Hyppää sisältöön

Seinäjoen kaupungin tulosennuste puolittui: ”Rakennus- ja kiinteistöalan ongelmat näkyvät verotuotoissa”

Kasvukaupungin taivaalle on keräytynyt pilviä. Seinäjoki on asettanut tavoitteeksi 10 miljoonan euron vuotuisat ylijäämät, mutta tänä vuonna näyttää siltä, että jäädään neljään miljoonaan euroon.

Seinäjoen asemanseudun rakennustyömaa, jossa näkyy perustuksia ja nostokurki.
Seinäjoella on totuttu näkemään nostokurkia viime vuosina. Nyt rakentaminen on koko maassa hiipumassa. Kuva: Tuomo Rintamaa / Yle
Elina Niemistö
Avaa Yle-sovelluksessa

Seinäjoen kaupungin tämän vuoden tulosennuste on puolittunut. Kun tälle vuodelle budjetoitiin 8 miljoonan ylijäämäistä tulosta, näyttää se nyt jäävän noin 4 miljoonaan euroon.

Seinäjoen rahoitusjohtaja Mika Itänen sanoo, että yleinen talous on heikkenemässä, ja rakennus- ja kiinteistöalan ongelmat näkyvät jo kaupungin verotuotoissa.

– Alkuvuodesta verotulot ovat kehittyneet hyvin, mutta jo elokuun luvut näyttävät, että ne alkavat pienentyä, kertoo Itänen.

Pelättävissä on, että talouden matalasuhdanne leviää muillekin aloille. Ensi vuoden talousarvion rakentaminen on vaikeaa, jos kasvu tyrehtyy.

Alkuvuoden hyvin kehittyneet verotulot pitävät kuitenkin vielä tuloksen plussalla.

– Plussalla ollaan kuitenkin vielä, toteaa Itänen.

Menot kurissa

Itäsen viesti on, että menokehitys pitää pitää aisoissa. Menojen kasvu on tällä hetkellä noin neljän prosentin luokkaa. Monella toimialalla kulut ovat ylittymässä.

Kaupunki onkin tehostanut talouden systemaattista analysointia. Taloustoimikunta seuraa myös kuukausittain kaupungin talouden kehitystä.

Merkittävää ylityspainetta näyttää tällä hetkellä olevan varhaiskasvatuksessa, liikuntapalveluissa ja kiinteistö- ja paikkatietopalveluissa.

Kaupungin rahoitustilanne ja maksuvalmius ovat Itäsen mukaan tällä hetkellä hyvät.

– Korot ovat kuitenkin noustessaan aiheuttaneet kaupungille tänä vuonna yli 5 miljoonan euron lisäkulut verrattuna edellisiin vuosiin, jolloin elettiin nollakorkojen aikaa.

Helppoja vuosia ei kunnillakaan ole edessään, sillä valtion talouden sopeuttamisen arvellaan heijastuvan myös kuntiin ensi vuonna ja tulevina vuosina.

Seinäjoen kaupungin taloustilannetta esiteltiin maanantaina kokoontuvalle valtuustolle.

Suosittelemme