Hyppää sisältöön

Migrillä ei ollut tietoa venäläismiehen oikeasta identiteetistä, sanoo ylijohtaja – suurlähetystö: Torden haluaa palata Venäjälle

Maahanmuuttovirasto ei myönnä oleskelulupia sellaisille henkilöille, joiden henkilöllisyydestä on epäselvyyttä, viraston ylijohtaja Ilkka Haahtela sanoo.

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Ilkka Haahtela.
Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Ilkka Haahtela kertoo, että Tordenin tapauksen yksityiskohtia selvitetään yhä Maahanmuuttovirastossa. Kuva: Silja Viitala / Yle
Salla Jantunen,
Jevgeni Bogdanov
Avaa Yle-sovelluksessa

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Ilkka Haahtela vahvistaa Ylelle julkisuudessa olleet tiedot siitä, että venäläiselle Voislav Tordenille on myönnetty Suomeen oleskelulupa.

Tordenia epäillään Itä-Ukrainassa 2014 ja 2015 tehdyistä terrorismirikoksista. Hän esiintyy aikaisemmalla nimellään Jan Petrovskiynä EU-maahantulokieltolistalla ja EU:n ja Yhdysvaltojen pakotelistalla. Pakotelistan mukaan hän on toiminut venäläisen Rusich-sotilasryhmän johtajana ja komentajana.

Tordenin aiempi henkilöllisyys ei ole ollut Maahanmuuttoviraston eli Migrin tiedossa. Hän onnistui uudella identiteetillään pääsemään läpi niin ulkoministeriön lähtömaassa tekemästä ensimmäisestä tarkastelusta kuin Migrin seulasta.

Haahtelan mukaan Migrissä ei prosessin aikana syntynyt epäilystä väärennetystä identiteetistä.

– Ikinä ei tietenkään tehdä oleskelulupapäätöstä henkilölle, jonka identiteetti on epäselvä tai ei luotettavasti tunnistettu.

Yle kysyi asiasta myös ulkoministeriöstä, josta kehotettiin olemaan yhteydessä Migriin.

Viranomaisyhteistyön on toimittava

Koska Migrillä ei ollut tietoa Tordenin aikaisemmasta nimestä, myöskään maahantulokiellosta tai pakotelistasta ei ollut tietoa.

– Jos henkilö hakee väärennetyllä henkilöllisyydellä ja identiteetti on väärennetty, tietenkään tällä väärennetyllä identiteetillä ei näitä kieltoja ole, Haahtela sanoo.

Haahtelan mukaan Schengen-alueelle väärennetyllä identiteetillä pyrkiviä jää kiinni Suomessa ja Euroopassa jatkuvasti. Keskeisessä osassa on toimiva viranomaisyhteistyö. Sitä täytyy nyt tarkastella uudelleen, Haahtela sanoo.

– Yksin meidän toimintamme ei riitä, koska meillä ei ole pääsyä kaikkeen siihen tietoon, jota joissain yksittäistapauksissa on olennaista käyttää. On puhuttava siitä, että miten me saadaan riittävä tieto kaikilta turvallisuusviranomaisilta silloin kun siihen on syytä.

Migrissä tunnistetaan Haahtelan mukaan nykyisen turvallisuustilanteen tuomat haasteet. Haahtela ei sulje pois mahdollisuutta tarkastella uudestaan jo tehtyjä päätöksiä tai käynnissä olevia hakemusprosesseja.

Lähetystö: Torden haluaa Venäjälle

Venäjän Suomen-suurlähetystön konsulivirkailijat kertoivat maanantaina Telegramissa vierailleensa tänään Tordenin luona Vantaan vankilassa, jossa Torden on tutkintavankeudessa.

– Torden kertoi, ettei hänellä ole mitään valittamista pidätysolosuhteista. Hän myös toivoo paluuta Venäjälle, totea Venäjän Suomen-suurlähetystö Telegramissa.

Suosittelemme