Satakunnan demaripiiri ei seiso yksimielisenä porilaiskansanedustaja Krista Kiurun takana, kun SDP valitsee uuden puheenjohtajan perjantaina.
Ex-ministeri Kiurun lisäksi puheenjohtaja Sanna Marinin seuraajaksi pyrkii SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
Ylen tietojen mukaan Satakunnassa on runsaasti myös Lindtmanin kannattajia. Vahvimmat viestit Lindtmanin tueksi ovat tulleet Raumalta ja Harjavallasta.
Vaikutusvaltaisen Rauman Työväenyhdistyksen yleinen kokous teki jo varhaisessa vaiheessa yksimielisen päätöksen tukea Lindtmania. Satakunnan toinen demarikansanedustaja Juha Viitala kuuluu Rauman Työväenyhdistyksen johtokuntaan.
Lindtmanin nettisivujen mukaan hänellä on tuki myös Harjavallassa toimivalta demariyhdistykseltä. Rauma ja Harjavalta ovat Suomen vahvimpia demarien kannatusalueita.
Jäsenäänestys ratkaisee?
Satakunnan demarien kannatusjakauma ei toki yksin ratkaise, kenet SDP:n Jyväskylässä pidettävä puoluekokous valitsee puheenjohtajaksi.
Lindtmanilla on monien analyysien mukaan vahva asema kisassa. Lindtmanista tosin levisi kesällä nettiin nuoruudessa otettuja juhlintakuvia, joita luonnehdittiin ”kiusallisiksi”. Aiheen käsittely julkisuudessa loppui kuitenkin nopeasti.
SDP on selvittänyt ensimmäistä kertaa koko jäsenistönsä näkemystä uudesta puheenjohtajasta. Neuvoa-antavan jäsenäänestyksen tulos julkaistaan puoluekokouksessa ennen puheenjohtajavaalia.
Vaikka tulos on muodollisesti neuvoa-antava, jäsenäänestyksen voittaja valittaneen myös puheenjohtajaksi. On mahdollista, että vaalin hävinnyt vetäytyy puoluekokouksen äänestyksestä.
Krista Kiuru ja Antti Lindtman vierailivat Ylen A-studiossa maanantaina. Katso ohjelma alta.
Kiurun tukijoita erityisesti Porissa
Kiurun vahvin tukialue Satakunnassa on Pori. Karhukaupungistakin on kuitenkin tiettävästi puoluekokousedustajina henkilöitä, joiden sympatiat ovat Lindtmanin puolella.
SDP:n puheenjohtajakandidaateista Kiurua on pidetty vasemmistolaisempana kuin Lindtmania.
Vappuna puheenjohtajakisaan ilmoittautunutta Kiurua on kiitelty siitä, että puheenjohtajavaalista ei tullut läpihuutojuttua. Useiden demarilähteiden mukaan Kiuru on ollut alusta asti tietoinen, että hänen mahdollisuutensa nousta puheenjohtajaksi ovat vähäiset.
Viimeksi Kiuru oli voittajan puolella
Edellisen kerran SDP:ssä on valittu eturivin johtaja vaalissa vuonna 2019, kun Antti Rinne joutui eroamaan pääministerin paikalta menetettyään hallituskumppani keskustan luottamuksen.
Pääministerin valinnassa Kiuru tuki puoluevaltuuston ratkaisevassa äänestyksessä Sanna Marinia. Toisena ehdokkaana oli tuolloinkin Lindtman, joka hävisi niukasti. Pääministeriksi noussut Marin valittiin myöhemmin ilman soraääniä SDP:n puheenjohtajaksi.
SDP valitsee loppuviikosta puheenjohtajan lisäksi myös puoluesihteerin ja varapuheenjohtajat sekä puoluehallituksen ja -valtuuston. Satakunnalla on vahvana demaripiirinä ollut perinteisesti hyvä edustus puolueen päättävissä elimissä.
Aiheesta voi keskustella Yle Tunnuksella 31.8. klo 23 saakka.