Kieltolain ja sotien jälkeen pimeän viinan myynti oli sitä yleisempää, mitä kauemmas kaupunkikeskuksista mentiin.
Palosaaren kaupunginosa on vajaan kahden kilometrin päässä Vaasan keskustasta.
Riittävän kaukana sille, että sekä Vaasassa että sen lähikunnissa tiedettiin Palosaarelta saatavan pimeää viinaa. Sitä sai ostettua esimerkiksi punaisten lyhtyjen kujana tunnetulta Lemmenkujalta.
Pitkän linjan kuntavaikuttaja Heimo Hokkanen kasvoi Palosaarella uskonnollisessa kodissa baptistikirkon yläkerrassa ja alueen touhut olivat hänelle arkista ja tuttua. Kotitalo sijaitsi Lemmenkujan välittömässä läheisyydessä.
Hokkanen muistaa lapsuudestaan 50- ja 60-luvulta monta tapausta, joissa viinaa tultiin hakemaan taksilla jonkun puutalon pihasta.
– Joskus kävi niin, että hakija pudotti pullon housunlahkeestaan vahingossa ja lähti taksilla pois. Pullo jäi tielle, Hokkanen kertoo.
Lisää: Hyppää aikakoneeseen ja testaa, olisitko saanut ostettua alkoholia 1960–80-luvuilla
Kerran joku viinanostaja kiipesi palotikkaita pitkin ja koputti Hokkasten ikkunaan.
Hokkanen muistaa, miten perheen saksanpaimenkoira Toni meni ikkunalle ja haukahti kerran, jolloin ostaja putosi lumihankeen.
– Ei se enää varmaan toiseen kertaan tullut. Tämä oli baptistikirkko vielä, joten täällä nyt ei ollut viinaa, Hokkanen kertoo.
Hänen mukaansa taksimiehet tiesivät, että Palosaarella on viinanmyyntiä.
– Jopa joku vapaa-aikanaan taksia ajava rikospoliisi toi ostajia taksilla, vaikka sai sitten potkut, kun olisi pitänyt pidättää ne myyjät, Hokkanen kertoo.
Alue, jolla Hokkasen koti sijaitsi, tunnettiin nimellä Kuhnan kulma.
Nimi juontaa juurensa Hokkasten naapurissa olleesta kaupasta, jonka perusti aikanaan ilmajokelainen Maria Kuhna. Kaupassa myytiin maitoa ja elintarvikkeita, ja viinanmyynti tapahtui sen lähellä olevista yksityistaloista.
Lemmenkuja, jonka varrella viinanmyyntiä oli erityisen paljon, sijaitsi Kuhnan kauppaa vastapäätä toisella puolella tietä.
Poliisi näkyi alueella joka päivä
Hokkasen mukaan poliisi vieraili Palosaarella usein. Oli alueella omat poliisijoukotkin.
Palosaaren poliisilaitos, putkat ja komisarion asunto sijaitsivat rakennuksessa, jossa on nykyisin kirjasto.
– Peruspoliisit olivat joviaaleja. Palosaarelle pääsi poliisiksi, jos oli suomenmestaruustason nyrkkeilijä tai painija, Hokkanen kertoo.
Hän ei muista koskaan nähneensä, että paikallispoliisi olisi suoraan puuttunut viinan myyntiin. Rikospoliisi oli se, joka teki aina välillä iskuja.
Hokkasen mukaan yleinen käytäntö oli, että passipoliisi päivysti Kuhnan kulman alueella, mutta käänsi katseensa pois, kun viinakauppoja hierottiin. Toki joskus sakkoja annettiin.
– Pelkäsivätköhän he itsekin fyysisen koskemattomuutensa häiriintyvän, jos puuttuvat myyntiin, Hokkanen arvelee.
Hän muistaa kysyneensä kerran joltain poliisilta lupaa katsoa kavereidensa kanssa tämän pistoolikoteloon. Poliisi vastasi pojille vastakysymyksellä, haluavatko nämä tosiaan katsoa.
– Sitten hän avasi pistoolikotelonsa luukun, ja siellä oli vain eväsleipiä, Hokkanen kertoo.
Väki vaihtui, ja viinanmyynti kuihtui
Hokkasen mukaan pimeän viinan myynti alkoi kunnolla Palosaarella 1950-luvun puolivälin jälkeen, ja 1960-luvulla kauppa kävi kuumimmillaan.
Palosaarella oli tuolloin paljon työpaikkoja ja ihmisiä. Oli siis tavallaan asiakaskuntaa.
1970-luvulla viinanmyynti alkoi hiipua, kun Alkossa asioimiseen ei enää tarvittu myymälätodistusta eli viinakorttia.
– Sitten tietysti virkavallan kontrolli oli jo vähän kovempaa. Kun Lemmenkujan taloja purettiin, katosivat myyjätkin, Hokkanen kertoo.
Viimeiset pimeät viinapullot myytiin Palosaarella eri arvioiden mukaan 1990-luvulla. Siinä vaiheessa kaupunginosan muutos vanhasta työläiskaupunginosasta opiskelijoiden keitaaksi oli jo pitkällä.
Hokkasen mukaan puretuissa taloissa asuneilla ei ollut mahdollisuuksia tulla asumaan tilalle rakennettuihin uusiin taloihin, koska asuntojen hinnat olivat niin korkeita.
– Niin väki vaihtui, Hokkanen sanoo.
Viinarahat hyödyttävät nykypolviakin
Pimeän viinan myyntiin perehtyneen filosofian tohtorin Kari Filpuksen mukaan yleisin motiivi viinanmyynnille oli raha. Kysyntää nimittäin riitti.
Filpus arvelee, että suomalaisessa yhteiskunnassa pimeän viinan myyntiä ei ole pidetty kovinkaan paheksuttavana keinona hankkia tuloja.
– Ei voida tietenkään yleistää, että kaikki toimivat tällä tavalla, mutta saattoihan olla, että tullivirkailija ja poliisikin joivat niin sanottua kovaa teetä oman työvuoronsa jälkeen, Filpus kertoo.
Filpuksen mukaan ihmiset hakivat viinaa myyntiin viinakaupasta tai ulkomailta. Myydyn viinan alkoholipitoisuus oli usein korkea, koska siinä oli paras hyötysuhde rahallisesti.
Sen sijaan kotipolttoisen viinan valmistusmääristä on Filpuksen mukaan vaikea löytää tietoa.
– Väittäisin, että sitä kotipolttoa on ollut kyllä hyvinkin pitkälle sotien jälkeen, hän sanoo.
Filpus vahvistaa Hokkasen mielikuvan siitä, että poliisi ei ollut kovinkaan kiinnostunut, vaikka saikin tietoja pimeän viinan myynnistä. Käry kävi myyjillä harvoin, ja rangaistukset olivat lähinnä sakkoja, Filpus sanoo.
Väittäisin, että sitä kotipolttoa on ollut kyllä hyvinkin pitkälle sotien jälkeen.
Kari Filpus
Myyntitoiminta oli usein pienimuotoista, mutta kun joku tietty raja ylittyi, viranomaisten mielenkiinto heräsi. Toistuvista rikkeistä saattoi seurata vankeustuomio. Kaiken kaikkiaan tuomarit käyttivät rangaistusasteikkoa kuitenkin aika löysästi.
– Olen monelta oikeustieteen professorilta tätä kysynyt, mutta ei heilläkään ole siihen selitystä, Filpus sanoo.
Sen hän sanoo tietävänsä, että kieltolain aikana tienatuilla rahoilla on esimerkiksi ostettu aikoinaan metsää ja ne ovat edelleen samojen sukujen omistuksessa.
– Metsäomistukset saattavat olla isojakin.
Ylen Lähiöviikoilla ollaan tällä viikolla maanantaista perjantaihin Vaasan Palosaarella. Yle tekee sisältöjä kymmenestä eri kaupunginosasta ympäri Suomea elo-, syys- ja lokakuun 2023 aikana. Lue lisää täältä.
Voit kommentoida juttua torstaihin 21.9. kello 23:een asti.
Edit. 20.9. kello 12.42: Vaihdettu yhteen kuvaan oikea kuvaajan nimi.