Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan elokuu oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi. Kuukauden keskilämpötila vaihteli Pohjois-Lapin noin 13:n ja maan eteläosan vajaan 18 asteen välillä.
Suurin poikkeama oli Lapissa, noin kaksi astetta. Useilla pohjoisen havaintoasemilla päättynyt kuukausi sijoittui kolmen lämpimimmän elokuun joukkoon, todetaan Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.
Kilpisjärven kyläkeskuksen, Utsjoen Kevon ja Savukosken kirkonkylän havaintoasemilla elokuu oli jopa ennätyksellisen lämmin.
Hellepäiviä oli Lapissa keskimääräistä enemmän, kun taas maan etelä- ja länsiosassa muutama tavanomaista vähemmän.
Eniten hellepäiviä eli viisi päivää havaittiin sekä Kouvolan havaintoasemalla että Utsjoen Nuorgamissa ja Inarin Kirakkajärvellä. Koko maassa hellettä mitattiin elokuussa kymmenenä päivänä, mikä on varsin tavanomaista.
Kuukauden ylin lämpötila, 33,6 astetta, mitattiin Rauman Pyynpäässä elokuun 7. päivänä. Alin lämpötila oli puolestaan -2,3 astetta, ja se mitattiin Savukosken Tulppion asemalla elokuun 22. päivänä.
Sateita riitti elokuussa
Etenkin maan länsiosassa ja Lapissa satoi monin paikoin 1,5‒2-kertainen määrä tavanomaiseen elokuuhun nähden. Ukkosia oli elokuussa keskimääräistä vähemmän. Maasalamoita paikannettiin Suomessa noin 10 000 eli vain kolmasosa pitkän ajan keskiarvosta.
Aurinko paistoi tavanomaista vähemmän maan länsiosassa ja Länsi-Lapissa. Idässä sen sijaan päästiin melko lähelle pitkän ajan keskiarvoja.
Kilpisjärven kesä oli ennätyslämmin
Kesän keskilämpötila oli suuressa osassa maata 0,5‒1 astetta tavanomaista korkeampi. Pohjois-Lapissa poikkeama oli yli asteen, Pohjois-Karjalassa oltiin puolestaan lähellä tavanomaista keskiarvoa.
Kilpisjärvellä kesä oli paikkakunnan mittaushistorian lämpimin. Edellinen ennätys vuodelta 2002 ylittyi kahdella kymmenyksellä ja on nyt 11,6 astetta. Havaintoja Kilpisjärveltä on vuodesta 1951.
Kesän ylin lämpötila, 33,6 astetta, mitattiin Raumalla 7. elokuuta. Alin lämpötila, -7,7 astetta, mitattiin Saana-tunturilla 1. kesäkuuta. Tämä on samalla uusi Suomen kesäkuun kylmyysennätys.