Pahimmat tulvariskit ovat torstain osalta ohi, uskoo meteorologi
Tulvia ja vesivahinkoja Helsingin seudulla torstaiaamuna aiheuttanut saderintama on siirtymässä pohjoiseen.
Pahimmillaan pääkaupungissa tuli 26 milliä vettä tunnin aikana, kertoo Ylen meteorologi Nina Karusto.
– Se on todella paljon lyhyessä ajassa. Vielä voi tulla kuuroja, mutta ei enää yhtä rankasti. Toki kun on jo märkä maa, se herkemmin kerryttää siihen vettä uudestaan.
Runsaita sateita voidaan nähdä vielä muualla maassa. Paikoitellen vettä voi tulla pariakymmentä milliä, mutta alkuviikon kaltaisia laaja-alaisia sateita ei ole luvassa.
Sadevaroitus on annettu etelään ja kaakkoon, missä kaupunkitulvat ovat mahdollisia.
– Toki pohjoisemmassakin asfaltoiduilla alueilla voi jotain pientä tulla, jos esimerkiksi kaivo on herkkä tulvimiselle.
Loppuviikosta erityisesti lauantaina etelästä nousee voimakkaita kuuroja, mutta Karuston mukaan on vielä hankala ennustaa, mihin ne osuvat.
Matalapaineita on siis luvassa jatkossakin, mutta viikonloppuna saattaa pilkahtaa aurinkoisiakin alueita.
– Hetkittäistä kuivempaa säätä voi olla luvassa, mutta päivätolkulla sitä ei ole tarjolla, Karusto summaa.