Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan miehen kymmenen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen taposta ja useista muista rikoksista.
Tuomion mukaan mies tappoi noin 30-vuotiaan naisystävänsä tammi-helmikuun vaihteessa Siuntiossa pariskunnan yhteisessä kodissa.
Tuomion mukaan mies pahoinpiteli naista muun muassa potkimalla ja lyömällä. Hän jätti tajuttoman uhrin makaamaan asunnon lattialle, ja poistui itse paikalta. Mies palasi asunnolle muutaman tunnin kuluttua. Tuolloin uhri oli jo kuollut väkivallasta saamiinsa vammoihin.
Noin viikkoa myöhemmin mies kuljetti ruumiin autolla metsään ja yritti hävittää sen kiinnijäämisen välttämiseksi. Poliisi ilmoitti viime maaliskuun alussa löytäneensä noin 30-vuotiaan naisen ruumiin Lohjalta metsästä syrjäisestä paikasta.
Mies kertoi itse ruumiin sijainnin poliisille. Oikeus lievensi miehen tuomiota kahdella kuukaudella, koska hän edisti rikoksen selvittämistä.
Mies myönsi kohdistaneensa naisystäväänsä väkivaltaa riidan yhteydessä. Hän kertoi, että hänen tarkoituksena ei ollut tappaa uhria ja, että hän ei huumausaineiden käytön vuoksi ymmärtänyt täysin toimintaansa.
Tuomion mukaan miehen täytyi ymmärtää, että uhri varsin todennäköisesti kuolee väkivallan seurauksena. Näin ollen tapon tunnusmerkit täyttyivät.
Miehellä on mittava rikostausta. Käräjäoikeuden mukaan miehen aiempi rikollisuus osoittaa hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Sillä perusteella hänen rangaistustaan kovennettiin.
Vuonna 1963 syntynyt Kari Kalevi Dietrich tuomittiin kaikkiaan 12 eri rikoksesta. Tapon lisäksi mies tuomittiin pahoinpitelystä, kolmesta huumausaineen käyttörikoksesta, kolmesta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, kolmesta rattijuopumuksesta ja hautarauhan rikkomisesta.
Mies tuomittiin maksamaan uhrin omaisille korvauksia kärsimyksestä yhteensä noin 60 000 euroa.
Tuomio ei ole lainvoimainen.