtiöt eivät uskaltaisi vakuuttaa?

Yhdysvalloissa on keskusteltu siitä, että vakuutuskelvottomuus voi heijastua muun muassa asuntomarkkinaan: ilman kotivakuutusta ei voi saada asuntolainaa. Myös asuntojen arvot putoavat, jos niitä ei saada vakuutettua.

Tilanne voi näkyä siis taloudessa paikallisesti, mutta laajamittainen vakuutuskelvottomuus olisi isompi ongelma, sanoo Pohjola Vakuutuksen Pekka Puustinen.

– Vakuutuskelvottomuus on erittäin huolestuttava ilmiö, sillä mikään laajamittainen yritystoiminta ei olisi mahdollista ilman vakuutustoimintaa. Kukaan yrittäjä ei halua ottaa sitä riskiä, että menettäisi vahingon sattuessa koko pääomansa.

Siksi äärisäihin varautumisen pitäisi vakuutusammattilaisten mukaan olla korkealla prioriteettilistalla.

– Vakuutusalalla on todettu, että yli kahden asteen maailma olisi vakuutuskelvoton maailma. Itse olen eniten huolissani siitä, otetaanko ilmastonmuutos tarpeeksi vakavasti ja tarpeeksi nopeasti huomioon, Kivisaari sanoo.

Rankkasateet aiheuttivat valtavia tulvia Pohjois-Italiassa toukokuussa.

Suosittelemme