Hyppää sisältöön

Polttoaineetkin viedään tankista – varkaat ovat työmaiden riesa, joihin on alettu jo turtua

Poliisin mukaan rikosilmoitus kannattaa aina tehdä, vaikka toistuva rikosten kohteeksi joutuminen saattaa turhauttaa. Yrittäjille vorojen vierailut aiheuttavat ylimääräistä työtä ja kustannuksia.

Toni Hyöppinen näyttää videolla esimerkkejä hänen yrityksensä kohtaamasta rikollisesta toiminnasta.
Taina Nuutinen-Kallio

– Ennen koneet säilyivät työmailla koskemattomina, mutta nykyään työmaille ei tohdi jättää mitään. Joka yö jotain varastetaan, harmittelee yrittäjä Toni Hyöppinen LTK Lapin työkoneesta.

Hyöppinen ei puhu pelkästään omasta puolestaan, vaan huoli on monen maanrakennus- ja teollisuuspalveluyrityksen yhteinen.

– Isoissa koneissa voi olla satoja litroja polttoainetta. Jos tankki on lukossa, varkaat hajottavat lukon tai poraavat tankkiin reiän ja varastavat polttoaineen sitä kautta. Silloin kone on käyttökelvoton siihen saakka, että reikä korjataan.

Kalliit lisävalot varkaan matkaan

Vähän aikaa sitten Kemin Karjalahden teollisuusalueella sijaitsevalta Hyöppisen yrityksen ekopihalla parkissa olleesta kuorma-autosta vietiin kalliit lisävalot.

– Hyvät valot ovat meille tärkeät jo turvallisuudenkin kannalta, kun teemme töitä pimeän aikaan, Hyöppinen toteaa.

LTK:n naapurissa sijaitsee teollisuuden kunnossapitopalveluja ja projektien läpivientiä tarjoava Normaint. Sen myyntijohtaja Pauli Harila kertoo varkaiden olevan harmittavan tuttu vieras heidänkin alueellaan.

– Tämä on kolmas vuokrapaikka, jossa olemme nyt kolmen vuoden aikana. Ensimmäisessä paikassa yritettiin murtautua pakettiautoon. Ovia väännettiin hajalle. Viime viikonloppuna hajotettiin sivuikkuna rikki. Nähtävästi mitään ei varastettu.

Mies katselee autoa, johon on murtauduttu.
Pauli Harila näyttää murtojälkeä, joka syntyi, kun yrityksen autoon yritettiin mennä väkisin sisään. Kuva: Taina Nuutinen-Kallio / Yle

Valvontakamerat eivät pidättele

Yrityksillä on yleensä hälytyslaitteet ja valvontakamerat käytössä, joista he voivat todeta kutsumattomien vieraiden käynnit.

– Ei se näytä vaikuttavan mitään. Täällä pyörähtelee usein autoja, joilla ei ole mitään asiaa tänne, Harila toteaa.

Hyöppisen mukaan valvontakamerassa näkyy useinkin liikettä, mutta varkauksia on vaikea todentaa. Esimerkiksi isojen koneiden tankeissa on niin paljon polttoainetta, ettei mittari edes värähdä, vaikka sitä olisi viety kymmeniä litroja.

Yrittäjät kokevat rikosilmoituksen tekemisen usein turhaksi. Koska rötökset ovat mittakaavaltaan pieniä, ei poliisi Toni Hyöppisen arvion mukaan pistä selvittämiseen juurikaan paukkuja.

– Aina ei edes tiedä, mitä on viety. Esimerkiksi polttoainevarkauksista on vaikea tehdä rikosilmoitusta. Tiedämme, että polttoainetta on viety, mutta emme, kuinka paljon, Hyöppinen tuumaa.

Varkauksien määrä on kasvanut Lapissa

Varkauksia ja törkeitä varkauksia on tehty Lapissa kuluneen vuoden aikana noin 25 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Myös poliisille ilmoitettujen näpistysten määrä on kasvanut.

Suuntaus on hieman eri kuin Suomessa keskimäärin. Varkauksien ja törkeiden varkauksien määrä on lähes viime vuoden tasolla, näpistyksissä on ollut lievää kasvua.

Usein anastukset kohdistuvat juuri työmaihin ja yrityksiin. Esimerkiksi Lapissa työmaille tehtyjä rikoksia on kirjattu tänä vuonna lähes yhtä paljon kuin kahtena edellisenä vuotena.

Työmaavarkaudet ovat olleet kasvussa viimeisinä vuosina koko maassa. Poliisihallitus kirjaa rikoksia niiden tekopaikan mukaan. Esimerkiksi Lapissa kirjattiin rikosilmoituksista toissa vuonna 8, viime vuonna 13. Tänä vuonna niitä on elokuuhun mennessä ollut 19.

Rikosten estäminen on haastavaa

Lapin poliisilaitoksen rikosten esikäsittelyryhmän rikoskomisario Jarno Auvinen arvelee, että poliisihallituksen tilastoihin merkityt varkaudet ja törkeät varkaudet koskevat vain isompia työmaita ja on siis jäävuoren huippu.

– Esimerkiksi, jos jossain syrjässä sijainneesta kohteesta työkoneesta on varastettu polttoaineet, ei sitä ole merkitty työmaalla tapahtuneeksi.

Lapissa tehdyt rikosilmoitukset kulkevat Auvisen tiimin kautta, joten hänellä on hyvä näppituntuma rikosmääriin.

– Kyllähän näitä työmaavarkauksia eri muodoissaan on jonkin verran. Määriä en osaa suoraan arvioida etenkään, jos kaikista tapauksista ei tehdä rikosilmoituksia.

Varkaat vievät esimerkiksi kuparia sisältäviä kaapeleita ja kalliita työkaluja, erilaisia rakennusmateriaaleja myös. Työkoneista viedään polttoainetta.

– Polttoaineanastuksissa rikoshyöty ei ole kovinkaan suuri verrattuna siihen, millainen lasku koneen omistajalle tai vakuutusyhtiölle tästä tulee.

Auvisen mukaan rikosten estäminen on haastavaa.

– Työmaita on paljon ja osa hyvin syrjäisillä paikoilla, joten poliisi ei luonnollisesti näitä voi juuri valvoa. Tietysti poliisi tekee mahdollisuuksien mukaan näkyvää yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaa aina kun se hälytystehtävien hoitamiseltaan pystyy, mutta aika rajalliset mahdollisuudet näihin on isommin vaikuttaa, Auvinen sanoo.

Alueella tallentava kameravalvonta -kyltti.
Edes valvontakamerat eivät pidä varkaita loitolla. Kuva: Taina Nuutinen-Kallio / Yle

Kirjaa mallitiedot ylös

Vaikka yksittäiset varkaudet eivät selviäisikään, niin Auvinen suosittaa silti rikosilmoituksen tekemistä jo ihan tilannekuvankin vuoksi.

– Asioiden selvittämistä helpottaisi myös se, että työkalujen merkki- ja mallitiedot sekä valmistenumerot kirjattaisiin ylös ja ilmoitettaisiin ne poliisille rikosilmoitusta tehtäessä. Näin omaisuus voidaan kuuluttaa ja omaisuuden yksilöinti helpottuu, jos mikäli anastetuksi epäiltyä omaisuutta löydetään esimerkiksi toisen poliisitehtävän yhteydessä.

Auvisen mukaan Lapissa rötöstelevät ovat useimmiten paikallisia henkilöitä.

– Harvemmin rikokset ovat ulkomaalaisten ammattimaisesti toimivien liigojen tekosia.

Suosittelemme