Hyppää sisältöön

Naisleijonissa erottuvat nyt 18-vuotias ykkössentteri ja NHL-pelaajan tytär – päävalmentaja hehkuttaa Nella Bergiä

Juuso Toivolan johtama Naisleijonien valmennus ajaa uusia, nuoria pelaajia A-maajoukkueeseen. Pitkän aikavälin tähtäin on jo vuoden 2026 Italian olympialaisissa.

Naisleijonien Nella Berg Vierumäen Olympic Centerin pihalla.
Naisleijonien välipäivä EHT-turnauksessa Vierumäellä 23.8.2023. Kuvassa Nella Berg Kuva: Jorma Vihtonen / Yle
Timo Uusitalo,
Jussi Saarinen

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue on jäänyt kaksi kertaa peräkkäin mitalipelien ulkopuolelle MM-turnauksessa.

– Tämän kauden tavoite on pitää pelillinen taso korkealla ja sitä kautta kirkastaa sijoitus. Mitalipelit, eli MM-mitali on meidän selkeä tavoite. Sitä kohti me teemme töitä, Naisleijonien päävalmentaja Juuso Toivola toteaa.

Ensi kevään naisten MM-jääkiekkoturnaus pelataan 4.–14. huhtikuuta Yhdysvaltain Uticassa, joka sijaitsee noin 400 kilometriä New Yorkista pohjoiseen.

Suomi aloittaa turnauksensa alkulohkossa A. Tässä niin sanotussa ylemmässä alkulohkossa pelaavat lisäksi Kanada, Sveitsi, Tšekki ja Yhdysvallat.

Viime kevään 1–2-tappiollisessa MM-puolivälierässä Suomi vei ottelun laukaukset 42–22, mutta hävisi Tšekille ja maalivahti Blanka Skodovalle. Nyt Naisleijonien iso teema on selkeä: ”maalipaikoista maalinteon tehokkuuteen”

– Luomme paljon maalipaikkoja. Meidän pitää löytää keinot erikseen ja yhdessä maalinteon tehokkuuteen. Toistaiseksi joudumme tekemään kovan työn yhden maalin eteen. Siinä on meidän yksi kauden projekteista, myöntää Toivola.

Naisleijonien päävalmentaja Juuso Toivola Vierumäellä Olympic Training Centerin pihalla.
Naisleijonien päävalmentaja Juuso Toivola Vierumäellä Olympic Training Centerin pihalla. Kuva: Dorothee Büttner / Yle

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue aloitti kansainvälisen EHT-kautensa Vierumäellä ja Lahdessa pelatussa turnauksessa 22.–27. elokuuta. Kolmen maan turnauksessa toiseksi sijoittunut Naisleijonat kaatoi ensin Tshekin (5–4) ja Ruotsin (2–0), mutta kärsi sen jälkeen samoille maille tappiot lukemin 2–6 ja 1–4.

Tylyistä tappionumeroista huolimatta Suomi oli tappiopeleissäkin pääosin kaukalon hallitsevampi osapuoli voittaen myös niissä joukkueiden välisen laukaisutilaston. Maalinteon tehottomuus ja myös henkilökohtaiset puolustusalueen virheet koituivat kuitenkin joukkueen turmioksi.

Pelipaikaton pelaaminen

Naisleijonat aloitti kauteen valmistautumisen touko- ja heinäkuun leireillä ennen elokuun EHT-kotiturnausta.

Marraskuussa on ohjelmassa Saksan EHT-rupeama Landshutissa 6.–12.11 ja joulukuussa otteluleiri Kanadassa. Ennen MM-leiriä Naisleijonilla on edessä vielä EHT-finaaliturnaus 5.–11. helmikuuta 2024 Prahassa.

Viivi Vainikka lähikuvassa.
Viivi Vainikka lähikuvassa. Kuva: Heikki Löfman / Suomen Jääkiekkoliitto

Päävalmentaja Toivola näkee, että Suomi voisi olla edelläkävijä eurooppalaisiin kilpakumppaneihin nähden erityisesti pelipaikattomassa pelaamisessa.

– On sitten meidän hyökkääjä tai puolustaja, niin meidän hyökkäämiseen osallistuvat kaikki pelipaikasta riippumatta. Tähän suuntaan me olemme menossa. Haluamme, että peli on vauhdikasta ja käännämme peliä nopeasti. Uskon, että tästä tulee meille vielä vahvuus, Toivola linjaa.

Johtavassa roolissa 18-vuotias Sanni Vanhanen

Vuonna 2005 syntynyt Sanni Vanhanen on yksi Naisleijonien tulevaisuuden huippulupauksista. Hän esiintyi ensi kertaa 16-vuotiaana Suomen MM-kisaryhmässä. 18-vuotiaalla kiekkoilijalla on jo takana kolmet MM-kilpailut.

Naisleijonien valmennus luottaa Vanhasen taitoihin ja potentiaaliin.

– Hän voi vielä kehittää suunnanmuutoksia ja reagointia sekä käännösten jälkeisiä liikkeelle lähtöjä. Ja kun maalinteon tehokkuudesta on puhuttu, niin tietenkin haluamme nähdä Sannilta maaleja. Ei tehdä siitä mörköä, mutta uskon, että se tulee vielä sieltä, sanoo päävalmentaja Toivola.

Sanni Vanhanen sanoo, että itseluottamus on nyt hyvällä tasolla

HIFK:ta edustava Vanhanen myöntää Yle Urheilulle, että hänellä itsellään on paineita tuloksenteosta. Viime viikonlopun EHT-turnauksessa hän oli Suomen ykköskentän sentteri saldoten neljässä pelissä pisteet 0+4.

– Ykköskentässä pelaaminen tuo omanlaisensa paineet, mutta luotan siihen, että pystyn tuottamaan maaleja ja pisteitä, Vanhanen sanoo.

– Odotan Sannilta sitä, että hän liikkuu kiekon kanssa hyvin ja käyttää äärettömän hyvän pelikäsityksensä, peliälyn. Tähän kun tulee vielä lisää ikää, fysiikkaa, nopeutta ja harjoitusvuosia, niin peli avautuu erilailla Sannille. Sieltä se tuloskin tulee, tietää Toivola.

Aki Bergin Nella-tyttö Naisleijonien uusi kasvo

Naisten A-maajoukkueessa viime viikolla debytoinut TPS-pakki Nella Berg on toisen polven jääkiekkoilija. Hän on entisen NHL-puolustaja Aki Bergin tyttö ja Sanni Vanhasen ikäkaveri, eli 18-vuotias.

Päävalmentaja Toivola odottaa tältä vuodelta sitä, että Nella Berg pääsee mukaan naisten maajoukkuetason pelivauhtiin.

Nella Berg ei usko, että pystyisi vielä tällä kaudella murtautumaan Suomen MM-joukkueeseen.

– Pelillisesti hänellä on kaikki edellytykset ja ominaisuudet pelaamiseen. Haaste on aluksi siinä, että hän pystyy toteuttamaan niitä kaikki vahvuuksiaan kansainvälisessä vauhdissa.

– Nella näkee pelin erittäin hyvin ja on varma, kiekollinen pelaaja. Hän edistää peliä ja ruokkii syötöillään hyökkääjiä. Lisäksi omalla sijoittumisellaan ja ulottuvana pelaajana riistää kiekkoja, kääntää peliä ja tekee vastustajan pelaamisen hankalaksi. Vielä laukaus sille kovalle tasolle, niin pisteitäkin alkaa tulla, Toivola kuvaa.

Nella Bergin lisäksi A-maajoukkueen pelipaidassa EHT-kotiturnauksessa tekivät ensiesiintymisen Kiekko-Espoon Julia Schalin ja Lisette Täks sekä HPK:n Kiti Seikkula.

Suosittelemme