Hyppää sisältöön

Hornet-hävittäjällä läheltä piti -tilanne Pirkkalassa

Hornetin ohjaamossa ilmeni kesken lennon paineistusongelma, joka vaaransi turvallisuuden.

Hornet nousee taivaalle Tikkakoskella.
Hornet pääsi lopulta laskeutumaan turvallisesti Pirkkalan lentokentän läheisyyteen. Arkistokuva. Kuva: Jussi Lindroos / Yle
Linnea Pitkänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Ilmassa olleen Hornet-hävittäjän ohjaamossa ilmeni keskiviikkona paineistusongelma, joka vaaransi sen laskeutumisen turvallisuuden.

Pelastuslaitoksen yksiköt siirtyivät valmiuteen Pirkkalan lentokentän läheisyyteen, kun paineistusongelma selvisi.

Tilanteesta selvittiin kuitenkin pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan ilman henkilövahinkoja, ja hävittäjä laskeutui turvallisesti maahan. Pelastuslaitoksella ei ollut kohteessa tehtävää.

Vika tutkitaan

Satakunnan lennoston esikuntapäällikkö Petri Landkammer kertoo paineistusongelman liittyen happea säätelevään toimintoon.

Hornetit ylipaineistetaan sen takia, ettei ohjaajalle pääse syntymään hapenpuutetta. Kone ohjaa järjestelmiä automaattisesti.

– Siinä vaiheessa, kun kone huomaa häiriön, se edellyttää hyvin usein lentotehtävän keskeytyksen. Silloin palataan tukikohtaan turvallisuussyistä.

Landkammer kertoo, että vastaavanlaisia tapauksia käy ajoittain. Painemittari voi myös joskus näyttää väärin tai sensorissa voi olla vikaa.

– Tässä tapauksessa ei vielä tiedetä, mikä aiheuttaja on ollut. Se tutkitaan.

Landkammer ei voi ottaa kantaa siihen, keitä koneessa oli ja miksi se oli ilmassa.

Juttuun lisätty 30.8. kello 14.01 Satankunnan lennoston esikuntapäällikkö Petri Landkammerin kommentit.

Suosittelemme