Hyppää sisältöön

Stora Enson asiakaspalvelukeskuksen lakkauttaminen vie 20 työpaikkaa Kemin Veitsiluodosta

Paperitehtaiden myynnit ovat vähentäneet myös asiakaspalvelutyötä. Työntekijöistä 12 irtisanotaan ja kahdeksan siirtyy asiakaspalvelutehtäviin Ouluun.

Veitsiluodon tehdasalue.
Veitsiluodossa on sahan 60 työntekijän lisäksi vielä joitakin työntekijöitä Stora Enson henkilöstöpalveluissa ja muissa yksittäisissä toiminnoissa. Kuva: Antti Ullakko / Yle
Tiinamaija Rantamartti
Avaa Yle-sovelluksessa

Stora Enso lakkauttaa entisen Paperi-divisioonan asiakaspalvelukeskuksen toiminnan Kemin Veitsiluodosta. Keskuksessa on työskennellyt 20 ihmistä.

Keväällä käytyjen muutosneuvottelujen seurauksena Kemistä irtisanotaan 12 työntekijää ja kahdeksan henkilöä jatkaa töitään asiakaspalvelutehtävissä Oulussa. Stora Enson paperitehtaiden myynnit ovat vähentäneet myös asiakaspalvelutyötä.

Veitsiluodossa toimii edelleen Stora Enson saha, jossa työskentelee noin 60 ihmistä.

Sahan lisäksi saarelle jää vielä henkilöstöhallintopalveluja sekä yksittäisiä työntekijöitä Stora Enson eri toiminnoista.

Suosittelemme