Hyppää sisältöön

Ouluun avataan selviämisasema päihtyneille – kyseessä on täysin uusi palvelu Pohjois-Pohjanmaalla

Selviämisasema on tarkoitettu päihtyneille henkilöille, jotka eivät voi huolehtia turvallisuudestaan raskaan päihtymistilan vuoksi.

Läheltä
Emilia Pakkala

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle avataan syyskuussa selviämisasema. Se on tarkoitettu päihtyneille henkilöille, jotka eivät voi huolehtia terveydestään tai turvallisuudestaan raskaan päihtymistilan vuoksi.

Selviämisasema on tarkoitus avata ensi perjantaina 8. syyskuuta. Se tulee osoitteeseen Kajaanintie 48 C.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen perhe- ja sosiaalipalvelujen ja Oys Psykiatrian osaston toimialajohtaja Leena Mämmi-Laukka sanoo, että vastaavaa ei ole ollut aiemmin Pohjois-Pohjanmaalla.

– Tällaista paikkaa ei ole aiemmin ollut, joten päihtyneitä on usein viety putkaan tai päivystykseen.

Mämmi-Laukan mukaan poliisiviranomaiset ovat tuoneet esiin, ettei putka ole oikea paikka selvitä. Myös päivystys voi olla väärä paikka, jos sairaanhoidollista tarvetta ei ole.

– Pyrimme siihen, että asiakas saa selviämisasemalla asianmukaista sosiaaliohjausta ja tietysti siihen, ettei asiakas toista kertaa tulisi tänne.

Selviämisasema on viisipaikkainen – ainakin vielä tässä vaiheessa.

– Lähdemme pienemmällä pilotilla liikkeelle, kun kyseessä on uusi palvelu. Arvioimme ja kehitämme sitä ainakin seuraavan vuoden ajan.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme