Erja Yläjärven journalistisessa ajattelussa korostuu ”juurille palaaminen” ja parhaiden puolien vahvistaminen. Tämän ajatuksen hän aikoo toistaa Helsingin Sanomien (HS) toimitukselle aloittaessaan työt lehden vastaavana päätoimittajana ensi maanantaina.
– Hesariin liittyy muun muassa kattava kotimaan uutisointi, älykäs kulttuurikeskustelu ja vahva paikallisuutisointi. Tällaisia pitkän linjan sisältöjä voi mielestäni tehdä vieläkin paremmin, Yläjärvi sanoo.
Vastaavan päätoimittajan pitää Yläjärven mielestä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän onkin ilmoittanut halustaan kirjoittaa HS:n kolumneja, mahdollisesti parin viikon välein.
Keskustelu tulee tapahtumaan ensisijaisesti lehden omilla kanavilla, hän sanoo.
– Pääasiallinen työni ei ole päivystää somedosenttina. Tiettyä avoimuutta Hesarin saamaa palautetta ja kritiikkiä kohtaan pitää kuitenkin osoittaa. Saan paljon palautetta esimerkiksi siitä, että lehti ei vastaa tilaajien yhteydenottoihin.
”Syytökset median vääristelystä yleisiä”
Yläjärvi siirtyy HS:n johtoon tilanteessa, jossa poliitikkojen ja median suhde on hyvin jännittynyt.
Hallituspuolue perussuomalaisten poliittiset näkemykset ovat olleet uutisissa esillä kevään ja kesän aikana. Hallitusaseman myötä myötä somessa alettiin ruotia muun muassa puolueen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Riikka Purran vanhoja, rasistisiksi katsottavia nettikirjoituksia.
Elinkeinoministeri Vilhelm Junnila (ps.) erosi tehtävästään median nostettua esiin tämän kytkökset äärioikeistoon ja natsisymboleilla vitsailun. Tämän jälkeen HS julkaisi Junnilan seuraajan Wille Rydmanin (ps.) vanhoja yksityisviestejä, joissa hän muun muassa nimitteli Lähi-idästä tulevia ihmisiä apinoiksi.
Perussuomalaisten näkemykset eivät Yläjärven mielestä ole jääneet mediassa huomaamatta. Puolueen jäsenten sanomisista ja tuomioistakin on uutisoitu pitkään. Keskustelun volyymi on kuitenkin muuttunut, hän sanoo.
– Perussuomalaisten hallitusvastuu pakottaa heidät avaamaan enemmän omia näkökantojaan. Mielestäni he ovat olleet kuitenkin haluttomia käymään niistä kovin suoraa keskustelua.
Esimerkiksi Purran taustoja media olisi Yläjärven mielestä voinut avata enemmän. Hän ei kuitenkaan haluaisi rasismikeskustelun juuttuvan siihen, ”kuka teki mitä ja milloin”.
– Lehdistön pitää pystyä keskustelemaan rasismista lukijaläheisesti ja arkisten havaintojen kautta. Jos keskustelu menee pelkäksi rasismin käsitteen määrittelyksi, se on lukijalle haastavaa.
Poliitikot ovat myös haastaneet mediaa voimakkaasti. Elinkeinoministeri Rydman syytti yksittäisiä toimittajia valheiden levittämisestä ja Journalistiliitto otti kantaa Iltalehden toimittajan maalittamiseen perussuomalaisten ja kokoomuslaisten taholta.
Syytökset median vääristelystä ovat Yläjärven mukaan yleisiä, eivätkä rajoitu vain yhteen puolueeseen tai edes politiikkaan. Tällaisilta väitteiltä on hänen mukaansa mahdollista puolustautua, vaikka yksinkertaista se ei ole.
– (Media) ei saa mennä sellaiseen siilipuolustukseen, että kaikki, mitä me teemme, on oikein. Yleisön kannalta ei ole toisaalta yksinkertaista erotella, milloin kyse on jonkin tahon agendasta ja milloin media itse olisi voinut tehdä toisin, hän sanoo.
Mediaan kohdistuva painostus tulee Yläjärven mukaan torjua kaikin keinoin. Esimerkiksi Yleisradion rahoituksesta käytävää keskustelua ei tule kytkeä journalistiseen riippumattomuuteen vaikuttamiseen, hän sanoo.
– Yleisradion rahoituksen koko on asia erikseen. Kuuluuko Ylen järjestää erilaisia tapahtumia tai mikä on urheilun osuus? Yleisradio on eurooppalaisittain vahvasti rahoitettu, ja yhteiskunnassa käydään muutenkin keskustelua julkisista kohteista.
Ihanteena ruotsalainen kulttuurijournalismi
Erityistä potentiaalia Yläjärvi näkee HS:n kulttuurijournalismissa. Samaan aikaan kulttuuritoimittajat ovat olleet huolissaan siitä, että kulttuurisältöjä karsitaan monessa paikassa. Myös HS kertoi keväällä vähentävänsä freelancer-toimittajien käyttöä tv-arvioiden kirjoittamisessa.
Yläjärvi haluaisi laajentaa kulttuurijournalismin määritelmää. Hänen mielestään on lukijalle ongelmallista, jos kulttuuri esitetään hyvin kapea-alaisesti ja rajatulle kohdeyleisölle. Yläjärvi näkee tilanteessa yhtäläisyyksiä urheilujournalismin kanssa.
– Esimerkiksi urheilujournalismia on monessa toimituksessa pyritty laventamaan niin, että se löytäisi naislukijoita ja asioita katsottaisiin muutenkin kuin tulosurheilun kautta. Ydinyleisöä ei kuitenkaan saa unohtaa.
Yläjärven ihanteena on Ruotsin kaltainen kulttuurijournalismi, jossa niin kirjailijat kuin teatteritekijät osallistuisivat yhteiskunnalliseen keskusteluun mediassa.
– Kulttuurikritiikin tulevaisuus on asia erikseen. Kritiikki ja arviot ovat osallistuneet kaikkein vaikeimmaksi kulttuurijournalismin muodoksi siirtää digiaikaan. Kritiikki on ollut usein kieleltään vaikeaa ja näyttäytynyt siksi pahimmillaan lukijan yläpuolelle asettautuvana, hän sanoo.
Lue lisää: