Ohjaaja ja käsikirjoittaja Tony Heino kuvaa tällä hetkellä neljättä pitkää elokuvaansa eri paikkakunnilla Suomessa.
Faster – Vain yksi kierros -elokuvan ajokohtauksia kuvattiin muun muassa Heinon kotikaupungin maisemissa Porin lentokentällä.
Lentoliikenne joutui sovitusti odottamaan vuoroaan, kun kamera tallensi yli kolmensadan kilometrin tuntivauhdilla liikkuvia moottoripyöriä.
360 astetta kattava kuvaustekniikka tallentaa moottoripyörien kiidon uudella tavalla. Se tarjoaa ohjaajan mukaan uudenlaisia kuvakulmia, ja vie katsojan keskelle race action -tilanteita.
Tiettävästi tällaista tekniikkaa ei ole koko illan elokuvissa aiemmin käytetty.
Moottoriurheilusta kertovan elokuvan kuvauksissa kävi toimittaja Rami Koivula. Hyppää kyytiin linkistä.
Fiktiiviseen tarinaan kuvataan vielä dramaattisia kohtauksia ja elokuva nähdään valkokankaalla noin vuoden kuluttua.