Hyppää sisältöön

Pariskunnalla on unelmakoti Alvar Aallon suunnittelemassa talossa: ”Ei tällaista ole missään muualla, tämä on aarre!”

Alvar Aalto suunnitteli 1930-luvulla Kotkan Sunilaan sellutehtaan ja asuinalueen. Sunila on Aallon laajin toteutunut työ.

Marja Bastman ja Pete Tuomola asuvat omien sanojensa mukaan unelmakodissa. Video: Antro Valo.
Maija Tuunila

Marja Bastman ja Pete Tuomola muuttivat Bastmanin kotikaupunkiin Kotkaan vuonna 2016. He olivat haaveilleet Alvar Aallon suunnittelemasta asunnosta Sunilan kaupunginosassa, mutta pankkivirkailija sanoi, että ei sinne kannata muuttaa.

– Meille jäi lainaneuvotteluista sellainen käsitys, että alue on aliarvostettu ja myöhemmin asuntoa olisi mahdoton myydä kenellekkään, sanoo Bastman.

Niinpä pariskunta osti aluksi asunnon Kotkan keskustasta, mutta haave Aalto-asunnosta jäi kytemään. Pari vuotta sitten he toteuttivat unelmansa ja ostivat asunnon Sunilasta – Kuusela-nimisestä kerrostalosta.

Alvar Aallon suunnittelema Kuusela-kerrsotalo Alvar Aallon kadulla Kotkan Sunilassa.
Tähän Kuusela-taloon Marja Bastman ja Pete Tuomola muuttivat. Kuva: Antro Valo / Yle

Marja Bastmanin ja Pete Tuomolan koti on nyt Alvar Aallon kadulla sijaitsevassa Kuusela-kerrostalossa, joka poikkeaa muista Sunilan taloista. Se on rakennettu vuonna 1947 ja se edustaa pehmeämpää Aaltoa. Siinä on harjakatto, ja sen erikoisuutena on paksuista pyöröpuista tehdyt parvekekaiteet.

– Olen elänyt pitkän elämän, mutta missään en ole nähnyt mitään tällaista. Tämä on ainutlaatuista! Tämä on aarre, huokaisee Bastman.

Sunila on Alvar Aallon suurin toteutunut työ

Arkkitehti Alvar Aalto suunnitteli Sunilan sellutehtaan ja asuinalueen vuosina 1936–1939. Sunila on Aallon laajin toteutunut työ – sellutehtaan lisäksi siihen kuuluu koko asuinalue: kerrostaloja, johtajan asunnon, pesulan ja huoltorakennukset.

Kun rakennustyöt vuonna 1936 alkoivat, oli Sunila pelkkää metsää.

Alvar Aallon suunnittelema kerrsotalo Alvar Aallon kadulla Kotkan Sunilassa.
Kuusela-talon sisäänkäyntien vieressä on erikoiset riukuseinämät. Kuva: Antro Valo / Yle

Tehdas oli jo rakennusvaiheessa esillä Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1937. Sunilaa esiteltiin valokuvin myös New Yorkin maailmannäyttelyssä vuonna 1939.

Kotkan kartta mistä näkyy Alvar Aallon kadun sijainti.
Kotkan keskustasta Sunilaan tietä pitkin on reilut 10 kilometriä, mutta linnuntietä vain pari kilometriä. Kuva: Kalle Purhonen / Yle, Mapcreator, Open Street Map

Remontti tehtiin Aalto mielessä

Kun Marja Bastman ja Pete Tuomola muuttivat 104 neliön kokoiseen asuntoon, se oli niin huonossa kunnossa, että muun muassa kaikki pinnat piti uusia.

– Tietysti Aalto oli koko ajan mielessä, mutta valitettavasti ihan kaikessa emme voineet Aalto-elementtejä säilyttää. Täällä oli lakattu lautalattia, mutta se oli niin huonossa kunnossa, että maalasimme sen valkoiseksi., kertoo Bastman.

Myös muun muassa olohuoneen kivinen ikkunalauta oli siinä kunnossa, että sekin piti maalata, selvittää Bastman.

Alvar Aallon suunnitteleman kerrostalon olohuone Kotkan Sunilassa Alvar Aallon kadulla.
Lakattu lattia oli niin huonossa kunnossa, että se piti maalata. Kuva: Antro Valo / Yle

Alvar Aallosta asunnossa kertovat avarat huoneet sekä eteisen ja olohuoneen välissä oleva pariovi. Lisäksi keittiön ja eteisen välissä on tila, jonka kaapeissa on erikoiset soikeat aukot.

Pete Tuomola arvelee, että kaapit ovat oleet ruokakaappeja ja aukoista ilma on päässyt kiertämään.

Aalto näkyy sisustuksessa

Bastmanin ja Tuomolan ihailu Alvar Aaltoa kohtaan näkyy myös kodin sisustuksessa.

Olohuoneessa on mehiläispesä-lamppu, seinällä Artekin 75-vuotisjuhlajuliste ja Aalto-taidejulisteita. Ja tietysti kodissa on myös muutama Aalto-jakkara.

Marja Bastman istumassa olohuoneessaan Alvar Aallon suunnittelemassa kerrostalossa.
Asunnosta löytyy muun muassa Aallon mehiläispesä-lamppu. Kuva: Antro Valo / Yle

Sen lisäksi että Bastaman ja Tuomola ihastelevat Aallon arkkitehtuuria, he nauttivat Sunilan miljööstä.

– Tässä parvekkeella istuessa on ihana seurata eskarilaisten touhuja leikkipuistossa ja tuossa urheilukentällä aikuiset pelaavat muun muassa petankkia, kertoo Bastman.

Talot rakennettiin puiden ehdoilla

Marja Bastman kehuu, miten rauhallinen Sunilan alue on.

– Mehän olemme luonnon keskellä. Nämä taloja ympäröivät männyt ovat upeita. Luin jostain, että ne ovat 400 vuotta vanhoja ja talot on rakennettu puiden ehdoilla, kertoo Bastman.

Haave päästä asumaan Alvar Aallon suunnittelemaan taloon on toteutunut ja toiveet täyttyneet.

– Tämä on unelmakoti, sanoo Bastman.

Alvar Aallon suunnittelemia kerrostaloja Kotkan Sunilassa Alvar Aallon kadulla.
Sunilan talot on rakennettu mäntyjen ehdoilla. Kuva: Antro Valo / Yle

Kotkassa vietetään parhaillaan Alvar Aalto -vikkoa. Viikon aikana on muun muassa opastettuja kierroksia, teatteriesityksiä, näyttelyitä ja arkkitehtuuriseminaari. Lisäksi yleisöllä on mahdollisuus tutustua Aalto-koteihin.

Suosittelemme