Hyppää sisältöön

Perinteinen pientalovalmistaja Jukkatalo hakeutuu konkurssiin

Pohjois-Pohjanmaan Pyhännällä vuonna 1968 perustettu talotoimittaja on hakeutunut konkurssiin.

Talotehtaan tuotantolinja on pysähtynyt.
Jukkatalon tuotantolinjalla on hiljaista. Yhtiö on jättänyt konkurssihakemuksen. Kuva: Jarmo Nuotio / Yle
Pekka Loukkola
Avaa Yle-sovelluksessa

Jukkatalo on jättänyt konkurssihakemuksen Oulun käräjäoikeudelle tänään.

Asiasta uutisoi ensin Rakennuslehti. Asia selviää myös maksukyvyttömyysrekisteristä.

Yhtiön toimitusjohtaja Ilkka Sydänmetsä kertoo, tilanne yhtiön osalta huononi vuodenvaihteen aikaan.

– Takana on useammat muutosneuvottelut, eikä tilanteemme ole parantunut. Tilauskanta on supistunut. Nyt piti puhaltaa peli poikki, kertoo Sydänmetsä.

Jo tilatut ja maksetut talopaketit siirtyvät nyt konkurssipesän hoitoon.

Muuttovalmiita omakotitaloja ja talopaketteja kuluttaja-asiakkaille tarjoava Jukkatalo on ollut Suomen suurimpia omakotitalovalmistajia. Enimmilläln talopaketteja on myyty yli 500 vuodessa. Alan suurimmat toimijat ovat Kastelli ja DEN Finland Oy:n , johon kuuluvat tuotemerkit Desingtalo, Finnlamelli ja Keskon kanssa yhdessä omistettu tuotemerkki Ainoakoti.

Yhtiö on ollut vaikeuksissa kohenneiden kustannusten takia, sekä Ukrainan sodan ja koronan takia. Jukkatalon liikevaihto oli viime vuonna yli 95 miljoonaa euroa. Tulos oli 4,6 miljoonaa tappiollinen.

Jukkatalo kuuluu PRTForest -konserniin, jonka tytäryhtiö se oli. Samaan konserniin kuuluu Piklas Oy, joka valmistaa ikkunoita ja ovia.

Talotehtailla on vaikeat ajat

Kauppalehden mukaan ennen Jukkataloa konkurssiin on päätynyt pienempiä talopakettiyrityksiä.

Kontiolahdella toiminut Aatelitalot ajautui konkurssiin viime elokuussa. Pirkanmaalla vaikuttanut Evesa-talot ja kempeleläinen Saagatalot seurasivat perässä tämän vuoden alussa.

Taloteollisuutta seuraavan Rakennustutkimus RTS:n vuoden 2021 ennusteen mukaan tänä vuonna piti aloittaa alunperin jopa 9 000 pientalon rakentaminen. Heinäkuussa RTS arvioi määräksi alle 6 000 taloa.

Kauppalehden mukaan Jukkatalo on työllistänyt suoraan 223 henkeä ja lisäksi merkittävän määrän alihankkijoita.

Oletko rakentamassa Jukkataloa? Kerro meille, miten konkurssi vaikuttaa rakentamisen etenemiseen. Lähetä meille sähköpostia oulu@yle.fi ja kajaani@yle.fi

Jutun pääkuva päivitetty 28.8. klo 17.30

Suosittelemme