Yksi suosikkielokuvistani on ihmisen pohjattomasta ahneudesta ja öljyn kirouksista kertova There Will Be Blood (2007). Daniel Day-Lewis palkittiiin julman öljyvalloittajan pääroolista Oscar-palkinnolla.
Kun seuraan keskustelua, jota Suomessa käydään esimerkiksi metsähakkuista ja erityisesti kaivoshankkeista, ajattelen tuota elokuvaa.
Elokuva sijoittuu 1900-luvun alkupuolen Kalifornian öljykuumeeseen. Taloudelliset intressit jyräävät kaiken yli. Luonto nähdään raaka-ainevarastona, jota ihminen voi loputtomasti tyhjentää. Kuulostaa tutulta, vaikka aikajanaa siirrettäisiin 2020-luvulle.
Kobolttia on nykytiedon mukaan Suomen maaperässä enemmän kuin missään muualla Euroopassa.
Nyt on käynnissä mineraalien ”kultaryntäys”, jota perustellaan vihreällä siirtymällä. Monikansalliset kaivosyhtiöt etsivät kilpajuosten kobolttia ja muita harvinaisia mineraaleja Pohjoismaista.
Kobolttia on nykytiedon mukaan Suomen maaperässä enemmän kuin missään muualla Euroopassa. Suomeen kansainväliset kaivosjätit ovat saaneet rynniä hyvin helposti.
Pohjoisen kaivoshankkeet ovat esimerkkejä tilanteesta, jossa kansainväliset kaivosjätit kilpailevat paikallisten kanssa maan ja veden käytöstä.
Tuorein esimerkki löytyy Sodankylästä, 150 kilometriä napapiiriltä. Monikansallinen kaivosyhtiö Anglo American Sakatti Mining kaavailee uutta kaivosta moninkertaisesti suojeltuun Viiankiaavan Natura-alueelle edelleen.
Lapin ELY-keskus tarkasti elokuussa Natura-lausunnon Sakatin monimetalliesiintymän kaivoshankkeesta. Lausunnossa todetaan, että kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus ei ole riittävä. Suomeksi sanottuna kaivostoiminta uhkaisi Viiankiaavan luontoa monin tavoin, erityisesti pohjavesiä, lettoja ja erilaisia sammallajeja.
Tarvittaessa valtioneuvosto voi myöntää poikkeusluvan hankkeelle, mutta todennäköisesti siitäkin valitettaisiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Prosessista voi siis tulla vielä pitkä. Kaivoksen poikkeusluvan ratkaisee viime kädessä EU:n luontodirektiivin tulkinta.
Anglo Americanin omistama Sakatti Mining ei aio tuoreesta päätöksestä huolimatta vetäytyä hankkeesta, joka on nyt todettu luonnon kannalta kestämättömäksi. Yhtiö on kiinnostunut tuottamaan alueelta kuparia, nikkeliä, kobolttia, palladiumia, kultaa ja hopeaa.
Keskustelin pitkän tovin Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöjuristi Matti Kattainen kanssa. Hän on seurannut hanketta lähietäisyydeltä.
Kattaisen mielestä suurin ongelma on se, että Euroopan unionilta puuttuu yhteinen strategia kriittisiin mineraaleihin kestävään hankintaan ja käyttöön.
Kattainen nostaa esiin EU:n raaka-ainealoitteen, joka saattaa valmistua tänä vuonna. Sen tarkoitus on säädellä kriittisten mineraalien saatavuutta ja parantaa Euroopan unionin jäsenvaltioiden huoltovarmuutta. Muun muassa Ukrainan sota ja EU:n riippuvuus Kiinan hallitsemista raaka-aineista ovat syitä, joiden takia aloitteeseen on laitettu vauhtia. Samalla ovenavauksella lainsäädäntöön tulisi porsaanreikä, jonka avulla esimerkiksi kaivoslupia voisi tulevaisuudessa saada helpommin, myös Natura-alueille.
Ihan relevantti kysymys on se, kuinka monta kaivosta Lappiin mahtuu?
Vaikka kaivoksesta saatavilla raaka-aineilla rakennettaisiinkin vihreän siirtymän mahdollistavaa teknologiaa, sairaalalaitteita, avaruusteknologiaa, ties mitä, se ei silti poista sitä tosiasiaa, että kaivostoiminta aiheuttaa luontokatoa ja kenties peruuttamatonta vahinkoa uhanalaisille lajeille.
Kukaan ei myöskään voi valvoa sitä päätyykö esimerkiksi kaivoksen koboltti sähköautojen valmistajille vai johonkin muuhun tarkoitukseen, jolla ei ole vihreän siirtymän kanssa mitään tekemistä.
Onko koboltti välttämättä hankittava arktiselta alueelta, jonka soihin ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan ja joiden ekosysteemi on ainutlaatuinen?
Viiankiaapa on Euroopan suurimpia luonnontilaisia aapasoita. Siellä elää paljon uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lintu- ja kasvilajeja.
Kaivosyhtiö Anglo American Sakatti Mining osti hiljattain Inarin yhteismetsältä noin 3000 hehtaaria ikimetsää. Yhtiö ilmoitti, että se aikoo näin vapaaehtoisesti kompensoida toimintaansa. Kaivosjätti voi hyödyntää Inarin ikimetsäaluetta malminetsintään sekä kompensoida toisella puolella maapalloa aiheuttamiaan ympäristöhaittoja, vaikka Viiankiaavalle ei tulisikaan kaivosta.
Maapallolta on vaikea löytää sellaista paikkaa, jossa ihmiset eivät olisi merkanneet reviiriään. Vain kolme prosenttia kotiplaneettamme pinta-alasta on aluetta, jossa ei näy ihmisen jälki. Se on minusta toivottoman surullista.
Viime vuoden suurin positiivinen uutinen luonnonsuojelun kannalta oli YK:n biodiversiteettisopimus, jonka tarkoitus on monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen vuoteen 2030 mennessä ja luonnon tilan vahvistaminen.
Miten tulevaisuuden kaivoshankkeet kulkevat käsi kädessä kansainvälisten sopimusten kanssa?
Johannes Roviomaa
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Arktisen keskuksen vieraileva tutkija, joka toivoo, että luonnonvarojen hankintaan olisi selkeät pelisäännöt, jotka määrittelisi luonnon – ei pelkästään talouden etu.
Kolumnista voi keskustella 16.9. kello 23.00 saakka.