Poliisi on päässyt puhuttamaan haavoittuneen karhun ja luotien ruhjomaa metsästäjää.
Karhu yllätti jahdissa mukana olleen metsästäjän lauantai-iltana Sotkamossa.
Mies jäi karhun alle, ja karhu ehti purra metsästäjää ennen kuin muut paikalla olleet metsästäjät saivat lopetettua karhun.
Paikalla olleet metsästäjät ampuivat karhua useita kertoja lähietäisyydeltä. Tilanteessa luodit lävistivät myös karhun alla olleen metsästäjän jalan.
– Vielä ei ole ketään kuulusteltu, ne aloitetaan lähiaikoina, rikoskomisario Tiina Sarparanta kertoo.
Poliisi on puhuttanut metsästysseurueeseen kuuluvia, jotka ovat olleet paikalla. Sarparannan mukaan poliisilla alkaa olla hyvä käsitys tapahtumien kulusta, mutta hän ei avaa tapahtumien kulkua tarkemmin.
– Se on esitutkinnan tehtävä. Lisätietoja saadaan, kun esitutkinta on valmistunut ja tämä lähtee syyteharkintaan.
Poliisi tutkii asiaa alustavasti metsästysrikoksena ja vammantuottamuksena. Metsästysrikosepäily ei liity karhun ampumiseen tilanteessa vaan metsästyksen turvallisuuteen.
Sotkamon karhulupien haltija Esko Klemetti kertoo, että karhun hyökkäyksen kohteeksi joutunut mies on laittanut viestiä sairaalasta muille metsästysporukan jäsenille. Hän on kirjoittanut olevansa kiitollinen henkensä pelastamisesta.
Haavoitetun karhun kanssa täytyy olla erityisen varovainen
Kainuun riistapäällikkö Marko Paasimaa kertoo, että kyseessä on valitettava ja harvinainen tapaus.
– Kyllä siinä tosiaan on vaara tarjolla, kun on haavoittunut karhu. Siinä täytyy olla erityisen varovainen, kun se koitetaan saada lopetettua, Paasimaa kertoo.
Sotkamossa miehen kimppuun hyökännyt karhu oli 140-kiloinen uros.
– Haavoittuneen karhun kanssa tarvitaan varmat ja kokeneet koirat, koiran pitää osata ilmaista missä karhu on. Arempi koira jää pahimmillaan liian kauas.
Paasimaa kertoo, että haavoittunut eläin menee usein tiheän kasvillisuuden kohtaan metsässä. Näkyvyys voi olla vain metrejä.
Haavoittuneen karhu luokse pitää Paasimaan mukaan mennä mennä useiden metsästäjien voimin, jotka ovat varmakätisiä ampujia.
– Tiheikössä yksi metsästäjä ei välttämättä näe sitä karhua, mutta siitä porukasta joku voi sen nähdä. Silloin se ei pääse yllättämään.
Pahimmillaan haavoittunut karhu tulee ihmisen päälle kuin höyryveturi muutamissa sekunneissa.
– Kynnet ovat pitkät ja siellä on voimaa takana, kun ne niillä silpasee, niin kyllä tulee vahinkoja.
Juttua muokattu 30.8. kello 11.05: Ingressin muotoilua tarkennettu. Aiemmin ingressissä luki ”Lauantai-iltana haavoitetun karhun alle joutunut metsästäjä olisi luultavasti kuollut ilman apua”.