Hyppää sisältöön
Petteri Orpo valmistautuu haastattelutunnin alkuun.
Pääministeri Petteri Orpo ensimmäisellä haastattelutunnillaan. Kuva: Silja Viitala / Yle

Orpo: Sotaa käyvä naapurimaa ja palkkasotilasarmeija ovat vakava uhka

Pääministerin haastattelutunti lähetettiin suorana Kesärannasta tänään sunnuntaina.

Heidi Sullström
Petteri Sopanen
Heidi Sullström

Petteri Orpon ensimmäinen Pääministerin haastattelutunti ja Ylen seuranta on päättynyt.

Haastattelutuntia voi kuunnella jälkikäteen Yle Areenasta.

Haastattelutunnilla keskusteltiin muun muassa hallituksen toimintakyvystä rasismikohun keskellä, velkaantumisesta, bensan hinnasta sekä maahantulorajoitusten mahdollisesta kiristämisestä, Venäjän turvallisuustilanteesta sekä Suomen Nato-suunnitelmista.

Heidi Sullström

Kuhaa Kesärannan edustalta?

Haastattelutunnin lopuksi kysymykset käyvät kevyemmiksi.

Kalamiehenä tunnettu pääministeri ei ole vielä päässyt kokeilemaan onneaan merenlahdella virka-asunnon edustalla, mutta se on suunnitelmissa.

– Kuhanuisteluvene käy tuosta aina koukkaamassa, katsotaan jos pääsisin kokeilemaan.

Heidi Sullström

Reserviläiset Nato-tehtäviin?

Nato-Suomea rakennetaan nyt pala palalta, harkiten, Orpo sanoi.

Se, millaisia Nato-joukkoja Suomessa voi toimia, tarkentuu hänen mukaansa tulevina aikoina. Joukkojen läsnäolo vahvistaa Suomen turvallisuutta, Orpo arvioi.

Naton tukikohtia Suomeen tuskin tulee, sillä niitä ei ole perustettu vuosikausiin minnekään, mutta esikuntarakenteita tai osaamiskeskuksia Suomessa voisi olla, hän sanoi.

Natossa Suomen päätehtävä on Suomen puolustus eikä siitä tingitä, sillä sijaintimme on strateginen Murmanskin ja Pietarin välissä, Orpo sanoi.

Ehdotukseen reserviläisten käyttämisestä Nato-tehtävissä Orpo suhtautui myönteisesti, mutta sanoi sen vaativan valmistelua. Varusmiehiä tehtäviin ei lähetetä, hän tähdensi.

Siihen, miten tuomiovalta rajautuu Suomessa mahdollisesti toimivien amerikkalaisten sotilaiden osalta, haetaan ratkaisua, Orpo sanoi.

Heidi Sullström

“Venäjän suunnalta vain epävakautta luvassa”

Venäjä lähettää karmeaa ja tylyä viestiä vangitsemalla ja surmaamalla mielivaltaisesti ihmisiä, Orpo sanoi.

Maan sisällä erilaiset sotilasvoimat käyvät jatkuvaa valtataistelua, jota hyökkäyssota Ukrainaan on pahentanut, eikä tilanne ole enää samalla tavalla presidentti Vladimir Putinin hallinnassa kuin ennen, hän arvioi.

Suomen pitää hänen mukaansa olla varautunut siihen, että Venäjällä voi tapahtua ”sisäistä valtataistelua ilmentäviä tapahtumia”.

– Venäjän suunnalta ei ole valitettavasti odotettavissa kuin epävakautta tulevina aikoina.

Puolustusliitto Naton jäsenyys ja oman sisäisen turvallisuuden vahvistaminen on siksi hänen mukaansa välttämätöntä.

Eurooppalaista ja suomalaista puolustusteollisuutta on vahvistettava, sillä Yhdysvaltojen varaan ei voi kokonaan laskea, Orpo sanoi.

Hän kannustaakin suomalaista puolustusteollisuutta sekä Ukrainaan etsimään mahdollisuuksia että hakemaan kumppaneita Euroopasta.

Heidi Sullström

Maahantulorajoituksia saatetaan joutua kiristämään

Suomen maahantulorajoituksia saatetaan joutua kiristämään entisestään, Orpo arvioi. Se, että venäläismies, jota epäillään terrorismista, jäi täällä kiinni, osoittaa, että järjestelmä toimii, hän sanoi.

Sotaa käyvä naapurimaa ja palkkasotilasarmeija, jonka asema on epäselvä, on kuitenkin hänen mukaansa vakava uhka. Maahantulosäädöksiä kiristettiin kuukausi sitten, mutta katsotaan pitäisikö tehdä vielä jotain enemmän, Orpo sanoi.

Heidi Sullström

”Ei varaa hallituskriisiin”

Hallituksen lähtötilanne ei ole helppo velkaantumisen, sotepalvelujen kriisin ja Venäjän hyökkäyssodan takia, Orpo sanoo.

– Suomella ei ole varaa hallituskriisiin, Orpo sanoo.

Keskustelu rasismista on tärkeää, ja hän vakuuttaa etsivänsä keinot sekä sen vastustamiseen että hallituksen jatkamisen edellytyksiin.

Tulevasta perussuomalaisten ministerien luottamusäänestyksestä hän toteaa, että kokoomuksen eduskuntaryhmä äänestää aina hallituksen luottamuksen puolesta. Periaate on jo vuosikymmeniä ollut, että hallituspuolue ei puutu toisen hallituspuolueen ministerivalintoihin, hän sanoo. Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi tai ministeriksi elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) ei olisi päässyt, mutta PS on näin valinnut, Orpo sanoi. Oleellista on, että jokainen ministeri noudattaa hallitusohjelman ja tulevan tiedonantotekstin periaatteita. Kun toimii näin, voi toimia valtioneuvoston jäsenenä, Orpo sanoi.

Sitä, hajoaako hallitus, jos RKP ei äänestä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ja Rydmanin luottamuksen puolesta, Orpo ei halunnut kommentoida. – En halua ennakoida sitä tilannetta, Orpo sanoi. Tulevan tiedonannon rasisminvastaisista toimenpiteistä pääministeri ei vielä halunnut tarkasti kertoa. Hän kuitenkin paljasti, että ohjelman toteutumisen seuranta tulee pääministerin alaisuuteen valtioneuvoston kansliaan.

Heidi Sullström

”Hallitus on toiminut koko ajan”

Sitten keskustellaan hallituksen toimintakyvystä. Milloin pääministeri odottaa RKP:n vastausta siihen, voiko puolue tukea hallituksen perussuomalaisia ministereitä? Rasismi on ollut iso kysymys hallituksen sisällä, Orpo sanoo. Koko kesä on käyty keskustelua hallituspuolueiden välillä ja syyskuun alussa esiteltävää tiedonantoa rasismin vastaisesta työstä on valmisteltu.

Päätöstä RKP:n kannasta ei voi odottaa siihen saakka, kunnes tiedonanto esitellään eduskunnalle, Orpo sanoo.

Valtioneuvosto kokoontuu ensi torstaina ja siihen mennessä RKP:n pitäisi ilmaista kantansa, Orpo sanoo. – Valtioneuvostossa tehdään yksimielisiä päätöksiä, joten kyllä se käytännössä tarkoittaa sitä, että ellei tule välttämätöntä tarvetta jatkaa neuvotteluja, että siinä vaiheessa olisi selkeät sävelet hallituspuolueilla.

Tiedonantopaperi on Orpon mukaan hyvin pitkällä. Kesän rasismikeskustelusta johtuen se lienee enemmän kuin koskaan on tehty Suomessa rasismin vastustamiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, hän sanoo. Täytyykö perussuomalaisten muuttua?

– Perussuomalaiset on omanlaisensa puolue, se ei varmaan ole kellekään meille mikään uutinen, heillä on oma tapansa toimia, Orpo sanoo.

Mutta he ovat selkeästi yhtyneet siihen, että että irtisanoudutaan rasismista, se on ollut välttämätöntä, hän sanoo. Nyt tämän prosessin ja keskustelun myötä me löydämme yhteisen sävelen, miten näistä vaikeista kysymyksistä keskustellaan, Orpo sanoo.

Kaikesta keskustelusta huolimatta hallitus on toiminut koko ajan, Orpo sanoo.

Heidi Sullström

“Turkistarhausta ei olla kieltämässä”

Onko nyt varmaa, ettei lintuinfluenssa leviä turkistarhoilta ihmisiin?

Tämä otetaan erittäin vakavasti ja tilannetta seurataan ja toimenpiteitä tehdään aktiivisesti, ettei lintuinfluenssa pääsisi leviämään, Orpo sanoo

Turkistarhausta hallitus ei kuitenkaan ole kieltämässä, se on laillinen elinkeino Suomessa, hän sanoo.

Heidi Sullström

Työmarkkinoille mallia Ruotsista

Sitten puhutaa työmarkkinoista. Työntekijäosapuolen mukaan hallitus näyttäisi haluavan heikentää työntekijöiden asemaa muun muassa työttömyysturvan heikentämisellä, irtisanomisen helpottamisella ja lakko-oikeuden rajoittamisella. Näitä toimia on tehty Ruotsissa jo vuosia tai jopa vuosikymmeniä sitten, enkä ole kuullut kenenkään sanovan, että työelämä tai työntekijän asema Ruotsissa olisi huonompi, Orpo vastaa.

Kyse on muun muassa palkkaamisen helpottamisesta, paikallisen sopimisen edistämisestä ja laittomiin lakkoihin puuttumisesta, hän sanoo.

Työmarkkinaosapuolet eivät ole löytäneet ratkaisuja työrauhan edistämiseen, toisin kuin esimerkiksi eläkeuudistukseen, joten hallituksella on tässä voimakkaampi ote, Orpo sanoi.

Heidi Sullström

“Raskas perintö”

Sitten kysytään budjetista. Miksi tämäkin hallitus ottaa velkaa, vaikka siitä piti päästä eroon?

Tämä on se raskas perintö, mikä hallitukselle jäi, Orpo sanoo. Jos valtiontaloutta tasapainotettaisiin nopeammin, jouduttaisiin tekemään vielä kovempia leikkauksia.

Emme ole missään vaiheessa sanoneet, että valtava alijäämä, joka jäi perinnöksi edellisiltä hallituksilta, olisi kertaheitolla hoidettu, se vaatii kaksi vaalikautta, hän sanoo.

Orpo pitää opposition kritiikkiä uuden velan ottamisesta ristiriitaisena, kun samaan aikaan oppositio arvostelee myös leikkauksia. Hallitus sekä sopeuttaa menoja, että tekee talouskasvua ja työllisyyttä vahvistavia toimia, Orpo sanoo.

Väitettä, että budjettiesitys kurjistaisi huonommassa asemassa olevien tilannetta, mutta on hyvätuloisille reilu, Orpo ei allekirjoita.

Sosiaaliturvaa ja työllisyysturvaa uudistetaan niin, että työn vastaanottaminen on kannattavampaa. Veronkevennyksiä tullaan painottamaan pieni- ja keskituloisiin, että arjessa pärjää paremmin, Orpo perustelee. Sosiaaliturvan uudistaminen ei ole helppoa, hän myöntää.

Hyvätuloisten solidaarisuusveron alarajaa nostetaan, että osaajien ja heidän, jotka lisäävät tuottavuutta, verotus olisi kohtuullisempaa ja heidät saataisiin pidettyä Suomessa, Orpo sanoo. Tärkeää olisi saada työnhakija ja työ kohtaamaan, ja sen edistämiseksi on suunnitteilla toimia.

Suosittelemme