”Vaikka minä kävelisin vetten päällä, niin lehdistö kirjoittaisi seuraavana aamuna, että presidentti ei osaa uida.”
Näin sanoi Yhdysvaltain entinen presidentti Lyndon B. Johnson. Hän oli tunnettu möläytyksistään ja huonoista suhteistaan lehdistöön. Kun lehdistö kävi aika ajoin presidentin kimppuun, kuten demokratioissa on tapana, Johnson antoi palaa ja sivalsi takaisin.
Myös poliittiset kilpailijat saivat kyytiä. Gerald Fordista, josta myöhemmin tuli presidentti, Johnson sanoi, että tämä oli sellainen törppö, ettei osannut edes kävellä ja jauhaa purukumia samaan aikaan. Kansa nautti letkautuksista, kuten arvata saattaa.
Lehdistö ja vallanpitäjät vetävät samaa köyttä, mutta eri suuntiin.
Poliittisen vallan ja lehdistön, eli nykykielellä median, välisestä jännitteestä on lukuisia esimerkkejä. Kansan valitsemat päätöksentekijät yrittävät hoitaa tehtäviään niin hyvin kuin pystyvät, lehdistö taas valvoo haukan lailla päätöksentekijöiden edesottamuksia. Lehdistö ja vallanpitäjät vetävät samaa köyttä, mutta eri suuntiin.
Viime aikoina on saatu lukea lehdistä esimerkiksi entisen pääministerin biletyksestä ja uuden hallituksen ministereiden vanhoista, rasistisista kirjoituksista. On nähty sekin, että jotkut poliitikot ovat vastanneet saamaansa kritiikkiin suoraan toimittajille ja syyttäneet näitä poliittisesta ajojahdista.
Nykyiset poliitikot eivät poikkea edeltäjistään suhteessa lehdistöön.
Sananvaihtoa seuranneiden tutkijoiden piiristä on arvioitu, että poliitikkojen lehdistöön suuntaama paine olisi ollut jopa ennennäkemätöntä.
Ei ole.
Todellisuudessa nykyiset poliitikot eivät poikkea edeltäjistään suhteessa lehdistöön. Aikoinaan presidentti Mauno Koivisto nimitti toimittajia sopuleiksi, kaikki juoksevat samaan suuntaan sivuilleen vilkuilematta.
Joskus Koivistolla oli kyllä aihettakin suuttua, kuten silloin, kun hän antoi luottamuksellisesti puolustusasioista taustatietoa päätoimittajille. Joku onneton tunari vuoti tekstin Hymy-lehteen. Presidentti raivostui ja katkaisi suhteet lehdistöön. Kanavat saatiin auki vasta kuukausien kuluttua.
Ai, mistäkö tiedän? Olin paikalla.
Poliitikot haluaisivat tietysti mielellään vaikuttaa lehdistöön, kukin tavallaan. Presidentti Urho Kekkonen oli paitsi poliitikkona myös poliittisena viestijänä primus inter pares, paras vertaistensa joukossa. Kun valtakunnassa ei saatu aikaan kunnon keskustelua, Kekkonen puuttui siihenkin ongelmaan.
Myöskään lehdistö ei ole nykyisin yhtään ilkeämpi poliitikkoja kohtaan kuin aiemmin.
Nimimerkki Liimatainen haukkui Suomen Kuvalehdessä presidenttiä joskus niin, että heikkopäisempiä hirvitti. Nimimerkki olikin hyvin informoitu henkilö – hän oli nimittäin nimimerkin suojasta kirjoittava Kekkonen itse.
Myöskään lehdistö ei ole nykyisin yhtään ilkeämpi poliitikkoja kohtaan kuin aiemmin. Heikki Saari kuvaa kirjassaan Median jahtaamat Suomen suurimpia mediakohuja läpi vuosien. Lehdistön nykyinen kirjoittelu on lastenleikkiä siihen verrattuna, millaista se oli 1950-luvulla ja vielä senkin jälkeen.
Äskettäin julkaistiin mielenkiintoinen tutkimus siitä, miten toimittajat kokevat asemansa uutistyössä. Ovatko he puolueettomia, ja halutaanko puolueettomuuteen edes pyrkiä? Tulos oli, että nuoremmat toimittajat pitävät tärkeänä yhteiskunnallista osallistumista, vanhemmat pyrkivät steriiliin puolueettomuuteen.
Vasemmalle kallellaan oleminen oli yleisempää rivitoimittajien keskuudessa, kun taas toimitusten ylimmän johdon edustajat asemoivat itsensä todennäköisemmin poliittiseen oikeistoon tai keskustaan.
Nuoremmat toimittajat pitävät tärkeänä yhteiskunnallista osallistumista, vanhemmat pyrkivät steriiliin puolueettomuuteen.
Vastaavaa tutkimusta toimittajien poliittisista asenteista ei Suomessa ole ennen tehty, osin toimittajien itsensä ja lehtiyhtiöiden omistajien vastustuksen vuoksi. Sitä voi hieman ihmetellä. Onhan arkipäivää, että tutkimuksia tehdään ammattiyhdistysten jäsenten, viljelijöiden, poliisien tai upseerien äänestyskäyttäytymisestä.
Maailma kehittyy kuitenkin siihen suuntaan, että myös toimittajakuntaa läpivalaistaan entistä tarkemmin. Se ei ole huono asia. Avoimuus kannattaa ja auttaa torjumaan ennakkoluuloja sekä vääriä väitteitä.
Poliitikkojen ja lehdistön suhteet ovat siis edelleenkin täynnä jännitystä. Pata kattilaa soimaa ja musta kylki on kummallakin. Niin pitää ollakin – valtakunnassa kaikki hyvin.
Lauri Kontro
Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Hänelle voi antaa palautetta osoitteeseen lauri.kontro@gmail.com
Voit keskustella kolumnista 5.9. kello 23.00 saakka.