Tuntuu uskomattomalta, että Instagram on vasta kolmetoistavuotias sovellus. Se on vaikuttanut maailmaan niin perusteellisesti, että sitä edeltänyt aika tuntuu muinaishistorialta. Sosiaalinen media on ennen kaikkea tehnyt maailmasta pienen. Niin pienen, että planeetta tuntuu kutistuvan käsiin.
Sosiaalisen median vaikutus näkyy etenkin turismissa, joka kuormittaa erityisen kuvauksellisia paikkoja. Kuuluisa esimerkki tästä on Norjassa sijaitseva Trolltungan kalliokieleke. Vuonna 2010 siellä vieraili 800 ihmistä, mutta kuusi vuotta myöhemmin kymmenen tunnin vaelluksen ”selfiekielekkeelle” teki 80 000 ihmistä.
Juuri luontokohteista onkin tullut sosiaalisen median pahiten tallomia paikkoja. Tänä kesänä uutisoitiin kansallismaisemamme Kolin tuhoja. Vuosittaiset 250 000 kävijää talloivat jalkoihinsa harvinaisen kasvin, neidonkengän, kasvuympäristön, vaikka sitä yritettiin suojata. Metsähallitus raportoi vahingoista muuallakin. Luonnon kantokyky ei yksinkertaisesti kestä sitä joukkoa, joka haluaa poseerata somepäivityksessä kuuluisimmassa maisemassamme. Heitä on liikaa.
Rikkumatonta luonnon rauhaa reunustavat tuulen tuivertamat vessapaperit, jotka viitoittavat tien parhaille somepäivityspaikoille.
Vastaavalla tavalla kävijämäärän kasvu näkyy Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Suomen suosituimman kansallispuiston poluilla kulkeva ei voi olla huomaamatta jätösten määrää: rikkumatonta luonnon rauhaa reunustavat tuulen tuivertamat vessapaperit, jotka viitoittumattomantavat tien parhaille somepäivityspaikoille.
Ongelma ei useinkaan ole se, että turisteja olisi ylipäätään liikaa, vaan se, että liian moni ihminen haluaa ikuistaa täsmälleen samat asiat omille sometileilleen. Siksi he pakkautuvat täsmälleen samoihin paikkoihin. Syntyy ihmisvirtoja, jotka ylittävät ympäristön kestokyvyn.
Suomi on onneksi niin harvaan asuttu maa, että meillä nähdään tästä ilmiöstä vain osa. Maapallon mittakaavassa alkaa näyttää siltä, että villin luonnon aika on kääntymässä loppuun.
Esimerkiksi maailman korkeimman puun sijainti pidetään nykyään salassa, ja alue on eristetty.
Yhdysvalloissa moniin kansallispuistoihin ei pääse jonottamatta tuntikausia, ne ovat sesonkiaikaan yksinkertaisesti täynnä. Erityisen kiinnostavia kohteita on jouduttu sulkemaan kävijöiltä kokonaan. Esimerkiksi maailman korkeimman puun sijainti Kaliforniassa pidetään nykyään salassa, ja alue on eristetty. Syy on Instagramin.
Niin moni ihminen halusi kuvata itsensä Hyperioniksi nimetyn punapuun juurella, että ruuhkasta tuli ympäristöongelma. Puujättiläinen sai seistä rauhassa paikallaan 700 vuotta. Sitten somesuosio vaaransi sen elämää. Ihmiset talloivat aluskasvillisuutta ja roskasivat puun ympäristöä siihen tahtiin, ettei jäljelle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin rangaista puuta lähestyviä mojovalla sakolla.
Koska meitä ihmisiä on niin julmettu määrä ja koska sometilejä on vielä enemmän kuin ihmisiä, alamme olla pisteessä, jossa nähtävyydeksi kelpaava luonto loppuu kesken.
Matkustamista sinänsä on pidetty maailmanrauhaa ylläpitävänä asiana. Silti ylivoimainen enemmistö maailman ihmisistä ei ole koskaan lentänyt, mutta määrä kasvaa tasaisesti. Samaan aikaan internet on tehnyt matkustamisesta yhä arkipäiväisemmän asian. Etäisyydet tuntuvat kutistuvan.
Jos kaikki maapallon ihmiset jakautuisivat tasaisesti asumiskelpoiselle maapinta-alalle, meitä olisi yli sata jokaisella neliökilometrillä. Kun liikkuminen yhä lisääntyy, se alkaa todella näkyä ympärillämme. Yksittäiset luontokohteet ja kokonaiset erämaa-alueet täyttyvät kävijöistä, ja planeetta tuntuu käyvän yhä ahtaammaksi.
Sosiaalinen media luo meihin pelon, että jäämme jostain upeasta paitsi ja osattomaksi.
Suosituissa paikoissa kävijät jonottavat vuoroaan ja jättävät ympärilleen jälkiä. Niistä syntyy surkea näky, kuten on käynyt Mount Everestin niin sanotussa perusleirissä. Loputon vuorikiipeilijöiden ja vaellusturistien virta on muuttanut leirin avokaatopaikaksi.
Sosiaalinen media on huiman tehokas tarpeiden muokkaaja. Instagram luo paitsi haitallisia ulkonäköpaineita, myös jokaisen ihmisen lävistävän pelon, että jäämme jostain upeasta paitsi ja osattomaksi. Suurimmaksi osaksi se on kuitenkin silmänlumetta. Näytön ruudulta maailma on vuosi vuodelta kauniimman, houkuttelevamman ja villimmän näköinen kuin todellisuudessa.
Aleksis Salusjärvi
Kirjoittaja on kaupungissa asuva kirjallisuuden ammattilainen, joka seuraa sosiaalisessa mediassa etenkin luonto- ja vaelluspäivityksiä.
Voit keskustella kolumnista 13.9. kello 23.0 asti.