Hyppää sisältöön

Neljää henkilöä syytetään nuoren naisen murhasta Oulun Hiirosessa

Viime marraskuussa Oulun Hiirosessa ilmi tulleen henkirikoksen oikeudenkäynnin on määrä alkaa Oulun käräjäoikeudessa syyskuun puolivälissä.

Poliisin virkapuvun tunnus ja Suomen lippu hihassa
Uhri löydettiin yksityisasunnosta viime marraskuussa. Poliisi epäilee, että henkirikos tehtiin erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Kuva: Antti Mikkola / Yle
Roosa Sarajärvi

Syyttäjä on nostanut murhasyytteen neljää henkilöä vastaan viime marraskuussa tapahtuneesta nuoren naisen henkirikoksesta.

Neljän henkilön epäillään murhanneen nuoren naisen, joka löydettiin yksityisasunnosta Oulun Hiirosesta.

Kaikki murhasta epäillyt ovat kiistäneet henkirikoksen.

Poliisi on aiemmin kertonut, että nuoreen naiseen on syytä epäillä kohdistuneen väkivaltaa kahdessa eri asunnossa.

Poliisi epäilee, että ennen henkirikosta uhria oli pidetty Oulussa sijaitsevassa yksityisasunnossa, jossa häneen oli kohdistettu erilaista väkivaltaa, hänen omaisuuttaan oltiin anastettu ja hänen vapautensa oli riistetty.

Näiden tapahtumien jälkeen uhri oli viety toiseen yksityisasuntoon. Poliisin mukaan siellä nuoreen naiseen kohdistunut vapauden riistäminen sekä väkivalta olisi alkanut uudestaan ja johtanut lopulta uhrin kuolemaan.

Poliisi on kertonut epäilevänsä, että henkirikos tehtiin erityisen raa'alla ja julmalla tavalla.

Murhasta syytettyjen henkilöiden lisäksi myös kolmea muuta ihmistä vastaan on nostettu syytteet törkeästä ryöstöstä ja törkeästä vapaudenriistosta. Kyse on samaan uhriin ennen henkirikosta kohdistetusta väkivaltaisesta velanperinnästä.

Lisäksi yhtä ihmistä syytetään murhaan liittyvästä rikoksentekijän suojelemisesta.

Asiassa on vangittuna neljä henkilöä.

Oikeudenkäynti on määrä alkaa Oulun käräjäoikeudessa syyskuun puolivälissä.

Suosittelemme