Sotkamolaissyntyisen koreografi Kia Immosen tanssiteos Hiekkaa saa ensi-iltansa perjantaina syyskuun 1. päivänä Sotkamon Hiukassa.
38 tanssijan ja muusikoiden esityksessä käytetään hyväksi laajasti Hiukanharjua ja sen elämysvaloja.
Tanssiteos alkaa kolmesta kohtaa yhtä aikaa edeten harjua kohden – yleisön keskellä. Tanssiteosta on harjoiteltu keväästä saakka.
– Tanssijat ovat sujuvasti oppineet tanssimaan rinteessä. Se on vaikeaa tasapainon ja rinteen kiipeämisen suhteen, sanoo tapahtuman tuottaja, tanssinopettaja Minna Palokangas.
Yleisölle esitys on maksuton vahvan tukiverkoston avulla. Suomen kulttuurirahaston Kainuun rahasto on tukenut teosta 10 000 euron apurahalla, mukana ovat myös Sotkamon kunta. Lisäksi Kajaani Dance antaa teoksen tanssijoiden käyttöön puvuston, sanoo Palokangas.
Tanssiteosta ei voida esittää sateen sattuessa, vaan esitystä siirretään tuleville päiville.
Palokankaan mukaan suunnitelmissa on viedä esitys myös muille hiekoille, muun muassa Ristijärven Hiisijärvelle ja Oulujärven Ärjänsaareen tulevina vuosina.
Lue lisää paikallisia uutisia Yle Uutisten netistä.