Näet Yle-sovelluksesta ja Ylen nettisivuilta Susijengin otteluiden ja Lauri Markkasen kohokohdat MM-kisoissa. Suomi kohtaa Saksan tiistaina 29.8. klo 10.10. Ylen verkossa MM-kisoja seurataan tässä artikkelissa.
Koripallon MM-kisoissa on nähty jättipaukku. Suomen kannalta ikävä sellainen. Kansanvälisestikin monissa arvioissa mahdolliseksi kisojen yllättäjäksi nostettu Susijengi on kompastunut Okinawan paratiisisaarella kotijoukkue Japaniin. Japani nousi sensaatiomaisesti 18 pisteen takaa Susijengiä vastaan voittoon.
Katsomossa useat japanilaiset kyynelehtivät ja pitivät loppusummerin jälkeen valtavaa mekkalaa. Se vain yltyi, kun paikallinen kuuluttaja kertoi Japanin voittaneen ensimmäistä kertaa MM-kisoissa eurooppalaisen maan. Ylipäätänsä voitot ovat Japanille olleet harvinaista herkkua MM-kisoissa.
Edellinen sellainen tuli myös MM-kotikisoissa vuonna 2006, kun kaatui piskuinen Panama. Muutkin Japanin kaatamat joukkueet ovat aika kaukana nykyisen Suomen sädekehästä: Senegal, Puerto Rico, Paraguay ja Peru.
Samaan aikaan Suomen suurin tähti Lauri Markkanen kävelee kentänlaitapaikoille. Otteita parhailla paikoilla on seurannut Dirk Nowitzki. Eurooppalaisen koripallon legenda, johon Markkasta on ehditty jo usein vertaamaan.
Markkanen kättelee saksalaista Nowitzkia ja lähtee areenan uumeniin. Voi vain kuvitella, kuinka Markkanen olisi halunnut tuon kohtaamisen olevan aivan toisissa merkeissä.
Karaokebileet nostivat desibelit uudelle tasolle
Rehellisesti sanottuna Suomi on kokenut juuri karmean tappion. Japani oli juuri se joukkue, joka Suomen piti voittaa MM-kisojen kovimpana pidetyssä lohkossa. Tappiot mitalisuosikeille Australialle ja Saksalle eivät olisi olleet yllätyksiä, mutta Japanista piti raapia voitto.
Mitä oikein on tapahtunut? Otetaanpa pikakelaus tapahtumiin Okinawan areenan katsomosta.
Kellossa on 8.47 jäljellä neljättä jaksoa. Japani on noussut enää seitsemän pisteen päähän. Suomi ottaa aikalisän ja yrittää selvittää tilannetta. Desibelit vain jatkavat kasvamistaan. Pidot paranevat vain entisestään, kun tapahtuman kuuluttaja kertoo seuraavan ohjelmanumeron. Yhteiskaraoken.
Valitettavasti en ymmärrä mitään muuta kuin sen, että ihmiset viihtyvät. Tuhannet ihmiset yhtyvät lauluun, eikä sen jälkeen äänentaso ainakaan laske. Suomen aikalisä ei tuota tulosta, vaan Japani jatkaa nousuaan. Suomi sössii jatkuvasti hyökkäyksiään. Japani tuntuu puolestaan upottavan kaikki heitot. Huomattavasti lyhyemmät japanilaiset hakevat jatkuvasti myös levypallot.
Muutama minuutti myöhemmin Japani tuntuu tekevän mahdottomasta mahdollista ja nousee ohi Susijengistä. Yleensä Suomi on ollut erikoisjoukkue tekemään tällaisia nousuja, mutta saa nyt maistaa omaa lääkettään.
Susijengi ei saa missään vaiheessa peliään raiteilleen. Karaokebileistä lähtenyt melu yltyy vaan. Kun kellossa on 1.31, yksi Japanin hahmoista Joshua Hawkinson pääsee vapaaheittoviivalle. Skriinillä näytetään kyynelehtivää paikallista rouvaa. Tunnuttiin olevan jonkun ison äärellä. Hawkinson siirtää Japanin kahdeksan pisteen johtoon, eikä Susijengi enää nouse tästä japanilaisesta karaokekanveesista.
Panosta yhä olemassa
Jo pelin alku näytti hirveältä. Suomi on tullut arvokisaotteluihin viime vuosina valmiina, eikä ole ollut juurikaan tappiolla avauskympin jälkeen. On sitten vastassa ollut huippumaita, etukäteen oman tasoisia tai heikompia maita. Viime vuoden EM-kisoissa Suomi oli ensimmäisen jakson jälkeen tappiolla vain Serbiaa ja Kroatiaa vastaan. Kroatiaakin vastaan vain yhdellä pisteellä. Sen pelin Suomi myös voitti.
Nyt Suomi nousee kyllä ensimmäisen jakson menetysrallista, mutta hukkaa peräti 18 pisteen johdon. Suomea ei nähdä kahdeksan parhaan joukossa heti perään MM-kisoissa, kuten kapteeni Sasu Salin oli ennen kisoja lyönyt tavoitteekseen.
Suomen esitys oli kaikin puolin kuriton ja heikko. Huolestuttavinta tilanteessa oli, että jo Australia-peli oli päätynyt lannistuneeseen elekieleen. Yleensä silloin seuraavaan peliin tullaan kovaa ja huomattavasti paremmin kuin nyt nähtiin. Heikko jakso näytti jo selätetyltä, kunnes Japani iski taas. Nyt nähdyt hetket eivät ole voittavan koripallojoukkueen tekemistä.
Japani puolestaan esiintyi melkoisessa hurmiossa. Esityksestä tulivat mieleen viimeisen vuosikymmen aikana monet Suomen ottelut, kun Susijengi on pystynyt kiusaamaan ja voittamaan koripallon jättiläisiä vahvan fanijoukkonsa tuella.
Yksittäinen ottelu oli Suomen joukkueelta katastrofi, mutta joukkueen silmin ajateltuna Susijengillä riittää vielä pelastettavaa Okinawasta. Ennen turnausta olympiakarsintapaikan piti olla lähes selvää, sillä niin moni MM-kisajoukkue pääsee mukaan 24 joukkueen karsintaturnaukseen. Nytkin olympiakarsintapaikka on edelleen omissa käsissä.
Maanantain jälkeen alemman jatkolohkon vastustajistakin ollaan viisampia, mutta lähtökohtaisesti vastaan tulee kaksi näistä joukkueista: Georgia, Venezuela ja Kap Verde. Maita, joita Susijengin pitäisi nykyisellä kokoonpanollaan edelleen kaataa. Erinomainen kasvojenpesun paikka.
Suomi kohtaa viimeisessä alkulohkopelissään Saksan tiistaina kello 10.30. Susijengin MM-otteluiden ja Lauri Markkasen kohokohdat löydät tuoreeltaan Yle-sovelluksesta ja Ylen verkkosivuilta.